LONKKANIVELDYSPLASIA
Annakaisa Ventomäki 02.08.2005

Lonkkaniveldysplasia on lonkkanivelen kehityshäiriö, johon vaikuttaa perimän lisäksi koiran koko, kasvunopeus, ravinto ja lihasmassa. Pennuilla lonkkanivelen rakenteet ovat rustoisia ja siten hyvin hauraita. Lonkan nastan ja maljakon luutuminen alkaa vasta 6-7 viikon iässä ja loppuu n 9 kk:n ikään mennessä. Lonkkanivelen nivelmalja jää liian matalaksi, jolloin reisiluun pää ei saa riittävää tukea ja nivelestä tulee epävakaa. Dysplasiassa lonkkanivelen instabiliteetti eli löysyys johtaa rusto- ja luulisän muodostumiseen nivelmaljan reunoille ja nivelpussin kiinnityskohtaan reisiluun kaulan ympärille reisiluun pään viereen. Reisiluun pää muuttuu enemmän tai vähemmän epämuodostuneeksi. Tilan eteneminen aiheuttaa lonkkaniveltä rappeuttavan nivelsairauden.

HD:n kliiniset oireet: Kasvavan pennun takajalkojen lihaksisto ei kehity ja pentu kulkee polvet ulos ja kintereet ahtaalla. Pentu laukkaa mielummin kuin ravaa. Istuu normaalia useammin. Vaikeuksia nousta levon jälkeen. Liike normalisoituu kun koira lämpiää, mutta rasituksen jatkuessa liikkuu enemmän takajalat yhdessä (kuin jänis).

Lonkkanivelen häiriöiden hoito riippuu siitä minkä asteinen vika on. Diagnoosi tehdään RTG tutkimuksella.  Lievissä tapauksissa yleensä pyritään konservatiiviseen hoitoon. Tällöin fysioterapian tavoitteina on saada nivelen tulehdusreaktio rauhoittumaan, niveltä tukevat lihakset vahvistumaan ja nivelen liikelaajuus riittäväksi.

Lähteet:

Bloomberg, Dee, Taylor (1998) Canine sports medicine and surgery W.B. Saunders Company, USA

Bromley M.W. (1991) Physiotherapy in veterinary practice. Blackwell Scientific Publications Oxford England

Linda L Blythe, James R Cannon, A Morrie Craig (1994) Care of Racing Greyhound. American Greyhound Council, USA

Darryl L. Mills, David Levine, Robert A. Taylor (2004) Canine Rehabilitation & Physical Therapy

Luentomateriaali 2nd International Symposium on Rehabilitation and Physical therapy in veterinary medicine, August 10 -14 2002; Knoxville, TN, USA

-Mills D.L, Levine D. Arthritis Managment.

-Edge-Hughes Laurie Therapeutic exercise for the canine patient

-Marcellin-Little Dennis; Hip Conditions, The postoperative hip

Luentomateriaali The Royal Veterinary College 1st Annual Veterinary Physiotherapy Conference, September 13 – 14 2003, University of London, England.

-         Darryl Mills: Small animal postoperative rehabilitation

-  David Levine: Therapeutic Exercice Programmes for Dog. Outcome Assessment in Rehabilitation

 TAKAISIN

.