Alkuun     Kasvatit       Valiot       Pentueet: A  C  D  E  F  G  H  I       Luonnetesti       In Memoriam      Kuvia        Tilastot      Vuoden koirat


 

Eigen Darla
"Tara"

26.11.2000 - 04.06.2009


BD/00

Tara on luonteeltaan energinen, sosiaalinen ja hieman itsepäinen. Nopeatempoinen toiminta, esineiden etsintä ja erilaisten esteiden (agility) suorittaminen on Tarasta mieluisaa.

Koirakavereiden kanssa leikkiminen on myös yksi lempparitoiminta.
Tara rakastaa myös läheisyyttä, mutta viihtyy myös omissa oloissaan. Seurallisuutta löytyy... mieluummin on kaksin kuin yksin. Yksinolot ovat olleet välillä ongelmallisia. Ei kuitenkaan häiritse naapureita, mutta minun tavaroita ja vaatteita löytyy milloin mistäkin ja niiden kuntokin vaihtelee..
Taralla on kotona kaverina yli 14v. kissa, Misse. Misse ei aina jaksa Taran iloista hössötystä. Tara yrittää aina kissaa leikkimään viemällä tälle lelujaan.

Suojeluvaisto alkoi näkyä jo ennen 1v. päivää, kun illat alkoivat pimetä. Taran kanssa on turvallisen tuntuista kävellä, oli pimeää tai ei.
Ensimmäinen koiranäyttely oli Mikkelissä kesällä '02 ja seuraava näyttely mihin menemme on kotikaupungissamme Jyväskylässä. Mikkelistä Tara sai ykkösen.

Match show:ssa käydään silloin tällöin harjoittelemassa ja muutenkin koiria tapaamassa.
Taralla on usein tapana salakuljettaa ulkoa löytyneitä esineitä (esim. käpyjä, keppejä ja jopa lunta) sisälle. Pikku keskustelu ja kovistelu pitää käydä ennen kuin neiti suostuu luopumaan aarteistaan.

Ruoka-ajoista Tara pitää hyvinkin tarkasti huolta. Tara on todella hyvä kaveri minulle ja päivän piristys (poikkeuksiakin on välillä, kun kämppä on kuin pyörremyrskyn jäljiltä - nykyisin kuitenkin todella harvoin).  

 -Johanna-

 

 

 

 

Alkuun     Kasvatit       Valiot       Pentueet: A  C  D  E  F  G  H       Luonnetesti       In Memoriam      Kuvia        Tilastot      Vuoden koirat