NAISTENJÄRVI

 

 

 

Päivitetty viimeksi 16.10.2011 Matti Aaltonen 
Tekijänoikeudet rajoittavat kuvien ja kirjoitusten käyttöä.

Kuvat

 Naistenjärven rautatieasema oli ennen syksyllä 1939 alkanutta sotaa Suomen itäisin rautatieasema. Vuonna 1927 valmistuneen rautatien jälkeen kehittyi aseman seudulle kylätaajama, joka sijoittui kapean Naistenjärven länsirannalle ja vastarannalla idässä oli Neuvostoliitto. Valtakuntien välinen raja kulki keskellä järveä. Naistenjärvi kuului Suojärven pitäjän Kaitajärven kylään.
 


Kyläkartta


Asemarakennukset

  Asema 1927

 


Asema syksyllä
1939

 

   Naistenjärvi


Ratapihaa 1999



Asemarakennusten sijoittuminen nykyiseen maastoon


 

  
 


Torasjoen kyläkartta

    
       

Etusivulle
Lähetä palautetta kirjoittajalle
 


Tapahtui Naistenjärvellä
 

Tällä sivulla oleva juttusarja Tapahtui Naistenjärvellä kertoo naistenjärveläisistä, jotka yllättäen joutuivat talvisodan alkaessa venäläisten hyökkäyksen kohteeksi varhain aamulla 30.11.1939. Suuri osa kyläläisistä ei ehtinyt paeta hyökkääjiä, vaan he jäivät venäläisten pidättämiksi vangeiksi. Elämä kylässä jatkui miehittäjien ehdoilla helmikuun 11. päivään 1940 saakka, jonka jälkeen kaikki kyläläiset siirrettiin venäläisten toimesta Venäjälle Interposolkan siirtoleirille, mistä heidät vasta toukokuun lopulla 1940 palautettiin Suomeen karanteenileirille Helsinkiin. Valtiollinen poliisi kuulusteli Venäjältä palautettuja karanteenileirillä. Juttusarjassa kerrotaan mitä naistenjärveläiset ovat kuulusteluissa kertoneet kokemuksistaan. Juttusarjan käsikirjoitus on oikolukua vaille valmis.
    

