SIVU-INFO
Kultainen Kakuna

Internetistä löytyy monia mainioita Pokémon-sivuja ja myös suomalaiset ovat osoittaneet olevansa kykeneviä varsin mainioiden sivukokonaisuuksien suunnittelemiseen.
BPC myöntää kerran kuukaudessa erikoisen "Kultainen Kakuna" -palkinnon jollekin sivuille, jonka webmaster on hyväksi havainnut. Millaisia ehtoja pitäisi Pokémon-sivun täyttää, että sille palkinto myönnetään? Tässä muutamia asioita;

Tuossa muutamia asioita, jotka otan huomioon palkintosivua valitessani. Tietenkin myös webmasterin tapa kohdella kävijöitään on yksi iso seikka. Välinpitämättömyys, tiuskiminen ja kiroilu eivät auta palkinnon voittamisessa.. Alapuolella on malli palkinnosta, jonka voittaneet sivut saavat. Tietenkään emme ole itse voittaneet omaa palkintoamme, teksti on vain esimerkkinä.. ;-)

Kultainen Kakuna - Hienoista Suomalaisista Pokémon-sivuista

KULTAINEN KAKUNA -VOITTAJAT

MAALISKUU 2002
A cheer for the colorless - Laxin tekemät sivut ovat ulkoasultaan siistit ja asialliset, mutta eivät millään tavalla tylsät. Webbimasteri on myös jaksanut kirjoitella ja kehitellä omaperäistä juttua, sekä uskaltautunut tarttumaan johonkin yhteen aihe-alueeseen. Yleisiä Pokésivuja on netissä jo paljon, joten erikoistuminen kannattaa. Hyvät sivut, joille Kokoonakin muuttaa mielellään asustelemaan (vaikkakin pienehkön.. köh.. tauon jälkeen *virne*). Onnittelut, Lax!

ELOKUU 2001
Pokéopisto - Nuudelin Pokéopisto perehtyy vain ja ainoastaan Pokémon-peleihin. Sivut käsittelevät erilaisia strategioita, tiimejä, koulutusta, movesettejä ja muuta, joiden avulla saat rakennettua Pokétiimistäsi pärjäävän ja tasapainoisen. Sivujen ulkoasu on yksinkertaisuudessaan siisti ja toimiva, ne latautuvat nopeasti ja sisältöäkin löytyy mukavin määrin. Tämän kuukauden Kokoona matkaa siis Pokéopiston suojiin. Congratulations!

HEINÄKUU 2001

GONE FISHING. - Kakuna

Mitä? Luuletko, että Kultaiset Kakunat eivät kaipaa lomaa? *silmienpyöritys* Kokoona otti kesälomaa Persianin kanssa ja lähti kirmaamaan vihreille laitumille kuukauden ajaksi. Siksi se ei jaksanut tässä kuussa muuttaa kenenkään sivuille..

KESÄKUU 2001
Mörkkimetsä - Mörkkimetsä keskittyy dark-tyypin Pokémoneihin sekä Pokémon-fanitaiteeseen, jota Yamikarasu (sivun tekijä) piirtelee. Ulkoasu on siisti ja käytännöllinen, sekä sivut on koristeltu Yamin itsensä piirtämillä hienoilla kuvilla. Mörkkimetsä sisältää jos jonkinlaista mielenkiintoista tutkittavaa, mitä muilta sivuilta et löydä. Erittäin asialliset, mutta samaan aikaan hulvattoman huumorintajuiset sivut.

TOUKOKUU 2001
Chipatan Kolo - Chipatan sivut ovat omaperäiset ja siististi toteutetut. Chipata jaksaa päivitellä sivujaan ahkerasti ja hän on tehnyt sivuille myös omaa materiaaliaan, kuten tarinoita ja kuvia. Vaikka osa sivun sisällöstä ei ole vielä aivan valmista, se sisältää silti paljon mielenkiintoista ja vaivalla tehtyä sisältöä, jota mielelläni suosittelen kaikille Pokémonfaneille.

HUHTIKUU 2001
Anifin Pokénurkka - Anifi jaksaa päivitellä sivujaan sellaiseen tahtiin, että tätä webmasteria hirvittää.. Anifin sivuilta löytyy monenlaista omaperäistäkin asiaa, useita tarinoita, huimasti tietoa sekä erittäin tutustumisen arvoinen linkkilista. Ulkoasu on erilainen ja värikäs, mutta sivut on silti tehty hyvällä maulla ja niitä jaksaa toki katsella kauemminkin. Menestyksekästä jatkoa Anifin Poké-sivuille!

MAALISKUU 2001
Marowakin Metsä - Tämä mainio sivu on omaperäisyydessään ja ideoissaan huippua. Maro on jaksanut kirjoitella tarinoita ja kehitellä hauskoja haastatteluja sekä artikkeleita, joita itse en olisi koskaan tajunnut tehdä.. Ulkoasu on toimiva ja sivuilla jaksaa viihtyä vaikka kuinka kauan. Onnea Marolle metsäänsä ja epäonnea siellä asustaville Jigglyille.. *virn*

Rapidash


Pokémon ja muut Poké-jutut ovat © Nintendo. Nämä ovat fanisivut, joista tekijä ei saa tuottoa. Tekstien, suunnittelun, kuvien ja muun sivun sisällön kopioiminen ilman lupaa on kielletty. Jos haluaisit omille sivuillesi jotakin BPC:n materiaalista, lähetä sähköpostia tai kysy asiasta vieraskirjassa.

Pokémon and all related names are © Nintendo. This is a fan-based site only and the owners are not making any money out of these pages. Copying of the text, design, pictures or any other page material is forbidden. If you would like to use something from the BPC on your own pages, send some e-mail or ask about it in our guestbook.