MITÄ UUTTA SIVUILLA?

19.05.2005 Pahoittelen infokatkosta, jota on jatkunut melkein kahden vuoden ajan. :P Sivujen päivitys on jäänyt, kun muut asiat vievät elämässä huomion. En ole enää kovin innostunut kirjoittamaan uutta infoa ja väsäilemään sivuja itse, mutta se ei tarkoita sitä että BPC kuolisi pois. Sen sijaan BPC elää ja voi hyvin foorumien kautta. Portaaliin olisi tarkoitus jossain vaiheessa ympätä wanha tieto tältä sivulta ja uuttakin infoa, kun tarpeeksi innokkaita kirjoittelijoita saadaan kokoon ja portaali toimimaan. Suosittelen ottamaan yhteyttä foorumin kautta, siellä BPC:n väki nykyään asustaa. Infoa BPC:n muutoksista tulet löytämään vastaisuudessa nopeiten sieltä.

30.07.2003 Kyllä, sivut ovat olleet ikävän kuolleina jo yli vuoden, mutta nyt olisi tarkoitus herätellä koko kolhoosia hiukan henkiin, enemmän tuossa syksymmällä. Merkiksi siitä että sivujen webmasteri ei ole vielä potkaissut tyhjää, olen laittanut pystyyn BPC:n uuden ja paremman forumin. Mitään muuta uutta en ole sivuille tässä vielä väsännyt, mutta elonmerkit ovat sentään ihan ok, eh? *virne*

26.03.2002 BPC täyttää tänään kunnialliset 2 vuotta ja onkin pysynyt pystyssä paljon kauemmin ja paljon suurempana kuin webbimasteri olisi koskaan sivua aloitellessaan kuvitella. Kiitokset tästä pitkästä iästä (ainakin internetin mittapuilla) kuuluvat kävijöille, jotka ovat jaksaneet sivuilla vierailla; ilman teitähän tätä paikkaa tuskin enää olisi lainkaan.
Tässä välissä en ole mitään suurta päivitystä ehtinyt väsäämään, koska olen hommaillut Pokémetsän ja muutaman muun sivun parissa. Jonkinlaista eloa nyt tänne kuitenkin yritin siitä huolimatta saada. *virne*
Uusi forum on nyt BPC:läisten käytössä ja linkit on vaihdettu osoittamaan sinne. Vaikka uusi laitos on ehkä muutaman sekunnin hitaampaa luokkaa, se on kokonaan mainosvapaa ja sisältää muutamia käteviä ominaisuuksia, joita entisellä boardilla ei ollut lainkaan.
Lisäsin ja muuntelin muutamien RPG-chatin hahmojen tekstejä, mutta jätin useita hahmoja lisäämättä siitä syystä, että en ole näitä koskaan chatissa nähnyt. Lähettäkää hahmonne siis vasta sitten, kun olette sillä pelanneet jonkin aikaa chatissa. En viitsisi kuluttaa vähää aikaani sellaisten hahmojen lisäämiseen, jotka eivät peliin koskaan edes aio osallistua.. Jos tunnet kokeneesi vääryyttä tämän asian suhteen, niin ilmoittelehan minulle joko chatissa, vieraskirjassa tai sähköpostissa ja yritän korjata asian parhaani mukaan. Osa jäi kyllä lisäämättä ihan siitä syystäkin, että en vielä jokaista ehtinyt lisäillä. Tosin, sujuuhan se peli vaikka hahmoa ei listalla olisikaan.
Linkkilistalta olen poistanut toimimattomia linkkejä ja pari uutta lisäsin. Kaikki sähköpostiini tulleet linkit ovat kuitenkin vielä tarkastamatta, alan siihen hommaan heti kun ehdin. Kultainen Kakuna taas luovutettu ja äänestys uusittu. Ei mitään ihmeellistä siis tässä päivityksessä, mutta elonmerkkejä sentään, eh?

