Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry
Vanhatie 34, 18300 Heinola kk
p. (03) 718 3321

 

 


Pääsivu
Hallitus
Säännöt
Toimintakertomukset

Tapahtumat
Kyläsuunnitelma
Valokuvahistoriakirja
Hankkeet
Kyläpirtti

Sulkavankosken mylly

Heinola kk


TOIMINTAKERTOMUKSIA

2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999


TOIMINTAKERTOMUS 2005

1. Yleistä
Vuoden 2005 merkittävin saavutus oli valinta 14.5. Vuoden Kyläksi 2005 Päijät-Hämeessä se-kä 16.9. Vuoden Kyläksi 2005 Suomessa. Esiintymiset Hämeen aluetelevisiossa, TV 1:n aamu-lähetyksessä, alueradioissa sekä monissa lehdissä on tuonut merkittävää julkisuutta Heinolan kirkonkylälle sekä tuonut tunnustusta kylätoiminnan eteen tehdystä työstä sekä motivaatiota kylätoiminnan edelleen kehittämiseksi.
Vuonna 2005 kyläyhdistyksellä oli meneillään useampi hanke sekä toteutuspuolella, että suun-nittelussa. Tulevaisuuteen tähtääviä kulttuuritekoja oli Sulkavankosken myllyn, myllärintuvan sekä vesialueiden vuokraaminen kahdeksikymmeneksi viideksi vuodeksi kyläyhdistykselle. Ta-voitteena on entisöidä myllyrakennus ja siihen liittyvät alueet ja tilat tuleville sukupolville.
Yhdistyksen toiminta jatkuu vakaalla pohjalla. Kahvilayrittäjän siirtyminen toisiin tehtäviin kesä-kuussa toi tullessaan entistä enemmän talkootyötä Kyläpirtin toimintojen ylläpitämiseen ja toi-mintojen kehittämiseen. Kahvila sekä kylätoimisto toimivat pääsääntöisesti palkkatukea saavi-en henkilöiden ja talkootyön turvin.

2. Kyläyhdistyksen hallitus
Heinolan kirkonkylän kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 17.4.2005 valittiin Heinolan kyläyhdis-tys ry:n hallitukseen seuraavat (9) jäsenet: Kalevi Porvari, Hannu Rinne, Leena Paakkinen, Pauli Dufva, Outi Rautkoski, Johanna Laakso, Perttu Ylisirniö, Kalervo Kalajainen ja Kristiina Mattila Varajäseniksi (4) valittiin: Tuomo Orasmaa, Marja Tuovinen, Maisa Krokfors ja Sirkka-Liisa Peltomaa. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Outi Rautkoski, varapuheenjohtajana ja tiedotusvastaavana toimi Kalevi Porvari, sihteerinä Hannu Rinne ja rahastonhoitajana Leena Paakkinen.
Hallitus nimesi kolme toimikuntaa, Kyläpirtti toimikunta, talkootoimikunta ja nuorisotoimikunta. Toimikunnat esittivät kuukausittain raporttinsa hallitukselle.

3. Hanketoiminta
3.1. Kylätalon kehittämishanke
Kylätalon kehittämishanke päättyi 16.6.2005. Hankeen avulla käynnistettiin erilaisia toimintoja kylätalossa sekä sen ympäristössä. Hankkeen tavoitteena oli saada kylätalon toiminta taloudel-lisesti kannattavaksi.

3.2. Kylätalon investointihanke
Kylätalon investointihanke päättyi 31.12.2005. Sitä supistettiin niin, että inva-wc toteutetaan tu-levaisuudessa mahdollisen laajennuksen yhteydessä.

3.3. Maaseutuyhteisöjen kestävä kehitys hanke
Kyläyhdistys on osallisena maaseutuyhteisöjen kestävä toiminta- kansainvälisessä hankkees-sa. Hankkeen hallinnoija on Päijät-Hämeen maaseudun kehittämisyhdistys ry. Hankkeessa ky-läyhdistyksen edustajia on tutustunut Irlannissa sekä Puolassa maaseudulla toimivien kylien toimintaan sekä siellä erilaisiin maaseudun kehittämishankkeisiin. Irlannista ja Puolasta oli käyty tutustumassa Kyläpirtin toimintaan. Konkreettinen tuotos hankkeesta on asukaspuisto suunnitelmien saaminen Kylätalon tontille sekä suunnitelmat bussipysäkki katoksista.

