Aasit maailmalla

Kreikkalainen aasi

Aasin tunnistaa ensimmäiseksi sen isosta päästä, suurista korvista ja lehmänhännästä. Keskimäärin aasit ovat reilun metrin korkuisia. Perusaasi on harmaa, mutta on aaseissa esiintyy kaikkia samoja värejä kuin hevosissakin. Jaloissa on yleensä seepraraitoja, eli tummia raitoja jaloissa. Aasin selässä kulke usein siima ja lapojen kohdalla on poikkiraita joka muodostaa aasin selkään aasinristin. Melkein kaikilla aaseilla on valkoinen jauhoturpa ja myös silmänympärykset ovat valkoiset. Aasin harja on lyhyt ja useimmilla aaseilla pystyssä.

Ihminen on juonikkaana eläimenä keksinyt kehittää aasirotuja omien käyttötarpeidensa mukaan. Aasista on kehitetty mm. kuormajuhta, kuormien vetäjä ja apulainen maatalouteen. Aasin kesytyksen jälkeen, noin 5000 vuotta sitten, sitä on levitetty aina vain uusille alueille. Ensin se levisi Välimeren rannikkoa pitkin ensin Kreikkaan. Kreikassa aasi havaittiin hyväksi eläimeksi viinitiloille, se pystyi kulkemaan kapeilla kujilla köynnösrivistöjen väleissä. Kreikan viinin jumala onkin usein kuvattu aasiksi. Käytännöllisyydestään johtuen aasi levisi myös Italiaan, Espanjaan ja Ranskaan ja sitä käytettiin aluksi ensisijaisesti viinitiloilla ja maataloudessa.

Aaseja Afrikassa Niilin rannalla.

Aasirodut ovat luonnossa kehittyneet olinpaikkansa mukaan. Saarimaisemissa eläneet aasit ovat yleensä pienempiä kuin mantereella kasvaneet aasit. Ihmisten kehittämät aasirodut ovat usein saaneet nimensä asuinpaikkansa mukaan. Vaikka aasit olisivatkin ihmisten omistuksessa, ei niiden lisääntymistä aina valvota millään tavalla. Esimerkiksi Afrikassa köyhillä alueilla paikalliset aasit ovat kautta aikojen saaneet lisääntyä keskenään, ihmiset ovat ehkä vain karsineet joukosta sairaat ja heikoimmat aasinsa pois. Lopputuloksena paikallisista aaseista on kehittynyt aina vain sitkeämpiä ja vahvempia aaseja jotka pärjäävät niukallakin ravinnolla.

Kiinalainen aasi etsii ravintoa. Aasiassa, köysi estää aasin karkaamisen.

Afrikassa aaseja on käytetty ehdottomasti kuimmin kuin missään muualla. Afrikan aasit ovat jalostuneet suoraan aasian villiaaseista, mutt nubianvilliaasi on enemmän vallalla. Monin paikoin ihmiset ovat hyvin riippuvaisia aasistaan, sen tehtävä on kantaa taloihin vettä, polttopuuta sekä ruokaa. Mutta vaikka perheen omistama aasi on perheelle elintärkeä, ei aaseja kuitenkaan kunnioiteta juuri ollenkaan. Elisabeth D. Svendsenin alulle panema aasiensuojelujärjestö tekee työtä myös Afrikassa, erityisesti Etiopiassa jossa talonpojille on annettu koulutusta aasien hoitoon ja kohteluun. Terve ja hyvinvoiva aasi jaksaa tehdä enemmän töitä ja elää pidempään kuin laiha ja huonosti kohdeltu. Aasin keskimääräinen elinikä Etiopiassa on 9 vuotta, Egyptissä 11 vuotta ja Keniassa ja Meksikossa 14 vuotta. Donkey Sanctuaryssa aasin keski-ikä on yli kaksikymmentä vuotta. Aasiensuojelujärjestö on saanut paljon aikaan, ihmiset haluavat oppia huolehtimaan aaseistaan, pidempään elävä aasi tulee edullisemmaksi kuin uuden ostaminen

Egyptiläinen ratsuaasi on kehitelty nimensä mukaan ratsuksi. Sillä ratsastelivat parempiosaiset ihmiset, kun köyhillä oli vain tavallisia aaseja. Egyptiläinen aasi on siro ja näyttävä. Sen väri on vaalea tai hieman harmahtava. Siimaa tai aasinristiä sillä ei näy. Säkäkorkeus on 120-140 cm.

