S E K A L A I S E T
Kotisivu-opas

MISTÄ ALOITTAISIN?

Olet siis mietiskellyt omien Pokémon-kotisivujen tekemistä? Tämän oppaan tarkoituksena on antaa muutamia vinkkejä sivun tekoon, mutta se ei kuitenkaan ole kattava kotisivun teko-opas. Käsittelen joitakin pääasioita, joita sivujen tekemisessä tulee vastaan ja toivon että niistä on sinulle jonkin verran apuakin..

Ennen sivujen tekemistä sinun kannattaa hiukan suunnitella, mitä aikoisit Pokémon-sivuillesi ehkä pistää. Useimmat laittavat sivuilleen esimerkiksi Pokédexin, muutamia kuvia ja vinkkejä peliin. Ne ovatkin ihan mainioita perusasioita, mutta ne yksin eivät välttämättä riitä sivujen tekemisessä. Jotta sivusi saisivat kävijöitä ja suosiota, olisi sivuilta hyvä löytyä myös jotain omaa ja uutta, jotain sellaista mitä aivan jokaisella sivulla ei välttämättä ole.
Jos olet tutkinut näitä sivuja, olet varmaan huomannut että niiltä löytyy paljon eri asioita. Perusjuttujen (pokedex, kuvat, vinkit) lisäksi on sivuilla myös keskustelua, tietoa korteista, juttua eri henkilöistä, pelejä, taustakuvia, musiikkia ja paljon muuta. Sinunkin kannattaa siis miettiä, miten paljon sinulla on aikaa tehdä sivuja ja mitä niille laittaisit. Olisi myös hyvä suunnitella tapaa, jolla sivusi toteutat ja millaisen ulkonäön niille aiot laittaa.
Ennen kuin laitat sivusi nettiin, on kuitenkin vielä tehtävä muutamia asioita...
Persian!

EDITORI VAI HTML-KIELI?

Internet-sivustot toteutetaan HTML-kielellä. Itse aloitin sivujen tekemisen HTML-kielen opettelulla, jota tein tutkimalla muiden sivujen koodia ja toteuttamalla omia yksinkertaisia sivujani. HTML-kielen opettelu ei ole aivan helppoa, mutta kohtalaisella englanninkielen taidolla ja terveellä järjellä se ei ole kauhean vaikeaa. Jos osaat edes HTML:n alkeita, auttaa se sinua huomattavasti tulevaisuudessa sivujen tekemisessä ja virheiden korjaamisessa.

Jos kielen opettelu tuntuu kuitenkin liian vaikealta tai aikaa vievältä, on olemassa toki HTML-editoreja. Niiden avulla sinun ei välttämättä tarvitse osata lainkaan HTML-kieltä, vaan voit kirjoittaa tekstit suoraan editorissa sekä tehdä linkkejä ja kuvia sivuillesi nopeasti. Jotkut editorit vaativat hiukan HTML:n osaamista, mutta muutamat uudet editorit eivät vaadi sitä lainkaan. Windowsista voi löytyä ohjelma nimeltään FrontPage Express, joka on nopea ja helppo käyttää. Näiden editorien huono puoli on tosin se, että sivujen koodi on usein sekaista eikä se välttämättä toimi moitteettomasti. Etekin FrontPage Expressillä on tapana heittää mukaan omia omituisuuksiaan, joiden korjaamiseen tarvitaan HTML-taitoa jonkin verran.

Jotkin ilmaiset kotisivutilan tarjoajat antavat myös mahdollisuuden käyttää omia sivunteko-ohjelmiaan, joita käytetään netistä suoraan. Ne ovat useimmiten erittäin helppoja käyttää, mutta vaativat jatkuvan netissä olemisen.

MINKÄLAINEN ULKOASU?

Tämä on usein se asia, jossa uudet kotisivuntekijät tekevät virheitä. Sivujen ulkoasun suunnittelemisessä on muutamia asioita, jotka on hyvä pitää mielessä sivuja tehdessä;

Hyvä ulkoasu on siisti, hyvä katsella, toimiva, helppokäyttöinen ja käyttäjäystävällinen. Sellaisen ulkoasun suunnitteleminen ei välttämättä käy kädenkäänteessä, mutta se on loppujen lopuksi kannattavampaa kuin nopeasti ja hutaisten yhteen koottu sivu. Kannattaa mietiskellä ja suunnitella sitä, mihin itse pystyt ja mitä osaat. Voit kehitellä sivuillesi jonkin tietyn teeman, esimerkiksi vaikkapa vesi-Pokémon -teeman. Tälläisellä sivulla voisi olla veden värejä (sinistä, vihreää tms.) ja vesi-Pokémonien kuvia. Ehkäpä sivusi teema keskittyy jonkin tietyn Pokémonin ympärille? Pikachu-sivut olisivat varmaankin sähköisen ja keltaisen näköiset. Mahdollisuuksia on monia, niistä tarvitsee vain löytää omansa.

