Saanan kanssa tallattiin yhteisiä polkuja yli neljätoista vuotta, aina se pysyi uskollisesti rinnallani. Persoonallinen pikkumuori.

Luonteeltaan Saana oli avoin ja ystävällinen, sen erikoisuutena oli antaa pahaa aavistamattomalle tervehtijälle kova suukko, eli hyppäys ja napsaus nenänpäähän. Hyvin  tutut oppivat Saanan suukkoja väistämään... Muuten Saana ei ollut mikään rapsutusten kerjääjä, tykkäsi kyllä makoilla jaloissa tai sohvalla vieressä. Mutta yleensä Saana halusi mennä jonnekkin "luolaan" eli käytännössä makoili pöydän alla tai puolittain sängyn alla. Kokonaan ei enää mahtunut! Taistelutahtoa Saanalla myös oli, etenkin kepinveto toisten koirien kanssa kuului päivittäisiin harrastuksiin. Ja keppien silppuaminen pihalla. Muuten pallo oli parempi palkka kuin vetoleikki, ja koska Saana oli erittäin ahne niin käytin ruokaa palkkiona muualla kuin tottiksessa. Ruoka-annostaan Saana ei jättänyt syömättä kuin niinä päivinä kuin oli synnyttänyt. Ja söi myös mielellään toistenkin annokset! Vilkkautta ja energiaa Saanalla oli ihan sopivasti, hieman lisää kovuutta olisin siihen toivonut.

Etenkin tottiksessa Saana oli aika hormoneilla käyvä, tiettyyn aikaan juoksujen jälkeen se oli aivan yliherkkä. Se halusi kyllä miellyttää minua, mutta jos se oli ollut epävarma siitä mitä halusin, niin se pysähtyi.

Näin kävi sekä tottiksessa että agilityssä, jossa varsinkin alkuaikoina Saana tulkitsi minun liikkeeni pysähtymisen kielloksi suorittaa estettä. Muuten Saana oli ihanteellinen (minulle) ohjattava agilityssä, innokas ja varma, meni sinne minne näytin.

Tottiksessa suoritukset vaihtelivat, pisteitä tuli välillä 67 –94.

Agilityssä etenimme aina 3-luokkaan saakka, jossa saimme puhtaita ratasuorituksia, mutta yliaikaa. Osallistuimme myös Kymen kennelpiirin piirinmestaruuskilpailuihin.

Saanasta ei koskaan tullut huippu kisakoiraa, vuodet vierivät ja pari kesää kului pentuja hoivatessa.

Aloitimme hausta, jossa silloin vasta muutaman kuukauden ikäinen Saana oli oikein tomera, sosiaaliselle koiralle makkararingit ja peräänjuoksut eivät tuottaneet mitään ongelmia ja myös haukku irtosi ruokakupin avulla harjoiteltuna. Haussa emme jostain syystä koskaan menneet kisoihin, syy varmaan löytyy peiliin katsomalla.  Jälkeä aloimme harjoittelemaan Saanan ollessa n. 10 kk ruutujen avulla, koskaan Saanasta ei tullut kovin tarkkaa jäljestäjää. Jäljellä olemme kisanneet kolme kertaa, 1. kisa 292 p ja JK1 (vuosi 1996), toinen kisa 256 p ja JK2 (myös 1996) ja kolmas kisa tuotti tulokseksi pyörimistä rutikuivilla hakkuuaukeilla ja kolme keppiä (ei tulosta 3-luokassa). Ensimmäinen kisamme pk-puolella oli kuitenkin viestikisa, sieltä tuloksena VK1. Viestin kakkosluokan Saana myös juoksi, mutta tottis oli vain 67 p eli ei tulosta. Ja toinen yritys 2-luokassa päättyi keskeytykseen, normaalisti viidessä osuudessa oleva rata olikin kolmessa osuudessa ja se oli Saanalle vielä silloin liikaa.

Kesä 1997 kului C-pentuetta hoivatessa, seuraavan kerran kilpailimme kesällä –98. Kakkosluokasta saimmekin ykköstuloksen mutta eka 3-luokan kisa päättyi sekoiluun ja keskeytykseen. Seuraavana vuonna ykköstulos irtosi Lahdessa, josta myös toinen ykkönen kesällä 2000. Viestikisoja ei kovin ahkerasti järjestetä ainakaan täällä päin Suomea, niinpä yrityksiä tuli harvakseltaan. Kevään 2001 kisa toi kakkostuloksen tottiksen jäädessä 73 pisteeseen. Seuraavan kerran kilpailimme vasta elokuussa, jossa Saana keskeytti kolmen osuuden jälkeen. Olin pari viikkoa aiemmin huomannut Saanalla runsaasti nisäkasvaimia, voi olla että nekin vaikuttivat juoksuhaluihin. Kisan jälkeen kasvaimet (ja kohtu) leikattiin. Onneksi kasvaimet eivät olleet pahalaatuisia ja Saana parantui hyvin.