Sudanilainen ratsuaasi on egyptiläistä hieman pienempi ja se voi olla myös tummanruskea. Samoilla alueilla elää myös sala-aasi joka on kookkaampi ja punertava ja sillä näkyy selvästi aasinristi. Nuubian aavikolla on myös hieman pienempi atabai-aasi ja ratsuna käytetään massawa-aasia joka on väriltään lähes valkoinen.

Sennar-aasi on Etiopian oma rotu. Sen väri on harmahtava tai kimo. Se on hyvä ratsuaasi ja sennar-oreja on käytetty sennar-muulien kehittämiseen.
Itä- ja Etelä-Afrikassa on omia aasirotuja joita löytyy melkein kaikissa väreissä.

Aasiassa on myös erikokoisia aasirotuja. Kiinassa tavallisin aasi on tummanruskea tai raudikko ja sen korkeus on n. 130 cm. Aaseja käytetään työntekoon. Shantung-aasi on lähes musta, vain silmien ympärillä on valkoista. Sitä on köytetty paljon muulisiitokseen.

Katalonialainen aasi Barcelonan eläintarhassa. Zamorano-Leones muistuttaa paljon katalonialaista aasia. Andalusialaisia aaseja Mijaksessa burro-taxeina.

Espanjalaiset aasit

Katalonialainenaasi on kookas, säkää sillä on 135-160 cm, oriit kasvavat yleensä tammoja korkeammiksi. Se on väriltään musta, vain turpa, mahanalus ja jalat ovat vaaleampia. Tätä rotua käytetään paljon Yhdysvalloissa ja tämä on eniten vaikuttanut Yhdysvaltojen omiin aasirotuihin. Espanjassa aasia tavataan eniten Pyreneiden eteläpuolella, Katalonian alueella. Tämä rotu ei ole ollut niin uhanalainen kuin muut koska sillä on ollut kysyntää Yhdysvalloissa ja sitä käytetään muulien tuottamiseen. Katalonialaista on viety myös muihin maihin 1800-luvun lopulla, mm. Englantiin, Intiaan, Australiaan, Italiaan ja Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan parantamaan maiden omia aasikantoja ja tietenkin muulien tuottamiseen.

Mallorcanaasi on nimensä mukaisesti kotoisin Mallorcalta mutta aaseja kasvatettiin myös muilla lähisaarilla. Aasi on suunnilleen katalonialaisen aasin näköinen ja kokoinen muta on matalampi eikä niin jykevätekoinen. Puhtaita mallorcanaaseja löytyi vuonna 1992 12 oria ja 60 tammaa. Oreja käytettiin alunperin muulituotantoon ja tammoja kasvatukseen ja työntekoon.
1990 joukko mallorcalaisista kiinnostuneita harrastajia perusti yhdistyksen lisäämään tietoutta rodusta ja edistämään kasvatusta. 1993 aasit saivat myös rotumääritelmän.
Oriit ovat säkäkorkeudeltaan 145-155 cm korkeita ja tammat 125-135 cm. Karva on musta tai hyvin tumman ruskea valkoisella turvalla, silmänympäryksellä ja mahanalusella.