11.02.2002 Lisäsin vain infosivun pian tapahtuvasta BPC:n Lahti-tapaamisesta, jonne kannattaa pian ilmoittautua jos haluaa ehtiä mukaan. Muuta en tällä kertaa valitettavasti ehtinyt, aika menee aika lahjakkaasti elämän ja miitin järjestämisen parissa.. Ainakin joulutoivotukset otin poies. *virne*

23.12.2001 Kaikki luulivat, että sivut kuolisivat/koulisivat, mutta se ei pidä paikkaansa. Olen tehnyt muuta tässä välissä ja sivujen päivitys on vain jäänyt. Pahoittelen sitä ja yritän olla ahkerampi vastaisuudessa.
TV-sarjan henkilöihin lisäsin hiukan infoa Madam Bossista ja Miyamotosta, jotka ovat kiintoisia henkilöitä molemmat. Multimedia-osastoon lisäsin kaksi uutta taustakuvaa, yhden Snorlaxista ja yhden Celebistä. Pokédexiin on lisätty jälleen uusia G/S-Pokémoneja tutkittavaksi ja päivitin 251 Pokémonin kuvalistasta nimet viimein japaninkielestä englanniksi. Jotkut ovat siitä jaksaneet huomautella ja jopa epäilleet, että en tiedä Pokémonien oikeita nimiä.. *silmienpyöritys* Päivitin samalla hiukan myös R/B-opasta parempaan kuntoon.
Sekalaiset-osastolle aloittelen tekemään erilaisia kyselyjä aiheesta kuin aiheesta. Ensimmäinen visailu liittyy Rakettiryhmään ja osa vastauksista voi olla kiven alla, ellet ole hivenen tutkinut RR:n historiaa.. *virne* Kokeilla kannattaa silti.
RPG-chatin hahmoja on päivitetty taas kerran ja joudun sen myötä muistuttamaan uudelleen hahmojen lähettämisestä. Lukekaa säännöt ja ohjeet ensin, kiitos.. En ehdi lähettää vahvistuksia siitä, pääseekö hahmo listalle vai ei, eikä pelaamiseen edelleenkään vaadita sitä, että hahmo olisi listalla.
Koska teen tätä päivitystä kireällä aikavälillä ja minun pitää lähteä tänään Helsinkiin, ei nukkuma-aikaa jää kovinkaan paljoa tämän päivityksen takia. Siksi osa RPG-hahmoista jää nyt valitettavasti lisäämättä.. Mutta yritän laittaa nuo myöhemmin, joulun jälkeen.. Ai niin, ja hyviä joulua myös, toivottavasti olitte kilttejä koko vuoden. *hymy*

05.08.2001 Päivityksellisiä terveisiä taasen Purrsiilta! Olen aina ehtiessäni päivitystä hommaillut ja laitoin viimein tulokset nettiin. Korttipuolelle olen lisännyt Neo Genesiksen ja Neo Discoveryn korttilistan ja yli kaksikymmentä kuvaa jälkimmäisen sarjan korteista.
Haukanpesässä on taas Dennisin kirjoittama artikkeli, joka käsittelee tällä kertaa Dark-evoluutioita ja sitä, onko niille käyttöä korttipelissä lainkaan.
Lisäsin RPG-chattiin uusia hahmoja ja poistin melko rankalla kädellä niitä, joita ei ole chatissa aikoihin näkynyt. Minulla on silti vanhojen hahmojen tietoja tallella, joten jos hahmosi on poistettu mutta aiot sillä vielä pelata, ilmoitathan siitä minulle.. Siinä sivussa lisäsin uusia hahmokuvia, siirtelin logit RPG-chatin puolelle (lisäsin pari uutta logia) ja parantelin tiedostojärjestelmääni päivityksien helpottamiseksi. Laitoin myös pienen muistutuksen uusia hahmoja tekeville pelaajille tuonne RPG-chatin puolelle.
Sekalaiset-osastoa on siistitty ja lisäsin kotisivukuviin muutaman taustan sekä Pokémonin kuvan lisää. Muistattehan käyttää kuvia sääntöjen mukaan, jottei kaikki kova työni mene kokonaan hukkaan..
G/S-osasto on hieman.. ehh.. tauolla, mutta lisäsin muutaman kyseisiin liittyvän Pokémonin tiedot uuteen Pokédexiin. Pelit-osastolle aloitin melko turhaa Nickname-listaa, josta on ehkä iloa nimien kanssa tuskaileville pelaajille.
TV-sarjan puolelle olen kirjoitellut tietoa muutamista hahmoista ja lisää on vielä tulossa. Tällä kertaa laitoin näkyville sivut hoitaja Joysta ja Toddista, ajatuksena on lisätä infoa myös melko harvinaisista hahmoista tuolle osastolle.
Pari uutta kotimaista linkkiä olen lisännyt, mutta en ehtinyt vielä tarkastaa kaikkia minulle lähetettyjä linkkejä.. Niitä lisää taas seuraavassa päivityksessä. Kuukauden Kultainen Kakuna on saanut myös oman kotinsa internetin nurkilta ja äänestys on vaihdettu.
Tämän päivityksen sisältö taisikin sitten olla tässä, olen kuluttanut aikaani tehden
omia sivujani sekä englanninkielisiä Kakuna-sivuja. *virne* Älkää kysykö. Olen myös hoidellut erään postituslistan asioita kiireellä, matkustellut ja vastaillut vieraskirjaan, joten BPC on jäänyt vähän rappiolle. Yritän saada seuraavaan päivitykseen enemmän asiaa.

