Alkuun   Kennel Eigen   Oma lauma   Kantanarttu   Pentuja   Kasvatit    Uroksia   Harrastus  Saksanpaimenkoira  Lapseni   Linkit    Vieraskirja


Saksanpaimenkoirien sairauksista

Kennel Eigen/Satu Knutars

SAKSANPAIMENKOIRILLA ESIINTYVIÄ SAIRAUKSIA JA VIKOJA:

Koirasi terveydentilan paras tarkkailija olet sinä itse!

 

YLEISIÄ SAIRAUKSIA:

 

Korvatulehdus:

Alkavan korvatulehduksen voi ehkäistä huolehtimalla koiran korvien säännöllisestä puhdistamisesta tarkoitukseen sopivalla valmisteella. Mikäli korvat kutisevat voimakkaasti, punottavat ja niissä on runsaasti eritettä, on käynti eläinlääkärillä paikallaan. Korvatulehduksen voi aiheuttaa kosteus (uiminen), korvaan joutunut roska (esim. heinänsiemen) tai yliherkkyys jollekin ruoka-aineelle tms.

 

Kutina ja ihottumat:

Kutina voi johtua ulkoloisten lisäksi allergiasta jollekin ruoka- tai muulle aineelle. Myös liian vähäinen rasvahappojen saanti voi aiheuttaa ihon kuivumista ja kutinaa. Samoin koira voi oireilla stressiin rapsuttamalla runsaasti. Stressiä voivat aiheuttaa joko liian vähäinen tai liian runsas virikkeiden saanti. Tietyn kohdan jatkuva "kirputus" voi kertoa myös kivuista, koiralla voi olla kasvukipuja tai vaikka lonkkavika. Joskus kutina liittyy hormoneihin, tällöin narttu voi oireilla aina kiimakierron tietyssä vaiheessa.

Allergiat voivat ilmetä myös ihottumina. Mikäli koiralla epäillään allergiaa, täytyy allergian aiheuttaja pyrkiä poistamaan. Valitettavasti tämä ei aina ole helppoa; allergian aiheuttajaa ei saada selville tai ko. ainetta on mahdoton poistaa kokonaan (siitepöly, huonepöly).

Saksanpaimenkoiralle on melko tyypillinen ns. hot spot –ihottuma (märkäinen ihotulehdus), jonka voi aiheuttaa tiheän turkin alle muhimaan jäänyt kosteus (uiminen). Kotihoitona riittää ko. kohdan karvojen leikkaaminen ja puhdistus antiseptisella aineella. Mikäli ihottuma on levinnyt runsaasti on lääkekuuri tarpeen.

 

Silmäsairaudet:

Silmien rähmimistä ja tulehtumista voivat aiheuttaa pöly ja roskat, jotka voi poistaa veteen kostutetulla pumpulilla. Rodussa esiintyy pannus-niminen silmäsairaus (krooninen sarveiskalvomuutos), joka hoitamattomana johtaa koiran sokeutumiseen. Hoito ei ole vaikeaa (silmätipat), mutta sitä on jatkettava koko koiran eliniän.

 

Ripuli:

Pienen pennun pitkään kestävä ripuli on aina vaarallinen, koska pentu voi kuivua! Myös vaarallisten tartuntatautien oireena voi olla ripuli. Yleensä syy on kuitenkin ruokavalion muutos tai stressi (uuteen kotiin tulo, autoilu). Ruokavalion muutokset tuleekin toteuttaa hitaasti, koiralle voi myös antaa esim. Tehobakt-valmistetta tai maitohappokapseleita jo ehkäisevästi. Ripuloivan koiran juomaveteen voi sekoittaa Nutrisal-valmistetta, joka pitää suola-sokeritasapainon kunnossa. Valmistetta voi käyttää myös kuumina kesäpäivinä ja vaikka kisamatkoilla.

 

Ummetus:

Aiheutuu yleensä silloin, kun koira on syönyt jotain huonosti sulavaa, joka on jäänyt suoleen (esim. luun- tai keppien kappaleet). Parafiiniöljy voi auttaa, mutta mikäli tukkeutuman syy ei poistu on tilanne vaarallinen ja jopa leikkausta vaativa. Pikkupennut voivat syödä mitä merkillisimpiä esineitä (pallot, sukkahousut jne.), jotka sitten voivat tukkia suoliston.