Zamorano-Leones on alunperin kehitetty Leonin provinssissa ja sitä käytettiin maatiloilla ja muulituotannossa. Muiden espanjalaisten rotujen tavoin zamorano-leones on vähentynyt radikaalisti. Kantakirja perustettiin jo 1940 mutta hylättiin vuosia sitten. Määrä oli 1990-luvulla noin 8 000 yksilöä. Ainakin Equisave työskentelee aasirodun puolesta.
Aasi on katalonialaista isompi ja karkeatekoisempi, väriltään tummanruskea tai musta vaalein merkein. Karva aasilla on pitkä ja karhea, kuten poitoulla. Sen pää on suuri ja nenäluu sivulta katsoen notkolla. Korvat ovat suuret ja ulospäinsuuntautuneet. Painoa aasilta löytyy noin 350 kiloa ja oriiden korkeus on keskimäärin 151 cm. Tammat ovat korkeudeltaan 141 cm.

Andalusialainen aasi on harmaa ja vaalenee vanhetessaan valkoiseksi. Nimensä mukaisesti sitä tapaa Espanjan eteläosista, varsinkin Mijas on tunnettu aasikaupunki, kaupunkia kutsutaan myös valkoisen aasin kaupungiksi. Andalusialainen aasi on saattanut kehittyä valkoisesta egyptinaasista. Andalusialainenkin on vanha rotu, sitä käytettiin ainakin vuonna 700 eKr. Sitä on käytetty kuorma- ja ratsueläimenä jo kauan ennen kuin muuleja ja hevosia käytettiin. Kasvatuksella pyritään saamaan aikaan rauhallinen, kärsivällinen, hyvärakenteinen ja miellyttämisen tahtoinen aasi. Andalisialainen aasi on korkeudeltaan keskimäärin 135 - 158 cm. Karva on lyhyt ja hieno. Liikkeet ovat lennokkaat mutta elegantit. Jos andalusialainen aasi viettää talvensa kylmillä seuduilla, kasvaa sille talveksi samanlainen pitkä karva kuin poitoulle ja aasi voi olla hyvinkin takkuisen näköinen.

Kalimba talvikarvassa. Poitou-aasit, joista täysikasvuinen kesäkarvassaan.

Provencenaasi

Ranskalaiset aasit

Ranskalaisista aasiroduista kuuluisin on varmasti pitkäkarvainen ja aasiroduista kookkain poitou-aasi. Poitou oli arvokas eläin, koska sitä käytettiin kokonsa vuoksi lähes ainoastaan muulien tekoon. Poitou on vahvarakenteinen, ja suoriutuu varmasti kaikista maataloustöistä, historiassaan sitä ei kuitenkaan juurikaan siihen edes käytetty. Poitoulla on pitkä karva vain talvisin, kesäisin senkin turkki on lyhyessä kesäkarvassa. Poitoun kaviot ovat isot ja pyöreät, lähempänä hevosen kavioita kuin aasin. Poitoun säkä on 135-145 cm. Oriilla se voi olla jopa 140-150 cm. Ennen poitouta risteytettiin kylmäveritammojen kanssa, jolloin saatiin isoja muuleja tekemään maataloustöitä. Näiden muulien korkeus oli 150-170 cm. Muulien kysynnän romahdettua ei enää teetettu poitou varsojakaan ja aasien määrä romahti ja oli pitkään uhanalainen, mutta viimeisimpien kahdenkymmenen vuoden ajan kantaa on saatu elvytettyä hyvin tuloksin.