30.06.2001 Taas olen saanut päivityksen aikaan.. Siinä kesti jonkin aikaa, koska olen viettänyt kesän aurinkoisia päiviä mieluummin ulkona kuin tietokoneen ääressä. Yritän saada aina välillä jotakin päivitystä aikaan, kesällä tulee kuitenkin aina ennemmin lomailtua ja laiskoteltua..
Taustakuva-osiossa on kolme uutta taustakuvaa, jotka olen väsännyt. Kaksi niistä ovat kävijöiden toivomia taustatoteutuksia, joten ehdotuksia otetaan kyllä vastaan taustakuvia koskien. Sekalaiset-osastolla kotisivukuvissa on uusia banneripohjia ja muutakin mukavaa omille kotisivuillesi.
Korttiosastolle olen lisännyt tietoa teemapakoista, koska niitä on kovasti kyselty. G/S-osastoa yritän väsätä minkä kerkeän, lisäsin paljon lisää Pokémoneja uuteen 2.0 Pokédexiin. Jos saan taas kunnon vauhdin päälle noiden uusien Pokémonien lisäämisessä, alkaa kohta loppusuora häämöttää G/S-dexin kanssa.. *virne* Red/Blue-Pokémoneihin lisäsin minimi/maksimi-statteja uuden dexin puolelle. Yritän laittaa Goldin ja Silverin tiedot sinne. Vanhojen Pokémonien väsäämisessä kestää kauemmin, koska niiden tiedot ovat paljon tarkempia.. Olkaa kärsivällisiä, kyllä niitä tulee kun ehdin lisää laitella. Valmistelen parhaillaan hyökkäyksistä kertovaa taulukkoa, siitä ainakin osan laitan seuraavassa päivityksessä.
Artikkeleihin laitoin Dennisin kirjoittaman korttiartikkelin jälleen, korttipelaajien kannattaa käydä vilkaisemassa Haukanpesää. Jakso-oppaaseen kirjoitin yhden uuden jaksoarvostelun jaksosta "Samurain haaste". Kyllä se episodiopaskin siitä pikkuhiljaa etenee..
Uusi Kultainen Kakuna on jaettu kesäkuulle, vierailkaapa voittajan sivuilla onnittelemassa. Pieniä kosmeettisia parannuksia ja piristyksiä noihin frameihin laitoin, sekä hyvän kesän toivotuksen etusivulle. Odotelkaa päivitystä tuonne Pokémetsän puolelle, työstän sitä valmiiksi seuraavaksi..
Hauskaa kesää BPC:n kävijöille minun puolestani!