 

Virtsatietulehdukset, narttupennun emätintulehdukset ja urosten esinahan tulehdukset paranevat lievänä itsestään, mutta oireiden jatkuessa vaativat lääkitystä. Virtsakiteet ja

-kivet vaativat tutkimista, jotta sopiva ruokavalio löytyisi. Kiviä voi joutua myös leikkaamaan pois.

 

Oksentelu:

Pennulla on usein matkapahoinvointia, jota voi ehkäistä totuttamalla pentua autoiluun vähitellen, myös lääkityksestä on saatu hyviä kokemuksia. Juuri ennen autoilua ei pentua saisi syöttää. Yleensä matkapahoinvointi jää pois kun koiralle tulee ikää. Myös heinän (keppien tms.) syöminen tai pitkään tyhjällä mahalla oleminen (ilmenee usein aamulla) voivat aiheuttaa oksentelua.

 

HARVINAISEMPIA SAIRAUKSIA:

 

Mahalaukun kiertymä:

On kiireellistä hoitoa vaativa sairaus, hoitamatta johtaa koiran kuolemaan. Oireina mahan voimakas turpoaminen (toispuoleisesti) kaasujen muodostumisen johdosta sekä hengitysvaikeudet.

 

Haiman vajaatoiminta ("haimavika"):

Haiman vajaatoiminnalla on spk:lla jonkinlainen perinnöllinen tausta. Sairas koira on hyvin nälkäinen, mutta se vain laihtuu, koska ei pysty käyttämään ravinnon rasvoja hyväkseen. Koira ulostaa runsaasti, rasvapitoista ja pahanhajuista ulostetta. Hoito on elinikäinen, lääkitys ja/tai raaka haima ruuan yhteydessä.

 

Hemofilia A eli verenvuototauti:

On perinnöllinen sairaus, joka esiintyy vain uroksilla (nartut voivat olla taudin kantajia). Kaikki SPL:n pentulistalleen hyväksymät urokset testataan taudin varalta.

 

Epilepsia:

Myös epilepsiaa esiintyy saksanpaimenkoirilla jonkin verran. Taudilla voi olla perinnöllistä taustaa tai kohtausten syynä voi olla synnytysvaurio tms.

 

Kasvaimet:

Kasvaimet voivat olla vaarattomia rasva- tai nestepatteja (yleisiä) tai pahanlaatuisia ja kuolemaan johtavia. Leikkaamattomille nartuille tulee vanhemmiten usein nisäkasvaimia, jotka kuitenkin yleensä ovat hyvälaatuisia. Syöpä on kuitenkin monen vanhan koiran lopullinen kuolinsyy.

 

Sydänviat:

Koiralla voi olla jokin lievä tai vakava sydämen synnynnäinen rakenne- tai toimintavika, lisäksi vanhemmiten koira voi sairastua sydämen vajaatoimintaan.

 

LOISET:

Runsas määrä sisäloisia aiheuttaa pennun laihtumista, kiillotonta karvaa, ripulia ja pennun kasvu voi häiriytyä. Mikäli normaali loishäätö ei auta on tutkittava mitä loisia koiralla on ja hoidettava ne pois. Pitämällä loiset kurissa riittävillä loishäädöillä on ongelma normaalisti helppo ehkäistä. Ulkoloiset (täit, kirput) aiheuttavat yleensä kutinaa. Niistä pääsee eroon loisshampoilla tai eläinlääkärin antamalla pistoksella (silti koti pestävä loisshampoolla). Nenäpunkista (oireena niiskutus, koira vetää ilmaa nenäänsä) pääsee myös eroon ell:n antamalla pistoksella. Punkit eli puutiaiset kiinnittyvät ihoon ja kasvavat moninkertaisiksi verta imemällä. Ne voivat purressaan ja verta imiessään levittää monenlaisia sairauksia (esim. borrelioosi) joten puutiainen pitäisi poistaa mahdollisimman pian. Tarkoitukseen on olemassa punkkipihtejä ( ja –kyniä). Punkkien kiinnitymisen ehkäisyyn on myös erilaisia keinoja, esim. yrttipanta.

