T E R V E T U L O A !

Saavuit siis Latteen. Latte on nuori, vuoden 2006 alussa perustettu virtuaalitalli. Vaikka tallin historia on vielä lyhyt, on paljon ehtinyt tapahtua. Talli on vaihtanut nimeä jo kolmesti, Lazão Torradosta YT Laten kautta yksinkertaiseen Latteen.
Kasvatimme aluksi lusitanoja ja ratsuponeja, nyt olen jättänyt ratsuponit vähemmälle, keskityn enemmän lusitanoihin. Lusitanohan on vanha portugalilainen hevosrotu, joka polveutuu pitkälti andalusianhevosista (PRE) ja arabianhevosista. Kasvattimme tunnistat etu- tai loppuliitteestä LT('s) tai loppuliitteestä de Latte. Keskistyn kasvatuksessa hyviin ja mahdollisimman harvinaisiin sukutauluihin sekä jonkinlaiseen kisanäyttöön. Koska lusitanoja on virtuaalimaailmassa kovin vähän, ei kriteerejä voi pitää kovin korkealla.
Kisaan lusitanoillani lähinnä kouluratsastusta KRJ:n alaisissa kilpailuissa. Joskus virkistykseksi osallistun mataliin esteratsastusluokkiin, täysin leikkimielellä.


Talli sijaitsee maaseudulla, linja-autot kulkevat viiden kilometrin päästä. Tallissa on 15 karsinaa, joista yhdeksän on käytössä. Muut ovat tyhjillään tai heinä- ja turvevarastoina, kunnes asukas löytyy. Luulempa, että talli ei koskaan tule kokonaan täyteen. Laidunmaata on noin kolme hehtaaria. Lisäksi meillä on pieni kenttä, noin 20m x 40m.
Pidemmittä puheitta päästän teidät tutkimaan sivuja, toivottavasti tapaamme vielä esimerkiksi kasvatusasioissa. Myös palaute on tervetullutta.

EmmaK (VRL-1833, HJT)

A J A N K O H T A I S T A

  • Päivitetty viimeksi 22.10.2006 Lisäsin astutuksia ym pientä.
  • Kuulumme seuraan HJT