The Grand Noir du Berry, joka on suomennettuna suunnilleen "Berryn iso musta". Berry taas oli ennen yksi Ranskan provinsseista ja sijaitsi Keski-Ranskassa. Aasi oli jalostettu hyväksi työjuhdaksi pienille maatiloille ja sitä käytettyyn lähinnä pelloilla ja viinitarhoissa. Jalostukseen valikoituivat pikuhiljaa isoimmat ja vahvimmat aasit. Aasit ovat myös vetäneet proomuja
Aasin alkuperäksi on historiassa mainittu Algeria, josta aaseja olisi tuotu 1850-luvulla mutta mitään virallista paperia ei aasien tuonnista ole, joten alkuperän jäljittäminen on vaikeaa.
Muiden aasirotujen tavoin tämäkin aasi alkoi hävitä työnteosta ja jalostuksesta. Viimeiset harrastajat olivat tietenkin rodun häviämisestä huolissaan ja alkoivat selvittää aasitilannetta 1986 jolloin aaseja haalittiin maatalousmessuille. Aaseja oli yllättävän paljon, samoin rodusta kiinnostuneita ihmisiä ja aasille kirjoitettiin rorumääritelmä. Aaseille perustettiin kantakirja ja The French National Stud on tunnistanut berrynaasin roduksi vuodesta 1994.
Nelivuotiaina oriit ovat säkäkorkeudeltaan 135-140 cm korkeita ja tammat vähintään 130 cm. Karva on tasaisen yksivärinen tummanruskeasta mustaan. Aasilla ei ole ristiä eikä seepraraitoja. Turpa, maha ja jalkojen sisäsivut ovat harmaat tai valkoiset. Aikuisilla aaseilla kesäkarva on hyvin lyhyt. Niska on vahva, selkä on suora. Aasi näyttää komealta ja on rakenteeltaan tasapainoinen.

Provencenaasi on kotoisin saman nimiseltä entiseltä Ranskan provinssilta joka sijaitsee Kaakkois-Ranskassa Välimeren rannalla. Siitä on historiassa kerrottu sen olleen tiiviisti mukana lammasfarmauksessa 1400-luvulta lähtien. Aasit kantoivat tarvikkeita ja ruokaa paimenille, suolaa lampaille ja kantoivat jopa heikkoja vastasyntyneitä karitsoja. Paimenet arvostivat aasissa vahvaa luustoa ja rakennetta, kykyä kantaa helposti painavia taakkoja ja vahvoja jalkoja. Lisäksi aasin tuli olla hyvä ja helppo käsitellä ja tehdä työtä mielellään.
Provencenaasin rotuyhdistys on perustettu 1992 innostamaan kasvattajia jatkamaan kasvatustyötä pitäen rotu mahdollisimman puhtaana. 1993 aaseja oli jäljellä tiettävästi vain 330. Virallinen rotu provencenaasi on ollut vuodesta 1995 ja 1996 avattiin virallinen kantakirja. Provencen aasi on nykyään kiinteä ja massiivinen vahvaluinen aasi joka on samalla luonteeltaan rauhallinen ja kärsivällinen. Se on helppo satuloida ja valjastaa ja hyvä ratsu. Varmajalkaisena aasi pärjää vaikeassakin maastossa.
Nelivuotiaina oriiden säkäkorkeus on 120-1300 cm ja tammojen 117-130 cm. Väriltään aasit ovat harmaita ja harmaan väri voi vaihdella hyvin vaaleasta tummaan, joidenkin aasien karvassa on aavistus punaista tai ruskeaa. Aasin pää on melkein aina ruskea tai punertava ja turpa on valkoinen. Jalat ovat vahvat ja niissä saattaa näkyä seepraraitoja. Kaviot ovat isot, ja näyttävätkin muihin aaseihin verrattuna liian isoilta. Selkä on suora.

Pyreneidenaasi on kehittynyt katalonialaisesta aasista ja myös tätä on käytetty runsaasti muulituotannossa. Pyreneiden aasin sanotaan olevan parempirakenteinen kuin poitou ja sillä on lyhyt ja tumma karva. Tätä aasia sanotaan yhtä vahvaksi kuin hevonen, se pystyy vetämään samanpainoisia kuormia kuin hevonen ja ravaamaan kärryjen edessä yhtä nopeasti. Ja mikä parasta, aasi syö paljon vähemmän kuin hevonen. Tammoja on käytetty maidontuotantoon 1800-luvulla kun oriit olivat saman aikaan tuottamassa muuleja. Aasit ovat kooltaan 120 senttimetristä ylöspäin. Aaseja on jäljellä vielä noin 1500-2000, kaikista ei tosin tiedetä kuinka aitoja pyreneiden aaseja ne ovat.