TÄRKEITÄ ASIOITA MUISTAA

Joiltakin innokkaimmilta kotisivuntekijöiltä unohtuu joskus muutamia tärkeitä asioita. Yksi näistä on yleinen internet-profiili. Jos kiroilet paljon, haukut muita tai ylenkatsot kävijöitäsi, saavat kaikki muut sinusta huonon kuvan ja arvaapa, moniko haluaa käydä silloin sivuillasi.. Sinun on muistettava, että laittaessasi sivuja nettiin voit saada monenlaista eri palautetta. Älä ota haukuista tai moitteista liikaa nokkiisi, vaan paranna sivujasi niiden mukaan. Kävijöillehän sivut olet varmaan tehnytkin, jos olet ne nettiin laittanut. Yritä antaa kaikille netissä jutellessasi/kirjoitellessasi hyvä kuva; siitä voi olla vain pelkkää hyötyä tulevaisuudessa..Starmie!

Toinen tärkeä asia muistaa on tekijänoikeus. Ethän kopioi toiden tekemiä juttuja omille sivuillesi ilman alkuperäisen tekijän lupaa. He ovat nähneet sivujensa tekemiseen paljon vaivaa ja aikaa, eikä mikään raivostuta yhtä paljon kuin joku joka varastaa jotain sellaista omille sivuilleen. Myöskään toisten sivujen suunnittelua/ulkonäköä ei ole hyvä kopioida aivan suoraan. Senkin tekemisessä on alkuperäiseltä tekijältä kulunut varmasti paljon aikaa. Ajattelepas, miltä sinusta tuntuisi jos joku varastaisi suoraan sinun sivujesi suunnittelun ja väittäisi sitä vielä omakseen..

JA SITTEN SIVUJEN KIMPPUUN!

Kuten tämän artikkelin alussa mainitsinkin, ei tämä ole kattava opas sivujen tekemiseen. Internet on kyllä pullollaan sivujen tekemiseen liittyviä sivustoja ja artikkeleita. Tässä pieniä vinkkejä tuon tiedon etsimiseen ja sivujen tekemisen aloittamiseen;

HTML-kielen opettelu ja sivujen julkaisu
Juha-Pekka Tupalan HTML-opas
Jukka Korpelan Web-julkaisemisen opas
Ari Paulinin HTML-opas
Tee oma WWW-sivusi
Keisarin uudet vaatteet - HTML-dokumentin ulkoasun problematiikkaa
Internetix - Web-julkaisemisen perusteet
Startti - Miten julkaiset ensimmäiset kotisivusi
HTML:n Perusteet - Johdatus WWW-sivujen luontiin

Yleistä tietoa
Kotisivun teko - Surfer's Paradise
Windows ja Internet
Startti
Jukka Korpelan tekijänoikeusaiheisia dokumentteja

Pokémon-kuvia sivuillesi
Fantasy Anime - Täältä löydät taustakuvia ja muuta mukavaa sivuillesi

Ilmaista kotisivutilaa
Geocities - Tarjoaa tilaa 11 Mb ja sähköpostisoitteen
Sunpoint - Suomalainen palvelu, tarjoaa 20 Mb kotisivutilaa ja paljon muuta mukavaa
Xoom - Tilaa 11 Mb, sähköposti ja FTP
Tripod - Tilaa 11 MB ja FTP:n käyttömahdollisuus

 

 

Frii frii!


Pokémon ja muut Poké-jutut ovat © Nintendo. Nämä ovat fanisivut, joista tekijä ei saa tuottoa. Tekstien, suunnittelun, kuvien ja muun sivun sisällön kopioiminen ilman lupaa on kielletty. Jos haluaisit omille sivuillesi jotakin BPC:n materiaalista, lähetä sähköpostia tai kysy asiasta vieraskirjassa.

Pokémon and all related names are © Nintendo. This is a fan-based site only and the owners are not making any money out of these pages.Copying of the text, design, pictures or any other page material is forbidden. If you would like to use something from the BPC on your own pages, send some e-mail or ask about it in our guestbook.