27.05.2001 No, muutto on nyt viimein takana ja pääsin laittelemaan tätä väsäämääni päivitystä viimein nettiin. Linkkisivua olen yrittänyt päivittää, sinne valikoin kaksitoista mielestäni hyvää linkkiä. Ottakaa huomioon, että kaikki linkit eivät listalle pääse, Expagella tehdyt sivut vain erikoistapauksissa. Minulla olisi vielä linkkejä lisättäväksi sinne, muttaa jäävät nyt valitettavasti toiseen kertaan.. Lisäsin myös pari ohjeistusta linkkilistaan liittyen sinne "Lisää oma linkkisi" -sivulle. Kannattaa käydä vilkaisemassa ohjeita, jos haluat sivusi listaan.
RPG-hahmolistassa päivitin vanhojen hahmojen tietoja/kuvia (Giovanni, Taza, Andy Kennedy, Chi Li, OnyX) ja lisäsin muutamia uusia hahmoja. G/S-materiaalia on taas vähän lisää, sain Breeding-oppaan valmiiksi ja lisäsin taas uuden osan läpipeluuoppaaseen. Pokédexiin (siihen uuteen, tietenkin) lisäsin kaksitoista uutta Pokémonia.. Olkaa kärsivällisiä tuon Dexin kanssa, sen tekemisessä on todellinen urakka..
Päivitin taas kerran myös TV-sarjan hahmojen tietoja ja lisäsin tiedot rouva Ketchumista ja Jennystä. Blasse lisäsi myös mielipiteitään eri hahmoista kyseiselle osastolle, mikä on pieni ihme sinänsä.. *köh* Jakso-opas on myös saanut päivitystä uuden jaksoarvostelun myötä. Kannattaa myös tutkia 1-10 jaksojen tietoja: sieltä löytyy nyt hauskoja lainauksia, joita tulen lisäämään myös jatkossakin.
Korttipuolelle toivottiin lisää korttien suomennoksia, joten kirjoitin niitä. Sain Korttidexiin viimein valmiiksi kaikki Jungle-sarjan kortit sekä suomeksi että englanniksi.
Lisäsin Dennis Hawkin kirjoittaman uuden kortteihin liittyvän artikkelin Artikkelit-osastolle. Sitähän ovatkin jo ihmiset ehtineet odottamaan, syy ei ole Deessä, vaan minussa.. Dii lähetti tuon artikkelin minulle jo jonkin aikaa sitten, mutta vasta nyt ehdin sen julkaisemaan. Seuraavassa päivityksessä taas uutta artikkelia lisään.
Olen yrittänyt väsäillä noita entisistä miiteistä kertovia sivuja ja sain Manse-osiota valmiiksi. Muita on vielä tulossa, kunhan ehdin niitä koota yhteen.
Vartijoihin lisäsin kaksi uutta vartio-Pokémonia, joita minulta toivottiin. Taustakuviin lisätty myös erään kävijän toivoma Espeon-tausta sekä kummasta mielenjohteesta väsäämäni Jessie-tausta.
Siinä kaikki tältä kerralta.. Kuten huomaatte, yritän parhaani mukaan toteuttaa kävijöiden toiveita sivujen kanssa. Koska näitä toiveita ja pyyntöjä on kuitenkin todella paljon, en valitettavasti ehdi tekemään kaikkea. Toivottavasti ymmärrätte, arvoisat kävijäni. Teen parhaani ja sen minkä voin. Mukavia kesäisiä päiviä!

13.05.2001 Sivut olivat poissa käytöstä lähes koko päivän lauantaina 12. päivänä, vika oli PhNetissä, joka tarjoaa minulle kotisivutilan BPC:tä varten. Pahoittelen katkosta, asia on nyt onneksi korjattu.
Lupailemaani G/S-materiaalia olen yrittänyt saada valmiiksi vauhdilla. Läpipeluuoppaan neljännen osan sain viimein kirjoitettua ja lisäsin uuteen Pokédexiin lisää Pokémoneja noin 20 kappaletta, koska kävijät ovat halunneet minun Dexiä kehittävän. Siinä on vain melkoisesti hommaa, koska yritän tehdä Pokédexistä kohtuullisen tarkan. Olkaa kärsivällisiä, kyllä sinne niitä Pokéja aina lisää tulee, kun ehdin niiden Pokédex-merkintöjä kirjoittamaan.. Korjailin hivenen muutamia episodioppaan osoitteita, ei mitään erikoista, mitä kävijät huomaisivat. ;)
Huomasinpa myös lisätä neljän henkilön esittelyt tuonne TV-sarjan puolelle.. Tuokin osasto on ollut kesken jo ikuisuuksia, mutta eiköhän se siitä työn kanssa valmistu. *irve* Episodiarvosteluja yritän myös kirjoittaa kiireiden keskellä, jos suinkin ehdin.
RPG-hahmolistaa olen päivittänyt ja yritin katsella pois ne kuvat valmiiden kuvien listasta, jotka ovat jo käytössä. Lisäsin samalla pari uutta kuvaa. Jos hahmollasi ei ole kuvaa, lähetä sähköpostia ja kerro, minkä kuvan haluaisit. Jos sähköpostissa mainitsemasi kuva on kuitenkin otettu käyttöön ennen viestisi lähettämistä, on sinun valittava uusi..
Vartijoihin olen lisännyt kaksi vartija-Pokémonia, joita minulta on toivottu. Toiveita niistä saa edelleen esittää. Päivitin Pokémetsän tässä muutama päivä sitten torstaina, joten kannattaa käydä sitäkin vilkaisemassa. Koska minulla on tässä muutto edessä, en ehdi lähiaikoina sivuja päivittelemään. Muuton jälkeen taas minulla on enemmän aikaa väsäillä sivuja.

05.05.2001 Ei juurikaan mitään kummempaa vielä, valitettavasti. Lisäsin hahmoja RPG-hahmolistaan, päivitin taitolistaa ja laitoin lisää hahmokuvia. Taitojen osaamiseen on tullut hiukan lisäyksiä, joten roolipelaajien kannattaa käydä tarkistelemassa listaa ja vaikka päivittämässä hahmonsa taitoja, jos siltä tuntuu. Tämä pikkupäivitys meni siis nyt RPG-puolelle, mutta yritän saada noita lupailemiani G/S-juttuja valmiiksi tässä.

