|
|
|
Alkuun Kennel Eigen Oma lauma Kantanarttu Pentuja Kasvatit Uroksia Harrastus Saksanpaimenkoira Lapseni Linkit Vieraskirja |
|
Saksanpaimenkoirien kääpiökasvuisuus Suora lainaus kirjasta Koiran sairaudet, Birgitta Wikström (Tammi 1995 s.86) "Hypofyysinen kääpiökasvu on tuloksena synnynnäisestä kasvuhormonin puutteesta, jonka syynä on aivolisäkkeen virheellinen kehitys. Sairastuneiden koirien ruumiinavauksessa aivolisäkkeestä on löytynyt kystia. Hypofyysistä kääpiökasvua tavataan varsinkin saksanpaimenkoirilla, joilla vian katsotaan periytyvän autosomisen, resessiivisen kaavan mukaan. Vian uskotaan syntyneen saksanpaimenkoirille geenimutaation seurauksena 1940-luvulla tai sitä ennen Saksassa. Myös muiden hormonien kuin kasvuhormonin tuotanto voi olla huono aivolisäkkeen vajaatoiminnan vuoksi. Siksi näiden koirien kilpirauhasen ja lisämunuaisten toimintaa on myös tarkkailtava. Hypofyysiset kääpiöt eivät siis kasva normaalisti, vaan pysyvät kooltaan ja ulkomuodoltaan samanlaisina aika varhaisesta pentuiästä lähtien. Niillä säilyy myös villava pentuturkki, eikä uutta turkkia muodostu. Kun pentuturkki on käytetty loppuun, se putoaa vähitellen pois, ja iho jää paljaaksi suurimmassa osassa ruumista, lukuunottamatta ehkä päätä ja raajoja. Sairautta on yritetty hoitaa kasvuhormoneilla vaihtelevin tuloksin. Nämä koirat eivät elä yleensä kovin vanhoiksi." Autosominen geeni = muussa kuin sukupuolikromosomissa sijaitseva geeni (ei ole sukupuoleen kytkeytynyt ominaisuus) Resessiivinen = väistyvä: jotta resessiivisesti periytyvä ominaisuus näkyisi koirassa, on koira saanut geenin molemmilta vanhemmiltaan (jotka ovat olleet ko. ominaisuuden kantajia). Tilastollisesti tällaisessa pentueessa on 25% sairaita, 50% ominaisuuden (oireettomia) kantajia ja 25% terveitä (ei ko. ominaisuutta geeneissä)
|
Alkuun Kennel Eigen Oma lauma Kantanarttu Pentuja Kasvatit Uroksia Harrastus Saksanpaimenkoira Lapseni Linkit Vieraskirja