3.4. Sulkavankosken esiselvityshanke
Kyläyhdistys toteutti Sulkavankosken toimintakeskus esiselvityshankkeen ajalla 1.3. – 31.12.2005. Se tavoitteena oli selvittää eri tahojen osallistumishalukkuus toimintakeskuksen palvelukokonaisuuteen sekä alueen sopivuus talonpoikaiskulttuuri- ja matkailunähtävyydeksi. Esiselvitysvaiheessa kartoitettiin myllyn rakennusryhmän kunnostustyöt, myllyn puoleisen ran-nan ja Sulkavankosken leirikeskuksen puoleisen rannan yhdistävän kävelysillan rakennus- ja suunnittelutyöt sekä eri yhteistyötahojen halukkuudet ja mahdollisuudet osallistua lopullisiin hankkeisiin.
3.5. Yhteistyö Annen kanssa esiselvityshanke
Esiselvityshankkeessa täsmennettiin yhteistyön sisältöä Itävallassa Linzin eteläpuolella olevan Steyr- Kirchdorfin paikallisen toimintaryhmän LAG ANNEN ( Aktionsgruppe Nationalpark Natur-region Eisenwurzen) kanssa. Hankkeen hallinnoija oli Koulutuskeskus Salpaus / Päijänne-instituutti. Kyläyhdistys oli osallisena hankkeessa. Yhdistyksestä vierailtiin Nationalpark Kalkal-penissa sekä Steyrin alueen kylissä tutustumassa kylätoimintaan ja erilaisiin hankkeisiin. Sieltä oli tehty aiemmin tutustumiskäynti muun muassa Kyläpirtille.

4. Muu toiminta
Kyläyhdistys on palkannut vuoden aikana kuusi henkilöä palkkatuella erilaisiin työtehtäviin ja parantanut omalta osaltaan alueen työllisyystilannetta. Sen lisäksi on ollut työelämään tutustu-misjaksolla (TET) yksi henkilö, opintoharjoittelijana yksi henkilö, ja työharjoittelijoina neljä hen-kilöä.
Kansainvälinen toiminta näkyi yhdistysten jäsenten tutustumisina kylätoimintaan Irlannissa, Puolassa ja Itävallassa sekä erilaisten ryhmien vierailuina Kyläpirtillä kuten Virosta, Itävallasta, Irlannista sekä Venäjältä. Kövatu Võrumaan maakunnallisesta kylien yhteenliittymästä oli yksi henkilö töissä kylätalolla ja näin tutustui kylätoimintaan.
Kyläyhdistys sai kahden tuhannen euron Päijät-Hämeen kulttuurirahaston kulttuuriapurahan esittävän taiteen järjestämiseksi Kyläpirtillä. Tämä on mahdollistanut kuukausittain vaihtuvan taidenäyttelyn toteutumisen.
Kyläyhdistys siivosi 140 tien sekä Lakeasuontien laidat roskista keväällä sekä osallistui romun-keräykseen. Yhdistys keräsi 2173 nimeä kirkonkylän kirjaston säilyttämisen puolesta, sekä on aloittanut nuorisotyön kehittämisen ja siihen liittyen on pidetty palavereja nuorison ja nuoriso-työtä tekevien organisaatioiden kanssa.
Perinteinen Vuoden kirkonkyläläisen valinta tehtiin joulukuussa ja yhdistys valitsi Ahti Peltosen vuoden 2005 kirkonkyläläiseksi. Jouluksi julkaistiin jo kolmannen kerran Joulupirtti-lehti tuhan-nen kappaleen painoksena.
Eriasteista yhteistyötä tehtiin Etelä-Suomen lääninhallituksen, Päijät-Hämeen liiton, Heinolan kaupungin ja kylien, seurakunnan, monien yritysten ja yhdistysten kanssa. Tuloksena on esi-merkiksi valmisteilla olevien kaavojen nähtävillä olo Kyläpirtillä ja Sulkavankosken toimintakes-kuksen saaminen Päijät-Hämeen maakuntaohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi Pohjoisen Eu-roopan turvallinen luonnonläheisen asumisen, liikunnan ja kulttuurin kohtaamispaikka toiminta-linjaan 4.
Kyläyhdistys on osallisena seuraavissa yhdistyksissä:
Päijät-Hämeen kylät ry ja Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry

5. Tapahtumia
Tapahtumien järjestämisien rutiini saatiin kylätalon kehittämishankkeen aikana. Hankkeen ai-kana ja sen päätyttyä on järjestetty vuonna 2005 useita erilaisia tapahtumia. Suurimpina oli Terveys ja Kauneuspäivä, mökkikauden avajaiset, Vuoden Kylä 2005 kyläjuhla, monia kirppu-toreja, mato-ongintakilpailut, Yhteinen Sävel tapahtuma,
Kyläyhdistys osallistui moniin eri tapahtumiin, kuten Matkamessuille Helsinkiin, Heinolan Kala-markkinoille, Lahden kylämarkkinoille ja kirkonkylän maalaismarkkinoille.

Kyläpirtillä on järjestetty kuukausittain vaihtuva taidenäyttely. Vuonna 2005 näytteilleasettajina olivat: Ilpo Kukkula, Aki Mattila, Martta Günther, Ulla Hietanen, Lotta Leinonen, Risto Vuori, Markku Loimela, Sirpa Nousiainen, Tapani Piirto, Olavi Vatia ja Anna-Liisa Kuitunen.