Normandianaasi on saanut otsaansa virallisen leiman kun se 1996 virallistettiin omaksi roduksi, silloin mikrosirutettiin 36 aasia. Normandianaasia on käytetty tiloilla maidon, maissijauhon, heinän jne kuljetukseen. Aasi on lisäksi ollut turistikäytössä merenrantakaupungeissa ja -kylissä. Nelivuotiaina aasit ovat korkeudeltaan 110-125 cm korkeita ja karva voi olla joko ruskea tai harmaa aasinristillä. Normandianaaseilla ei ole seepraraitoja. Mahanalus on harmaa tai valkoinen.

Cotentinaasi on kotoisin niemeltä Ranskan pohjoisosista, joka on nykyään nimetty Basse-Normandieksi. Aasia on käytetty tiloilla tavaroiden kuljetukseen. Oriit ovat korkeudeltaan 120-135 cm ja tammat 115-130 cm. Karva on tuhkanharmaa tai sinisenharmaa. Contentinaasilla on aasinristi ja joillakin on lisäksi seepraraidat.

Miniatyyriaasit vetonäytöksessä. Nainen aasin selässä Korfulla.

Italialaiset aasit

Italiassa on monia aasirotuja, useimmat hieman pienempiä kuin espanjalaiset serkkunsa. Professional Handbook Of The Donkey erittelee ainakin kuusi rotua, Martina Francan, Ragusan, Pantellerian, Amiatan, Asinaran ja Sardinialaisen. Sardinialainen on hyvin pienikokoinen, 85 sentistä 115 senttiin. Painoa on 90 kilosta 130 kiloon. Karva on harmaa, mahanalus ja jalkojen sisäsivut ovat vaaleammat ja selässä on siima ja risti. Sardinialainen on luonteeltaan kärsivällinen ja hyvätapainen. Lammaspaimenet käyttivät aasia kantamaan omaisuutensa laitumille ja kuljettamaan takkapuut mukanaan takaisin kotiin. Pienikokoisena aasia ei juuri käytetty maanmuokkaistöihin.
Aasien lukumärä vähenee jatkuvasti, nykyään saarella on jäljellä noin 200 aasia. Sardinialaisia aaseja on kuitenkin viety ulkomaille paljon aikoinaan ja amerikkalaisten pienin aasirotu, välimeren kääpiöaasi (Miniature Mediterranean Donkey) on jalostettu aaseista, joita on tuotu Sisiliasta ja Sardiniasta. Yhdysvalloissa saa aasi olla enintään 91,44 cm korkeita jotta ne olisivat minejä. Euroopassakin monet kääpiöaasit ovat kotoisin välimeren alueelta.

Suomen aasit

Lähteet:
Eläinmaailma-lehti numero 2/99, siinä on jutun kirjoittanut Ulla Wälimaa.
Eläinten Ystävä 1/1996, "Apua Etiopian aaseille", jutun on kirjoittnut Mal Squnce.
The professional handbook of the donkey, Elisabeth D. Svendsen, 1997. Kirjassa jutun eurooppalaisista aasiroduista kirjoittanut Marilyn Squance.
Poitoun kuvat ovat sivulta www.all-free-photos.com, mutta vaikka sivuston nimi onkin lupaava, ei niitä saa ilman lupaa kopioida sivuilleen.
Muut aasikuvat ovat peräisin Wikipedia Commonsista ja niiden oikeudet näet kuvasta. Osa kuvista on peräisin Stock-xchng-sivuilta, tarvittaessa kuvien käyttöön on kysytty lupa.
Kuvia eri aasiroduista, ranskankielinen sivu.