Toukokuussa 2002 juoksutimme Saanalla kerran viestiä (Heidin, Maran ja Sandran kanssa) ja seuraavan kerran vasta elokuun alussa kisoissa Saarijärvellä. Esineruutua ja tottista toki harjoittelin myös kesällä, mutta koska Saana kyllä tietää mitä viestillä pitäisi tehdä niin en nähnyt aiheelliseksi juoksuttaa sitä enempää. Saarijärven kisoissa oli helteinen päivä ja tottis oli ensimmäisenä. Suoritus oli ihan hyvä, jopa A-este molempiin suuntiin onnistui. Luoksetuloissa suoraan sivulle tulot harmittivat – ei ikinä harjoituksissa! Tulos 84 p. Viestiosuus oli seuraavana, minä menin metsään niin kuin yleensäkin. Matkalla oli ihana suo-oja, jossa Saana kävi rypemässä A-pisteeseen mennessään. Viimeisellä osuudella se olikin uinut oikein kunnolla, aikaa nimittäin kului ja kului... Mutta ilmaantui kuitenkin A-pisteeseen reilusti alle maksimiajan, ja koska toinen 3-luokan koira keskeytti (harmittavasti viimeisellä osuudella) niin Saana sai maksimipisteet. Viimeisenä oli esineruutu ja kerroin kyllä Saanalle mitä herkkuja se saisi jos toisi kaksi esinettä. Ja pääsisi eläkkeelle, ei enää tarvitsisi juosta kilometritolkulla mäkisessä metsässä. Minulla on ollut tapana palkita koirat ruualla ruudun jälkeen, ja jätin nytkin ruokapurkin matkan varrelle odottamaan. Ruudussa Saana ei paljon minun ohjauksistani piitannut, se ravasi päämäärätietoisesti (ilmeisesti) esineiden viejän jälkiä ja toi kaikki kolme esinettä suhteellisen nopeasti! Jo toisen esineen jälkeen teki mieli pomppia ilosta mutta sain hillittyä itseni. Sitten arvostelun jälkeen hihna soiden ruokapurkille palkkaa saamaan. Ja Saana tiesi olleensa hyvä, kulki nenä ja häntä pystyssä (ja heiluen) eikä ikä ja matka tuntunut painavan mitään. Lopputuloksena 283 p, VK3, 1-tulos ja KVA! Jess, en enää ollut oikein uskonut ykköseen vaikka yrittää halusinkin. Kiitokset Saanan kaikille apuohjaajille eli Katjalle, Irjalle ja Ari-Pekalle! Ja Tanjalle kiitokset Eetun hoidosta Saarijärvellä!

Näyttelystä Saana sai ensimmäisen ykkösensä 9-vuotiaana veteraanina! Lisäksi sillä on kaksi kakkosta ja G-arvosana erikoisnäyttelystä, eli ei mikään näyttelykoira ole tämäkään äitee. Mutta Saana on saanut itseään huomattavasti parempirakenteisia jälkeläisiä, hyvä ominaisuus emolle! Terveys Saanalla on ollut hyvä, ainoastaan korvat vaativat säännöllistä puhdistusta, muuten töhnää kertyy ja sitten kutisee. Ja nisäkasvaimet olivat tietenkin ikävä asia, mutta aika monelle leikkaamattomalle iäkkäälle nartulle ko. kasvaimia tulee.

Muuten hyväkuntoiselle Saanalle ilmaantui ärhäköitä nisäkasvaimia heti alkuvuodesta 2008. Surullisin mielin jouduin tekemään lopullisen päätöksen, ja Saana nukkui ikiuneen kotona 29.1.2008. Olin toivonut, että yhteinen aikamme olisi ollut vieläkin pidempi, mutta kyllähän lähes 14v 4kk on kunnioitettava ikä ja olen siitä kiitollinen. Saana oli niiin ihana ja persoonallinen pikkumuori, joka onneksi elää jälkeläisissään.
 

Satu