Murr ja räyh, minä olen Kessi. Olen tarkka reviiristäni ja omista ihmisistäni. Vierailla ihmisillä ei ole alueelleni eikä isännän ja emännän lähelle tulemista, ennenkuin olen paremmin tutustunut heihin. Läheisille ja tutuille ihmisille olen kyllä kiltti ja lutuinen koira, mutta vieraat saavat pysyä loitommalla.

Tästä luonteenpiirteestäni huolimatta harrastelen hakua ja tarkoitus olisi siinä päästä kisaamaankin, kunhan tuo emäntä vain jaksaisi minua reenata. Käyttäytymiskokeen olen jo suorittanut hyväksytysti, emännän jännittämisestä huolimatta.

 

Hakureeneissä on mukavaa, kun siellä saa aina maalimiehiltä makkaraa. Sitä minä vaan ihmettelen, että aina ne samat ihmiset ovat siellä metsässä hukassa ja minun pitää löytää ne. Kyllä niillä ihmisillä  on sitten huono suuntavaisto, kun ne aina eksyvät. Esineiden etsimisestä pidän myös. Ei riitä, että ne ihmiset hukkaavat itsensä sinne metsään, vaan pudottelevat sinne vielä tavaroitaankin Ihme porukkaa, sanon minä. Onneksi minä taitavana hakijana löydän heidän kadottamansa esineet.

 

Muutamassa näyttelyssäkin olen käynyt, mutta eivät ne tuomarit ole hyvän koiran päälle ymmärtäneet, kun en ole oikein pärjännyt. No, eipä tuo minua haittaa. Eikä emäntää ja isäntää. Emäntä on sanonut, että ei minua miksikään näyttelytähdeksi ole hankittukaan, vaan harrastuskaveriksi ja rakkaaksi perheenjäseneksi.

Pidän pitkistä lenkeistä ja paikoista, joissa saan juosta vapaana ja leikkiä kepeillä. Omistajani naureskelevatkin, että melkein aina minulla pitää olla joku keppi suussa, mitä kanniskella. Talvella on kiva möyriä lumessa ja  etsiä sinne hukkunutta keppiä. Olenkin usein ulkona pitämässä seuraa, kun tehdään lumitöitä.

Laumaani kuuluu myös sheltti Riina, joka yrittää olla isokin pomo, mutta minä sitä välillä vähän taputtelen tassulla päähän, että soo soo kääpiö, eipäs isotella. Tässäpä sitä tulikin jo jonkun verran tekstiä minusta, enempää en nyt jaksa tällä kertaa tarinoida.

Terveisin Eigen Gessie tuttavallisemmin Kessi.