Heinolan
kirkonkylän kyläyhdistys ry:n säännöt
1 §
Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen
nimi on Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry.
Kyläyhdistyksen
kotipaikka on Heinolan kaupunki ja toimialueena Heinolan kirkonkylä.
Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
2 §
Tarkoitus ja sen toteuttaminen
Heinolan
kirkonkylän kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää
kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän
elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.
Tarkoituksensa
toteuttamiseksi yhdistys pyrkii edistämään kylän
asukkaiden yleisiä toimeentulomahdollisuuksia, kylän vakinaisten
ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä, harrastus- ja kulttuuritoimintaa
ja yhteistyötä.
Kylän
etujärjestönä osallistuu kylää koskevaan
suunnitteluun ja pyrkii vaikuttamaan päätöksentekoon
eri organisaatioissa. Tekee aloitteita ja esityksiä, antaa
lausuntoja viranomaisille ja muille järjestöille sekä
osallistuu kylän kehittämistoiminnan suunnitteluun ja
toteutukseen. Tiedottaa toiminnastaan.
Toimintansa tukemiseksi yhdistyksellä on oikeus ottaa vastaan
avustuksia ja lahjoituksia, omistaa ja hallita toimintaansa varten
tarpeellista irtainta ja kiinteää omaisuutta, harjoittaa
alaansa liittyvää
julkaisutoimintaa
sekä asianmukaisen luvan saatuaan toimeenpanna arpajaisia ja
myyjäisiä sekä huutokauppoja ja rahankeräyksiä
sekä harjoittaa tavanomaista kioskikauppaa ja kahvilaliikettä
yhdessä liikepaikassa.
3 §
Jäsenistö
Yhdistyksen
varsinaisiksi, äänioikeutetuiksi jäseniksi voivat
liittyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet yksityiset henkilöt,
jotka suorittavat vuosikokouksen määräämän
jäsenmaksun. Jäsenyyden hyväksymisestä päättää
yhdistyksen hallitus. Sen katsotaan alkavan ajankohdasta, jolloin
jäsenyys on hyväksytty.
Varsinainen
jäsen on velvollinen suorittamaan yhdistyksen vuosikokouksen
määräämän jäsenmaksun, jonka voi suorittaa
joko vuodeksi (1) tai kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan.
Kannattajajäseneksi,
jolla ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa, hallitus
voi hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeustoimikelpoisen
yhteisön, joka suorittaa vuosikokouksen määräämän
kannattajajäsenmaksun, joka voi olla eri suuruinen toimialueen
ulkopuolella oleville yhteisöille. Kannattajajäsenillä
on puhe- ja läsnäolo-oikeus, mutta ei äänioikeutta.
Hallitus
pitää yhdistyksen jäsenistä jäsenluetteloa.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla
siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle
tai ilmoittamalla siitä yhdistyksen kokouksessa.
4 §
Hallitus
Yhdistyksen
asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksissa valitut vähintään
kuusi (6), enintään yhdeksän (9) varsinaista jäsentä
ja 3 – 4 varajäsentä
Hallituksen
jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus
valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kutsuu
sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt toimikautensa ajaksi.
Hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana voi yhtäjaksoisesti
toimia enintään viiden (5) vuoden ajan. Hallitus voi asettaa
keskuudestaan asioiden valmistelua varten työvaliokuntia tai
kutsua niitä hoitamaan asiantuntijoita. Hallitus voi asettaa
avukseen sääntöjen edellyttämiä tehtäviä
varten sille alisteisia pysyviä tai tilapäisiä toimikuntia
tai jaostoja. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä
ollessa varapuheenjohtajan kutsusta, kun he toteavat siihen olevan
aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä
sitä vaatii. Hallituksen kokous on päätösvaltainen,
kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja
tai varapuheenjohtaja mukaan lukien on läsnä.
Asia
ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide,
vaaleissa arpa. Kokouksista on pidettävä päätöspöytäkirjaa.
5 §
Nimenkirjoittajat
Yhdistyksen
nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
yhdessä tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai
rahastonhoitajan kanssa.
6 §
Talous
Yhdistyksen
tilit päätetään kalenterivuosittain ja ne on
jätettävä pöytäkirjoineen tilintarkastajille
vähintään 21 päivää ennen vuosikokousta.
Tilintarkastajien on palautettava tilit lausuntoineen hallitukselle
vähintään 14 päivää ennen vuosikokousta.
7 §
Kokoukset
Yhdistyksen
varsinainen kokous eli vuosikokous pidetään ennen huhtikuun
loppua. Ylimääräinen kokous pidetään, milloin
yhdistyksen kokous niin päättää tai hallitus
katsoo tarpeelliseksi taikka vähintään kymmenesosa
(1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä
erikseen ilmoitettua tarkoitusta varten kirjallisesti niin vaatii.
Kutsu
yhdistyksen varsinaiseen sekä ylimääräiseen
kokoukseen on postitettava yhdistyksen jäsenille tai julkipantava
yhdistyksen kokouksessa päätetyssä paikkakunnalla
ilmestyvässä sanomalehdessä vähintään
seitsemän (7) päivää ennen kokousta.
8 §
Äänestykset
Yhdistyksen
kokouksissa varsinaisilla jäsenillä on kullakin yksi ääni.
Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten
enemmistöllä. Äänten mennessä tasan, ratkaisee
kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
9 §
Vuosikokous
Yhdistyksen
vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Valitaan
kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa
ja kaksi ääntenlaskijaa.
- Todetaan
kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
-
Käsitellään edellisen vuoden toimintakertomus ja
päätetään sen hyväksymisestä.
-
Esitellään edellisen vuoden tilinpäätös
ja tilintarkastajien lausunto ja päätetään
tilien hyväksymisestä sekä vastuuvapauden myöntämisestä
tilivelvollisille tai toimenpiteistä, joihin yhdistyksen
hallinto kuluneena vuonna tai siitä annettu lausunto saattaa
antaa aiheen.
-
Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma.
- Määrätään
seuraavan vuoden jäsenmaksun ja kannattajajäsenmaksun
suuruus.
-
Päätetään hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien
palkkioista.
-
Hyväksytään seuraavan vuoden talousarvio.
-
Valitaan jäsenet hallitukseen.
-
Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja näille varamiehet tarkastamaan
seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa.
-
Valitaan edustaja/ edustajat muihin järjestöihin.
-
Päätetään yhdistyksen kokouksen koollekutsumislehdestä.
- Käsitellään
muut mahdollisesti esille tulevat asiat, joista hallitukselle
on tehty esitys vähintään neljätoista (14))
päivää ennen kokousta, tai jotka hallitus haluaa
vuosikokoukselle esittää, huomioiden yhdistyslain 24
§:n määräykset.
10
§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Muutoksia
näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan
yhdistyksen kokouksissa. Muutosehdotuksen on tällöin hyväksytyksi
tullakseen saatava vähintään kolme neljäsosaa
(3/4) annetuista äänistä.
11
§
Ehdotus
yhdistyksen purkamisesta on käsiteltävä kahdessa
peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden väliä
tulee olla vähintään yksi kuukausi, ja ehdotuksen
on hyväksytyksi tullakseen saatava kummassakin kokouksessa
vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista
äänistä.
12
§
Yhdistyksen
purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat luovutetaan yhdistyksen
tarkoitusta edistävään toimintaan sekä huolehditaan
arkiston ja museokokoelmien tai vastaavien säilymisestä
jonkin muun oikeuskelpoisen yhteisön hallinnassa sen mukaan
kuin yhdistyksen viimeinen kokous päättää. |