| Kävin
Bastin kanssa rokotuksissa 23.7 ja samalla tehtiin
terveystarkastus ja lääkäri sanoi terve mies.
27.8 aamulenkillä
Basti käveli ja oli muutenkin normaali, mutta iltapäivällä
noin kello 16.00 jälkeen tilanne muuttui. Ei millään
olisi lähtenyt ulos ja ulkona kulki tosi hitaasti sekä
ei syönyt. Meni maate keittiön nurkkaan lattialle,
missä ei yleensä ole. Tyttäreni tuli käymään ja
yleensä Basti oli se joka tuli haukkuen tapaamaan jos
joku tuli, nyt kuului keittiön nurkasta vaimea
haukahdus. Hän ei tullut koko iltana pois. Kävin
ennen nukkumaanmenoani katsomassa ja pyysin tulisiko
omaan petiinsä nukkumaan, nosti vain päätään ja jäi
maate sinne.
Seuraavana aamuna kun
menin keittiöön löysin Bastin kuolleena samasta
paikasta mihin illalla oli jäänyt. Menin aivan
shokkiin, itkin, itkin ja pyyhin pissiä lattialta.
Laitoin pyyhkeen Bastin alle ja samalla huomasin myös
sen ettei ollut vielä ollut jäykistynyt kokonaan.
Vein Bastin lähelläni olevalle eläinasemalle, josta
myöhemmin sain kuulla että Bastilla oli rajusti
kasvanut kasvain pernaan kiinnittynyt ja sekä perna
että kasvain oli revennyt ja vatsassa oli jo sisäinen
verenvuoto. Basti elää sydämessäni aina, olihan
ensimmäinen dandini ja olen myös onnellinen siitä
että hän sai nukkua pois kotona.
Bastin viimeinen näyttely oli Club Show dandien kesäpäivillä
25.7.2008 - tulos VSP Veteraani.
|