18.12.2007



Tapahtui Naistenjärven asemalla 30.11.39

     Ennen sotia suomalaisten rakentama rautatie myötäili Naistenjärven länsirantoja aina Torasjoen sahalle saakka. Naistenjärven rautatieasema oli kapean järven länsirannalla ja vastarannalla idässä oli Neuvostoliitto. Valtakuntien välinen raja kulki keskellä järveä. Rautatieaseman muodostivat asemarakennus, tavaramakasiini, virkatalo ja neljäsataa metriä etelämpänä, lähellä rantaa oleva rautatieläisten asuinrakennus. Aseman kohdalla, radan ja järven välissä oli puulaani.
    Pysäkinhoitaja, rautatiekirjuri Knut Troberg oli tullut Naistenjärvelle vasta 24. marraskuuta 1939. Hän oli katsonut asemapäällikön virka-asunnon liian suureksi yksinäiselle poikamiehelle, niinpä hän asui täysihoidossa aseman lähellä rouva Lundgrenin luona. Rautatieläiset Huttunen, Korpela ja Aaltonen asuivat perheineen rautatieläisten asuintalossa, ”kasarmissa”.
    Torstaiaamuna marraskuun 30. päivä 1939 Troberg lähti kortteeristaan asemalle heti kuuden jälkeen vastaanottamaan Suojärveltä tulevaa junaa. Lumi peitti maan. Oli pimeä, almanakan mukaan aurinko nousisi vasta 8.55. Ratapihalla seisoi kolmisenkymmentä tavaravaunua ja puulaanilta kantautuivat lastauksen äänet. Juna tuli asemalle 6.40, parikymmentä minuuttia aikataulasta myöhästyneenä. Junassa oli kymmenkunta vaunua.
     Seitsemän aikoihin asemamies Arvi Huttunen tuli asemakonttoriin ilmoittamaan Trobergille, että Suojärven suunnalta kuuluu ammuntaa, tiedustellen jatketaanko vaihtotöitä asemalla? Samaan aikaan soitti asemamestari E Naukkarinen kolmentoista kilometrin päästä Suojoen asemalta, että siellä ammutaan tykistöllä radan yli, kysyen tuleeko juna takaisin? Troberg teki nopean päätöksen ja vastasi että juna tulee takaisin. Hän määräsi junan laitettavaksi nopeasti lähtökuntoon ja käski Huttusen ilmoittaa kaikille rautatieläisten perheille että nämä kiirehtivät junaan.
    Samaan aikaan olivat konduktööri J Leimulahti, kuljettaja Juho Ahola, lämmittäjä Veikko Kauppinen, junamies-alokas Tauno Kettunen ja asemamies Yrjö Aaltonen kääntämässä veturia puolentoista kilometrin päässä asemalta olevassa triangelissa. Kun Suojoen suunnasta alkoi kuulua tykkien jyskettä, käänsivät miehet nopeasti veturin, palasivat asemalle ja kytkivät veturin junan eteen nokka Suojärvelle päin.
    Aseman lippuluukulle oli kerääntynyt paljon ihmisiä, jotka halusivat nopeasti lipun junaan. Viiden minuutin ajan Troberg myi kuumeisesti lippuja, mutta keskeytti sitten lipunmyynnin ja kehotti kaikkia menemään junaan. Hän lähetti junan kohti Suojärveä noin 7.20.
    Kun Troberg palasi asemakonttoriin, soitti Torasjoen sahan isännöitsijä Heikki Nuoranne, että sahan lähistöllä ammutaan. Nuoranne ilmoitti, että on kehotettu menemään Riuhtavaaran suuntaan ja sanoi Trobergille, että toimikaa asemalla oman harkintanne mukaan. Torasjoen saha oli neljä kilometriä asemalta pohjoiseen ja Nuoranne oli sen alueen suojeluskunnan kyläpäällikkö.
