Aloin katsella netistä pieniä rotuja. Tottakai katselin ensin niitä jotka tunsin nimeltä, mutta mikään niistä ei kelvannut luettuani rotumääritelmät. Näin kyllä rodun nimeltä dandiedinmontinterrieri mutta minua ei kiinnostanut katsoa sitä tarkemmin, koska sen nimikin oli niin oudon tuntuinen. Selailin useampana päivänä eri rotuvaihtoehtoja ja lopulta ajattelin että katsotaan nyt sitten tuo kummajainenkin, minkälainen se oikein on. Ja arvatkaapas miten kävi? Heti kun näin kaksi eriväristä dandien kuvaa ihastuin! Äkkiä lukemaan rotumääritelmää... Luin monta kertaa ja annoin asian hautua. Kävin DDT ry:n kotisivuilla ja niinhän siinä lopulta kävi että "NAKS", siinä se oli. Minun uusi koirani olisi dandie.

Innostuin aluksi ehkä hieman liikaakin ja soitin heti kasvattajalle jolla oli sinapinvärinen narttupentu, koska halusin ehdottomasti juuri sellaisen. Väri miellytti minua ja koska aikaisemmatkin koirani olivat olleet narttuja, halusin nartun. Pentu oli juuri 8-viikkoinen ja siis luovutusiässä. Mietin asiaa ja päässäni alkoi pyöriä kysymyksiä: "Miten voit ottaa niin pienen koiran kun olet kaksivuorotyössä? Miten sen ruokinnat työaikanasi kun ketään et saa auttamaan? Miten siisteyden opettaminen kerrostalossa onnistuu?" Tunne ja järki taistelivat ja lopulta onneksi sitten järki voitti.  

Sitten lähdin tyttäreni ja hänen koiriensa mukana Imatralla pidettävään näyttelyyn ja näin siellä dändejä "livenä". Ne olivat ihania!! Jossakin vaiheessa sain kuulla, että Talvitien Marja pitää pennun kuuteen kuukauteen asti (mikäli ostaja ehdottomasti haluaa näyttelykoiran) ja että hänelle on juuri syntymässä pentue. Soitin hänelle ja sitten soitin uudelleen kun pentue oli syntynyt. Siellä oli yksi sinappi narttu, mutta sen Marja halusi pitää itse. Marja heitti ilmoille ajatuksen: "Eikös uros kävisi?" Sanoin ajattelevani asiaa. Puhelun päätyttyä todellakin aloin ajatella sitä ihan tosissani ja tulin siihen tulokseen, että miksei uroskin kävisi. Elokuussa pentu olisi juuri sen 6kk ja minulla silloin kuukauden loma. Sinä aikana voisin totuttaa lapsukaisen olemaan yksin ja voisimme tehdä sosiaalistumisharjoituksia yms. Soitin Marjalle parin päivän kuluttua ja kerroin että voin ottaa uroksenkin. Hän tarjosi minulle myös vaihtoehtoa "Basti". Tosin olisin hänelle "adoptio-mamma". Basti tulisi olemaan yhteisomistuksessa, siis meidän molempien yhteinen. Menimme tyttäreni kanssa eräänä iltana Klaukkalaan katsomaan Bastia. Se oli silloin 14kk vanha. Ja niin siinä sitten vaan kävi, että huhtikuussa 2000 Basti muutti minun luokseni.
  

Ensimmäinen dandieni - Eclair´s X-Pert-Bastian - "Basti"

Aluksi meillä oli hankalaa, kun Basti oli tottunut maaseudun rauhaan ja nyt se joutuikin yhtäkkiä keskelle Lahden kaupunkia ja sen pääkatua. Ihmispaljouksien keskelle, missä vilisti autoja, polkupyöriä, lastenvaunuja...siis melkoisesti meteliä ja hulinaa. Kaikki oli sille ihan uutta ja outoa.

Halusin viedä sen heti toukokuussa näyttelyyn. Ja sitten kävimme näyttelyissä varsin ahkerasti koko kesän ja itse asiassa koko loppuvuoden. Näin jälkikäteen ajateltuna se koko vuosi oli yhtä näyttelyrumbaa. Olen myöhemmin pohtinut, että ehkä vein sitä vähän liikaakin niin alussa näyttelyihin. Koiraa, joka olisi kenties tarvinnut aikaa ja rauhallista totuttautumista uusiin kuvioihin. En tiedä.

Muutenkin annoin Bastille periksi ehkä liian kauan, koska fiksu kun oli, se osasi jallittaa minua oikein kunnolla (naista jolla on ollut useampi leonbergi!!), kunnes minulle sanottiin, että huomaatkos miten on päässyt käymään? Sen jälkeen tahti alkoikin muuttua...