|
|
Ratsastajaan totuttaminen
Aasi on helppo koulutta ratsuksi. Tämä tapahtuu suunnilleen samalla tavalla kuin minkä tahansa hevosen koulutus. Aasin kanssa kannattaa tietenkin varsasta asti opetella jokapäiväisessä elämässä tarvittavia taitoja, kuten riimussa kävelemistä ja kavioiden puhdistamista. Kun aasi tulee kaksi vuotiaaksi, voi sitä alkaa kunnolla opettaa ratsuksi (silloin se jaksaa kantaa kevyttä ratsastajaa). Joku aasi voi kyllä kehittyä hitaammin kuin toinen, joten jos aasi on pari vuotiaana vielä pitkäjalkainen honkkeli, ei sillä silloin voi ratsastaa. Aluksi kannattaa opetella pitämään kuolaimia. Kuolainten suuhun saaminen voi osoittautua ongelmaksi, mutta kun palkitsee aasin aina ruhtinaallisesti, antaa se laittaa kuolaimet. Velmu ei ainakaan tykkää kun niskahihna kiskotaan korvien yli, joten korvien kanssa kannattaa olla varovainen. Kun ollaan saatu suitset päähän, niin riimu siihen päälle ja aasin kanssa kävelylle (näitä samoja juttuja on myös ajolle opetuksen sivuilla). Kun mukaan kuvaan tulevat aikanaan ohjat, ei aasi välttämättä talua mitä se tarkoittaa kun toisesta ohjasta vedetään. Tätä kannattaa harjoitella silojen ja taluttajan kanssa, aivan kuin ajamiselle opetuksessakin). Jos ei omista siloja, niin kyllä se tajuaa pikkuhiljaa ohjasotteet. Kunhan ei liian kovasti vedä ohjasta alussa, ettei aasia satu suuhun. Aasin suu on pienempi kuin hevosen ja suupielet ovat "alempana" poskihihnoja sovittettaessa kannattaa katsoa tarkkaan missä se hammaslomi on. Satulan aasi antaa luultavasti laittaa ilman vastaväitteitä, kunhan ei alussa kiristä vyötä liikaa. Aasillahan voi käyttää poninsatulaa, hevosen satula on liian iso, ellei aasi ole iso myös. Itselle se ponisatula saattaa olla epämukava, jos on isompi ihminen. Joten eihän satulaa välttämättä tarvitse aasilla olla ollenkaan. Jos aasi ei tykkää satulasta selässään, kannattaa antaa aasin tutustua satulaan kaikessaa rauhassa ja kokeilla sitten uudestaan. Tämä on homman helpoin kohta.
Vaikeaa saattaapi tulla sitten kun pitäisi oikeasti liikkua jonnekkin ratsastaja selässä. Tähän kannattaa hommata taas taluttaja ja taluttajalle taskut täyteen porkkanaa. Aasin pitäisi kulkea taluttajan perässä, kun houkuttelee porkkanalla. Jos aasi ei liiku, voi yrittää työntää takaa ja höllätä heti kun se liikkuu. Jos käy vetämään riimunnarusta, haraa aasi vain enemmän vastaan. Raippaa antaessa pitää tietenkin lopettaa naputtaminen kun aasi edes ajattelee eteenpäin liikkumista. Pohkeita aasi ei ymmärrä alussa. Niitä pitää käyttää samaan aikaan kuin raippaakin ja jättää pikkuhiljaa raippa pois. Ääniavut ovat myös erittäin käytännöllisiä, ne kannattaa opettaa jo aasivarsalle. Maiskutus varsinkin. Mitään laukkaratsua aasista ei saa koskaan. Aasit tykkäävät mieluummin kipittää tavallista käyntiä. Jos on ratsastanut aasilla, tietää että sen askel on lyhyt ja nopea, aivan toista kuin hevosen keinuva käynti. Sen käynti on myös erittäin tassaista. Ravi on myös tasaista, ja siinä aasi kipittää todella nopeaa ja lyhyttä askelta. Laukka on pehmeää ja tasaista. Tuntuu kuin istuisi nopeasti tikittävän ompelukoneen päällä, mutta joka ei kuitenkaan pompita läheskään yhtä paljon kuin hevosen tai ponin selässä.
Aasilla voi hypätä esteitä aasista riippuen. Ei kuitenkaan kannata tylsistyttää aasia hyppimällä joka päivä. Irtohypitystä kannattaa kokeilla ja ainakin Velmu hyppää joka kerralla esteen (tai no joskus se pysähtyy esteen eteen ja hyppää sen paikaltaan). Ainakin Englannissa on aaseillekin ratsastuskilpailuja, toivottavasti sellaisia järjestettäisi joskus Suomessakin. Lämpimissä maissa aasi on kotieläimenä takapihalla ja se kantaa painavat taakat ihmisten puolesta. Jos on nähnyt kuvia Lähi-Idästä tai Etelä-Amerikasta, näkyy ettei aaseilla edes pidetä riimuja. Ratsastaja vain istuu selässä ja ohjaa aasia kepillä. Tämä onnistuu Velmultakin ainakin lenkiltä kotiinpäin tullessa. Selässä voisi ottaa vaikka nokoset. Useimmat aasit viihtyvät ihmisten seurassa, tykkäävät saada huomiota ja yrittävät parhaansa ainakin jos niiden luottohenkilö on jotakin aasilta pyytämässä. Monessa paikassa toimittaa vain maskotin virkaa, oma laidun saattaa tulla aasille siis liiankin tutuksi ja välillä olisi hyvä päästä tuulettumaan tallipihaa kauemmas. Ainakin Velmu herää heti kun lähdetään kävelylle, se kävelee reippaasti uusia polkuja ja tutkii haistellen mikä hevonen tiellä onkaan viimeksi kulkenut. Ratsastamalla on hauskaa etsiä uusia polkuja metsistä ja aasi kyllä menee vaikka millaisessa ryteikössä. Parhaiten matka kuitenkin etenee jos on toinen eläin seurana, yllättäen nopeasti se aasi jaksaakin kipittää hevosen perässä jos sellainen on vetämässä maastolenkkiä. |
|
| © Kaisa Määttänen 2000-2005
|