    Troberg ei ollut täysin varma siitä, oliko todellinen sota syttynyt, vai oliko kysymyksessä pelkkä rajakahakka. Hän soitti asiasta Suojärven asemalle, mistä sähköttäjä Jaila vastasi, ettei hän tiedä ammunnan syytä ja ettei sinne ole tullut mitään ilmoitusta asiasta. Troberg päätti jäädä asemalle.
     Kun sitten eri puolita asemaa alkoi kuula ammuntaa, nouti Troberg juosten asunnostaan repun ja vaatteita. Samalla asemalle juoksi harjoittelija T Toivanen ilmoittaen, että sahan suunnalta kuuluu kovaa ammuntaa. Miehet tyhjensivät nopeasti aseman kassan. Isot setelit Troberg sulloi liivinsä povitaskuun, sadan markan setelit niputettuna selkäreppuun ja parinkilon verran kolikoita turkkinsa taskuihin. Lyhyen harkinnan jälkeen he päättivät jättää lennätin- ja puhelinlaitteet rikkomatta, sammuttivat aseman valot, lukitsivat oven ja kiirehtivät asemalta pois johtavalle tielle, missä heitä vastaan tulivat asemamiehet Huttunen ja Aaltonen, jotka olivat saaneet perheensä hevoskyytiin pakomatkalle kohti Riuhtavaaraa.
    Aaltonen lähti noutamaan asunnostaan sk:n kivääriä ja reppuaan, muut jatkoivat tietä myöten Raja-Karjalan osuusliikkeen kohdalle mäelle, minne oli kerääntynyt joukko epätietoisia ihmisiä. Paikalla oli myös aseman lähellä asunut suojeluskunnan kyläosaston päälliköksi nimitetty räätäli Mynttinen, jolta Troberg kysyi mitä ammunta tarkoittaa? Mynttinen kertoi soittaneensa Suojärven poliisikonttoriin ja paikalliselle vartioasemalle, muttei ollut saanut asiaan selvyyttä.
     Troberg, Huttunen ja Toivanen lähtivät tietä myöten Riuhtavaaran suuntaan vartiotuvalle ottamaan selvyyttä tilanteesta. Käveltyään Martiskaisen kaupan bensiinisäilön kohdalle, he näkivät kolmensadan metrin päässä vartiorakennuksen pihassa paljon sotilaita ja kuulivat venäjänkielistä puhetta. Miehet juoksivat talojen suojassa metsään. Harhailtuaan metsässä löysivät talvitien pohjan ja lähtivät kävelemään sitä myöten Riuhtavaaraa kohti.
     Parikilometriä taivallettuaan pakolaiset tavoittivat Naistenjärveltä suoraan paenneita ihmisiä, jotka etenivät lumisessa metsässä välillä juosten ja kävellen. Pakomatka jatkui, joukko venyi pitkäksi ja parempikuntoiset menivät menojaan. Jälkijoukkoon jäivät rouva Maija Lundgren, Herman Mynttinen, Maria vaimoineen ja heidän vävy Väinö Karttunen, Kaija vaimoineen pienen lapsen kanssa, sekä Knut Troberg. Myöhemmin joukkoon liittyi myös Yrjö Aaltonen. Mynttisen opastuksella jälkijoukko saapui iltapäivällä Jehkilä – Kaitajärvi tielle, mitä myöten jatkoivat Jehkilän suuntaan kunnes poikkesivat lepäämään Kolkkapirtti nimiseen taloon, missä asuivat Juutilaiset. Illansuussa taloon tulivat neuvostoarmeijan sotilaat ja niin pakolaiset jäivät miehitetylle alueelle.
   Troberg ja Aaltonen lähtivät talosta pakomatkalle 14.12.39 jalkaisin taivaltamaan kohti Ilomantsia. Monien vaiheiden jälkeen he selvisivät lopulta omien puolelle Korpiselkään 20.12.1939.