 

LUUSTON JA NIVELTEN ONGELMAT:

Panosteiitti eli luutulehdus on kasvavilla saksanpaimenkoirilla melko yleinen ongelma. Se aiheuttaa ontumista, joka voi siirtyä jalasta toiseen. Vaiva paranee ajan kanssa itsestään vuoden, kahden ikään mennessä. Vaivan syytä ei varmasti tiedetä, eikä hoitoakaan ole. Tietenkään ontuvaa koiraa ei saa liiaksi rasittaa, liikunnan on oltava kohtuullista. Samalla on huomioitava, ettei koiran paino pääse nousemaan.

Kyynärnivelten kasvuhäiriöt voivat aiheuttaa voimakasta kipua ja ontumista. Mikäli kasvuhäiriö on lievä on ontuminen yleensä vain vähäistä ja kasvuaikaan (ja vanhuuteen) liittyvää. Vaikea kyynärvivelen kasvuhäiriö haittaa koiran elämää paljon ja yleensä estää harrastamisen ja jopa lenkkeilyn. Koska sairauteen ei ole leikkausta lukuunottamatta hoitoa, on sen ehkäisy oikean ravinnon ja järkevän liikunnan muodossa tärkeää. Saksanpaimenkoirilla kyynärpäitä kuvataan enenevässä määrin, suurin osa koirista on ollut terveitä. Kuvaustulokset ilmoitetaan numeroin, aste 0 = terve, 1 = lievät muutokset, 2 = kohtuulliset muutokset ja aste 3 = vaikeat muutokset.

 

Lonkkanivelen kasvuhäiriöt:

Lonkkanivelen pää tai lonkkamalja voivat olla niin pahoin epämuodostuneet, että koiralla on voimakkaita kipuja jo kasvuaikana. Yleensä kuitenkin vauriot ovat niin lieviä, etteivät ne haittaa koiran elämää millään lailla ennen vanhuutta. Kuvaustulokset ilmoitetaan kirjaimin, A = terve, B = lähes terve/rajatapaus, C = lievä, D = keskivaikea ja E = vaikea lonkkavika. Saksanpaimenkoirista kuvataan noin kolmasosa, tuloksista hieman yli puolet on terveitä (A, B). Sairaiksi luokitelluista nivelistä yli puolet on tulosta C.

 

Muut nivelten kasvuhäiriöt:

Kasvuhäiriötä voi esiintyä myös muissakin nivelissä, esim. olka- ja polvinivel.

Selkäsairaudet:

Selkäsairauksia on monia erilaisia, pahimmillaan sairaus voi invalisoida koiran täysin. Osa sairauksista voi olla synnynnäisiä, mutta monet sairaudet voidaan ehkäistä pitämällä koira lihaksikkaana, hoikkana ja muistamalla huolellinen lämmittely ennen rasittavaa suoritusta (hypyt, vedätys, suojelu ym.)

 

TARTTUVAT TAUDIT (joita vastaan Suomessa rokotetaan):

 

Parvovirusinfektio:

voi aiheuttaa rokottamattomilla pikkupennuilla voimakasta ripulia ja oksentelua, väsymystä ja kuumetta. Myös sydänlihas- tai suolistotulehdus on vaarana. Isommilla pennuilla ja aikuisilla menee yleensä ohi pienin oirein tai oireitta. Esiintyy Suomessa jonkin verran.

 

Penikkatauti:

voi oireilla eri asteisesti ja eri tavoin, kuumetta, yskää, sierainvuotoa, oksentelua, ripulia ja kouristuksia. Voi johtaa koiran kuolemaan. Esiintyy Suomessa, mutta aika harvinainen (edellisestä epidemiasta useita vuosia).

 

Kennelyskä:

oireet vaihtelevat lievästä nuhasta pahaan yskään. Esiintyy Suomessa jonkin verran.

Lisäksi vaarallisia tarttuvia tauteja ovat rabies (eli raivotauti, ei ole esiintynyt Suomessa kotieläimillä vuosikymmeniin) sekä leptospiroosi (vielä harvinainen Suomessa)

 

Myös tapaturmiin, hyönteisten pistoihin, kyyn puremaan ja erilaisiin myrkytyksiin täytyy varautua.

 

Kirjallisuutta:

Birgitta Wikström: Koiran sairaudet

Saki Paatsama: Terve ja sairas koira

 

TAKAISIN

 

Alkuun   Kennel Eigen   Oma lauma   Kantanarttu   Pentuja   Kasvatit    Uroksia   Harrastus  Saksanpaimenkoira  Lapseni   Linkit    Vieraskirja