| SULKAVANKOSKEN
MYLLY
Kartta (Heinolan
karttapalvelu)
Kuvia vuodelta 2005
Esiselvityshanke 1.3. – 30.8.2005
Kunnostamishanke 1.4.2006 - 29.2.2008
Myllyn kunnostaminen kuvina 2007
Loppuraportti 2008 (.pdf)
SULKAVANKOSKEN
MYLLYN KUNNOSTAMINEN
1.4.2006 - 29.2.2008

HANKKEEN
KUVAUS
Hankkeessa kunnostetaan Sulkavankosken vanha vesimylly sekä
myllärintupa. Kunnostettuja myllyrakennuksia tullaan käyttämään
matkailunähtävyyksenä, jossa alueen asukkaat, sekä alueella vierailevat
matkailijat voivat tutustua kylämyllyn historiaan. Myllyrakennukseen
pyritään kunnostamaan myllyn koneisto ja erilaista irtaimistoa
näyttelyesineiksi. Rakennus itsessään on esimerkkinä 1800 -luvun
alun rakennustavoista ja -keinoista. Myllärintupaan tullaan laittamaan
esille ajallisesti sopivaa esineistöä, mm. Heinolan ja lähialueiden
kotimuseoista.
TAVOITE
Sulkavankosken myllyn alueen kehittämisestä on kyläyhdistys
toteuttanut esiselvityshankkeen 1.3. – 31.12.2005.
Siinä selviteltiin
alueen soveltumista kulttuuri- ja matkailunähtävyydeksi
ja alueen kunnostamisen ja rakennusryhmän entisöinnin
kannattavuutta.
Alue on Päijät-Hämeen Liiton inventointiraportissa
arvotettu maakunnallisesti arvokkaaksi alueeksi. Osana ylimaakunnallista
retkeilyhankkeen reitistöä (Sulkava – Saksala)
myllyn alue tarjoaa upeat puitteet vaellukseen ja samalla tutustumiskohteen
alueen perinteisiin ja historiaan.
Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry on tehnyt Sulkavankosken
myllystä maanvuokrasopimuksen maanomistaja Pekka Pulkkilan
kanssa ajalle 16.6.2005 – 15.6. 2030. Vuokrasopimukseen
kuuluvat rakennukset ja rakennelmat sekä vesialueet.
Koko alueen kehittämiseksi käydään neuvotteluja
eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Heinolan seurakuntayhtymän
kanssa neuvotellaan Sulkavankosken leirikeskuksen alueen liittämisestä toiminnallisesti
myllyn alueeseen kokonaisuudeksi. Hankkeen aikana hankitaan
Sulkavankosken ylittävän kävelysillan rakentamiseen
tarvittavat luvat.
Kunnostettuja myllyrakennuksia tullaan
käyttämään
nähtävyytenä, jossa voidaan tutustua kylämyllyn
historiaan. Myllyrakennukseen pyritään kunnostamaan
myllyn koneisto ja irtaimistoa näyttelyesineiksi. Rakennus
itsessään on esimerkkinä 1800 –luvun alun
rakennustavoista ja -keinoista. Myllärintupaan tullaan laittamaan
esille ajallisesti sopivaa esineistöä, mm. Heinolan
ja lähialueiden kotimuseoista.
TAVOITTEET JA TUOTOKSET
Laadulliset
Sulkavankosken
rakennusten korjaukset:
- mylly
- myllärintupa
- tontin maarakennus
- ympäristötyöt
Tuotokset
Raportit,
joissa selvitetään hankkeen toteuttaminen.
Raportit,
joissa selvitetään hankkeen kulku.
Raportit
eri sidosryhmille
RAHOITUS
Hankkeen kokonaiskustannus on 88 950 €
Julkinen rahoitus yhteensä 53 370 €
Yksityinen rahoitus yhteensä 35 580 €
LISÄTIETOJA
- Tuomo Orasmaa, 040 5246 505
orasmaa@orasmaa.fi
- Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry
(03) 718 3321
|