   Matti Aaltonen
  
   Tietojen lähteet: Knut Trobergin ja Yrjö Aaltosen kuulustelupöytäkirjat joulukuussa 1939 suoritetuista kuulusteluista.


Jk. Selvittyään pakomatkasta omien puolelle Knut Troberg ja Yrjö Aaltonen erosivat toisistaan Värtsilässä joulukuun 20. päivä 1939. Samana iltana Troberg matkusti junalla Simpeleelle, missä hän ilmoittautui kahdeksanne liikennejakson liikennetarkastaja Sandströmille.

22.12.1939 Troberg on lähettänyt oheisen postikortin Naistenjärvellä venäläisten vangiksi jääneen Herman Mynttisen tyttärelle Saaralle, joka oli pariviikkoa ennen talvisodan alkua muuttanut Naistenjärveltä.

Kopion kortista lähetti kortin omistaja Olli Pihlflyckt sähköpostin liitteenä.

postikortti

postikortti


14.07.2011

Tapahtui Torasjoella
Lyhennetty selostus Eino Partasen kuulustelupöytäkirjasta
Partanen kuulusteltiin Viikin karanteenileirillä kesäkuun 4…5 päivinä 1940
Lähde: Kansallisarkisto


     Eino Partanen oli työskennellyt Torasjoen sahalla lautatarhamiehenä vuodesta 1934 alkaen ja asui perheineen saha-alueella. Lokakuussa 1939 hän oli saanut kutsun reservinylimääräisiin kertausharjoituksiin, mutta hänet vapautettiin palveluksesta pariviikkoa aikaisemmin murtuneen jalan takia.
Marraskuun viimeisen päivän aamuna 1939 Partanen meni ennen seitsemää ulos ja kuuli Suojärven suunnalta jyskettä ja epäili että sota on alkanut, vaikka paikalle tullut naapuri Aino Rokkanen arveli jyskeen kuuluvan Naistenjärven asemalta missä lastattiin propseja.
     Kun Partanen meni työpaikalle, ei siellä ollut ketään. Paluumatkalla hän kohtasi sahan isännöitsijä Nuoranteen ja kauppias Matti Laakkosen. Partanen kysyi Nuoranteelta tilannetta? Nuoranne arveli että kai jokin rajakahakka on menossa, mutta kehotti kuitenkin Partasta kaikenvaralta menemään kotiin ja laittamaan lähtövarusteet valmiiksi. Lisäksi isännöitsijä sanoi, että jos tilanne ei tästä pahene, niin odotetaan kymmeneen asti. 
     Partanen tavoitti vaimonsa naapuri Rokkasen talosta. Hän käski vaimon kotiin pukemaan lapset lähtökuntoon ja kiirehti itse takaisin Nuoranteen pihaan seuraamaan tilannetta. Jyskeen yhä jatkuessa hän palasi kotiin ja ryhtyi haalimaan kokoon mukaan otettavia tavaroita. 
     Sitten alkoi Naistenjärven suunnasta kuulua kiväärien pauketta ja huutoa. Silloin Partanen lähti perheineen yhdessä Mölsän, Rokkasen, Kettusen ja Korpikanteleen perheiden kanssa painumaan tietä myöten kohti Kaitajärveä. Matkalla joukkoon liittyivät Impi ja Ilmari Ohvo sekä Erkki Korpela.
     Taivallettuaan Kaitajärven suuntaan parisen kilometriä, alkoi pakolaisten yli vinkua kiväärin luoteja, jolloin he painuivat metsän suojaan. Ammunnan jonkun verran tauottua pakolaiset jatkoivat matkaa, mutta kun he olivat päässeet noin kilometrin päähän Kaitajärven tiestä, alkoi Riuhtavaaran suunnasta kuulua ammuntaa, jolloin joukko poikkesi taas metsään odottamaan ammunnan taukoamista. Tilannen ei kuitenkaan rauhoittunut, ja koska joukossa oli monilapsisia perheitä, niin he joutuivat jäämään lumiseen metsään yöksi.
      Aamulla pakolaisilta loppui eväät. Impi ja Ilmari Ohvo sekä Erkki Korpela lähtivät takaisin Torasjoelle hakemaan ruokaa. Venäläisiä sotilaita ei näkynyt ja koko kylä oli autio. Iltapäivällä he palasivat eväiden kanssa takaisin metsään.
     Pakolaiset rakensivat metsään havumaja, jossa lapset ja naiset yöpyivät. Ohvot ja Korpela kävivät vielä seuraavina päivinä parikertaa hakemassa Torasjoelta lisää evästä eivätkä he nähneet venäläisiä sotilaita. 
Joulukuun 5. päivä lähtivät vuorostaan Partanen ja Korpela hakemaan evästä Torasjoelta ja samalla ottamaan selkoa tilanteesta, sillä pakomatkan jatkaminen suomalaisten puolelle tuntui mahdottomalta, eikä lapsiperheiden kanssa voinut enää pitempää olla metsässä.
     Kylässä miehet näkivät lumessa kahdet tuoreet jäljet, jotka johtivat Juho Savolaisen taloon, jossa koko perhe oli paikalla. Savolaiset olivat piileskelleet kolme päivää metsässä ennen kuin olivat palanneet kotiinsa. Partasen ja Korpelan ollessa vielä Savolaisen talossa, tulivat sinne venäläinen upseeri, kaksi sotilasta ja paikkakuntalainen Martta Karvali. Venäläiset olivat määränneet Karvalin tulkiksi, koska hän puhui venäjää.