01.05.2001 Hauskaa vappua! Päivitystä taas vaihteeksi tässä olen väsäillyt.. Jakso-oppaasta on tehty hivenen selvempi listaus ja yritän lisätä sinne pian jakso-arvosteluita ja tietoa "kadonneista jaksoista". Laitoin sinne nyt erään kadonneen jakson juonikuvion, katsasta jakso "Holiday at Aopulco". Kortti-osastolle olen laittanut Gym Challengen korttilistan ja tietoa sekä kuvia tulevista Neo-sarjoista. Yritän saada muutenkin korttiosastoa enemmän ajantasalle, ehdotuksia sen kehittämiseen saa kertoa.
Peliosasto kokee suurempaa kehittämistä tässä lähiaikojen kuluessa myös. Löydät sieltä Gold/Silver -pelien läpipeluuoppaan ensimmäiset osat sekä taistelutaulukon. Yritän parhaani mukaan kirjoittaa oppaan loppuun ja laitella ne kaikki G/S-jutut, joita olen osastolle lupaillut.
Horoskoopit ovat palanneet tauolta, hienon uuden kuvan kera, josta kiitokset kuuluvat Yamille. Kultainen Kakuna on taas jaettu sivulle, joka mielestäni sen hyvin ansaitsee.
Lisäsin kävijöiden toivomia taustakuvia kaksi kappaletta, niitä voi käydä katsomassa Multimedia-osaston kautta. Lisää päivityksiä ja kävijöiden toivomusten täyttämistä on luvassa ihan lähiaikoina.

24.04.2001 Eipä tässä kummempaa, laitoin multimedia-osastolle ladattavaksi mainion "Pokéball Go!" -pelin, josta varmasti riittää iloa monelle kävijälle.. *virnu*

Purr-sian ovelana.. ^_^23.04.2001 Olen tässä välissä tehnyt melkoista urakkaa Pokémetsän kanssa, joten BPC on ollut hivenen hiljaisena jonkin aikaa. Nyt olen kuitenkin taas saanut aikaan uuden päivityksen, jonka sisällöstä tässä lisää.. Sekalaiset-osastolta voit nyt käydä hakemassa sivuillesi oman Pokémon-vartijan. Vaihtoehtoja on tällä hetkellä kaksitoista, mutta lisää laitan jos kävijöillä on toivomuksia tietyistä Pokémoneista. Sekalaiset-osastolta löytyy myös mielenkiintoinen Pokémon-horoskooppi, joka varmasti kiinnostaa mystisistä asioista pitäviä kävijöitä.
RPG-sarjan Pokémon-kortteihin lisäsin Marowakin trikoot. Lisää yritän tehdä, mutta se on vielä alussa kovin hidasta puuhaa.. Etusivulla "Persian suosittelee"-loota, jossa pari tärkeää sivua muistettavaksi.
Uutta Pokédexiä on paranneltu, esimerkiksi pikahaku-loota on nyt erilainen ja lisäsin siihen kaikki 151 Pokéa, vaikka ne eivät vielä toimikaan. Tämä seikka vähentää huomattavasti myöhemmässä korjailussa vaivaa minulta, koska minun ei tarvitse päivittää jokaista sivua uudelleen loodan korjailun takia. Goldin ja Silverin Pokémoneista on tulossa paljon tietoa, kunhan ehdin saada valmiiksi edes sen verran, että sitä voi nettiin laittaa.
Multimedia-osastolle lisäsin midejä kymmenisen kappaletta, eniten Gold- ja Silver -peleistä.
Artikkeleihin tullunna on taas Dennis Hawkin uusi korttiartikkeli, joten sitä kannattaa myös lukaista jos korttipeli kiinnostaa. Tällä kertaa aiheena ovat dilemmat baby-Pokémonien kanssa.

Purr!


Pokémon ja muut Poké-jutut ovat © Nintendo. Nämä ovat fanisivut, joista tekijä ei saa tuottoa. Tekstit on kirjoittanut sivujen webmaster. Sivujen suunnittelu ja muut hienot asiat © Piia. Ethän kopioi mitään sivuilta ilman tekijän lupaa..

Pokémon and all related names are © Nintendo. This is a fan-based site only and the owner is not making any money out of these pages. Texts within this site have been written by the webmaster. Design and other fancy stuff © Piia. Please do not copy things from this site without permission..