     Partanen joutui selostamaan venäläiselle upseerille, että he ovat piileskelleet metsässä, ja että siellä on muitakin kyläläisiä. Upseeri määräisi että pakolaisten on heti palattava takaisin Torasjoelle. Niinpä miehet kävivät noutamassa pakolaiset metsästä koteihinsa.
     Ennen joulua kutsui venäläinen rajavartiostoluutnantti kyläläiset yhteiseen kyläkokoukseen. Luutnantin kehotuksesta valittiin kyläkomitea, johon tulivat valituksi Juho Savolainen, Impi Ohvo ja Pekka Korpikannel. Komitean tehtävä oli saada Osuuskauppa käyntiin. Ennen kaupan avaamista jaettiin kyläkomitean valvonnassa Laakkosen ja Martiskaisen kaupoista ruokaa kyläläisille, kuitenkin niin että ostokset kirjattiin muistiin. Osuuskauppa avattiin joulun alla.
     Tammikuun alkupäivinä kylään tuli kolme venäläistä kansanhallituksen miestä, jotka kutsuivat koolle kyläläisten yhteisen kokouksen. Kokouksen alussa venäläinen Sosonoff luki kansanhallituksen ohjelman ja esitti sen hyväksymistä. Lisäksi mies tiedusteli Partaselta, eikö hän haluaisi liittyä kansanarmeijaan, johon Partanen vastasi, ettei ainakaan vapaaehtoisesti.
     Miehityksen aikana ei Torasjoen sahaa käynnistetty, eikä Partanen sinä aikana käynyt muualla kuin Kaitajärvellä ja Naistenjärvellä, missä hän oli tammikuun lopulla vajaan viikon puna-armeijan töissä luomassa lumia rautatieltä. 
     Kun Partanen oli helmikuun 9. päivä menossa Savolaisen pojan kanssa Kaitajärvelle noutamaan maitoa, tuli heitä vastaan kylän reunassa venäläinen upseeri ja suomea puhuva nainen. Upseeri käännytti maidonhakijat takaisin ja käski heidän kertoa muille torasjokilaisille, ettei Kaitajärvelle saa enää tulla. Tästä  suomalaiset päättelivät että jotain saattaa pian tapahtua.
     Niinpä helmikuun 11. päivä Partasen asuntoon tuli suomea puhuva siviilimies ja venäläinen sotilashenkilö, jotka ilmoittivat että kyläläiset viedään pois muutamaksi päiväksi, jonka jälkeen he saavat palata takaisin kylään. Mukaan käskettiin ottaa lämpimiä vaatteita ja 3…5 päivän eväät. Siviilimies kysyi pöydällä olevan radion hinnan ja merkitsi sen ja Partasen nimen papereihinsa. Ja noin tunnin kuluttua tulivat venäläiset sotilaat hevosella pihaan ja kantoivat Partasten matkalle varaamat tavarat rekeen. Paikalle tuli myös Partasen radion kirjannut venäläinen siviilimies, joka vei radion rekeen. Partanen sujautti radion säkkiin ja piilotti sen muiden tavaroiden sekaan. Kaikki torasjokilaiset kyydittiin hevosilla Valeenkylään, minne naistenjärveläiset oli kuskattu jo aikaisemmin. Valeenkylään jäätiin yöksi. Illalla venäläiset ottivat Savolaiselta ja Korpikanteleelta radiot, mutta Partasen radio pysyi edelleen piilossa.
     Seuraavana aamuna matka jatkui venäläisten toimesta autoilla Prääsään ja siitä seuraavana päivänä Interposolkan työleirille, missä Partaset sijoitettiin asumaan metsäkämpille neljän kilometrin päähän leirin keskustasta.
     Partanen teki leirillä töitä kolmisen viikkoa, mutta pääasiallisen elantonsa hän ansaitsi myymällä kaksi kelloa, toisen miliisille ja toisen eräälle paikalliselle asukkaalle. Hän sai kelloista yhteensä 450 ruplaa. Lisäksi hän myi paidan, leningin ja eräitä muita vaatekappaleita. Partasen mielestä ruoka työleirillä oli huonoa ja riittämätöntä, mutta venäläisten taholta saamaansa kohtelua hän ei kuulusteluissa osannut juuri moittia.
     Toukokuun 5. päivä 1940 kutsuttiin kaikki aikuiset suomalaiset luostarikeskukseen, jossa ilmoitettiin, että he voivat anoa pääsyä Suomeen ja ne jotka eivät halua Suomeen, voivat anomuksesta pyrkiä jäämään Neuvosto Venäjälle. Partaset jättivät samana päivänä kirjallisen anomuksen Suomeen pääsemiseksi.
Toukokuun 23. päivän iltana tapahtui sitten lähtö metsäkämpiltä luostarikeskukseen, josta matka jatkui aamulla niin, että he pääsivät Värtsilän kautta Suomeen 25.5.1940.
Partasella oli silloin rahaa noin 400 mk, vähän vaatteita sekä edellä mainittu ”valoverkkoradio” niin kuin pöytäkirjaan on kirjattu. Kaikki muu omaisuus oli jäänyt Torasjoelle.

Matti Aaltonen