>> Alkuun

TOIMINTAKERTOMUS 2004

1. Yleistä
Vuosi 2004 oli kyläyhdistyksen historian toiminnallisin vuosi. Asuntomessut Heinolassa sekä kirkonkylässä oheiskohde osoittivat yhdistyksen voimavaran esimerkiksi talkootöiden organisoinnissa. Sitkeä työ kyläyhdistyksen toiminnan vakiinnuttamiseksi kolmannen sektorin toimijana tuottaa pikkuhiljaa tulosta. Yhdistys otetaan jo vakavasti kaupungin organisaatiossa erilaisten kylän kehittämiseen liittyvien asioiden eteenpäin viejänä.

2. Kyläyhdistyksen hallitus
Heinolan kirkonkylän kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 28.3.2004 valittiin Heinolan kyläyhdistys ry:n hallitukseen seuraavat (9) jäsenet: Tuomo Orasmaa, Kalevi Porvari, Hannu Rinne, Pauli Dufva, Leena Paakkinen, Perttu Ylisirniö, Outi Rautkoski, Johanna Laakso ja Marja Tuovinen.
Varajäseniksi (4) valittiin: Maisa Krokfors, Maria Liukkonen, Pirkko Tuomi-Nikula ja Maija Laine
Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Tuomo Orasmaa, varapuheenjohtajana ja tiedotusvastaavana Kalevi Porvari, sihteerinä Hannu Rinne ja rahastonhoitajana Leena Paakkinen.

3. Hanketoiminta
Kylätalon kehittämishankkeen toimesta järjestettiin 84 tapahtumaa vuonna 2004. Tapahtumiin osallistui 2110 henkilöä. Hankeen avulla on kokeiltu erilaisia toimintoja kylätalossa sekä sen ympäristössä. Hankkeen tavoitteena on saada kylätalon toiminta taloudellisesti kannattavaksi. Hankevetäjänä toimi Marjo Rintaluoma. Hanke loppuu 16.6.2005.
Kylätalon investointihankkeen osalta on tekemättä inva-wc. Hankkeeseen on tehty aikataulu muutos ja se päättymistä on siirretty vuoden 2005 loppuun.
Kyläyhdistys on osallisena myös maaseutuyhteisöjen kestävä toiminta- kansainvälisessä hankkeessa. Hankkeen hallinnoija on Päijät-Hämeen maaseudun kehittämisyhdistys ry.

4. Muu toiminta
Asuntomessut Heinolassa toivat oman lisänsä Kyläpirtin kävijämääriin. Vuonna 2004 kävijöitä Kyläpirtissä oli 34000. Skynet etäpalvelujärjestelmää kokeiltiin messujen aikana. Palvelin sijaitsi Kyläpirtillä ja asiakaspalvelupisteet olivat Kyläpirtin lisäksi messualueen elämänkaaritalossa. Palveluja tarjosi verkon kautta Kyläpirtin lisäksi Heinolan työvoimatoimisto
Kyläyhdistys oli mukana asuntomessualueella sekä oheiskohteessa Lauran talolla. Messualueella kyläyhdistys ylläpiti nettikioskia sekä informaatio- ja kopiopalvelupistettä kohteessa 15 osoitteessa Puoshaka 1. Oheiskohteessa kyläyhdistys piti elintarvikekioskia sekä hoiti paikoituksen ohjausta. Talkoolaisia organisoitiin asuntomessuaikana noin 200. Oheiskohteessa kävi vierailijoita noin 45000.

Kyläyhdistys teki kaupunginhallitukselle seuraavat aloitteet:
• Rakennusvalvonnan asiakaspalvelupisteen saamiseksi Kyläpirtille
• Kyläpirtin saamiseksi matkailukohteeksi. Kyläpirtti näkyisi muiden kohteiden kanssa matkailuesitteissä kohdassa taidenäyttelyt ja muut palvelut
• Heinolan kirkonkylän liittäminen kaupunginosan kehittämisprojektin valmistelutyöhön. Asukastupien Tommolan ja Mustikkahaan joukkoon.

Kyläyhdistys on palkannut vuoden aikana viisi henkilöä työllistämistuella erilaisiin työtehtäviin ja parantanut näin omalta osaltaan alueen työllisyystilannetta. Työelämään tutustumisjaksolla oli 3 opiskelijaa, työssäoppijoita oli 3 ja työharjoittelijoita oli 1 henkilö.
Kansainvälinen toiminta näkyi erilaisten ryhmien vierailuina Kyläpirtillä. Ryhmiä kävi Virosta, Puolasta, Itävallasta ja Irlannista sekä yhdistyksen jäseniä kävi vastaavasti tutustumassa Virossa Pärnun kylien toimintaan.
Merkittävä tapahtuma oli Heinolan kaupunginhallituksen kokoontuminen 20.9.2004 Kyläpirtillä.
Syksyn kyläparlamenttia ei pidetty. Se sijaan pidettiin vaaliparlamentti entisessä kunnantalossa, jossa pohjoisen alueen valtuustoehdokkaat Kaupunginjohtajan sekä Pekka Saarisen johdolla keskustelivat äänestäjien kanssa ajankohtaista asioista.

Vuoden kirkonkyläläisen valinta on kyläyhdistyksen toimesta muodostut perinteeksi. Kyläyhdistys valitsi Suvi Paakkisen vuoden 2004 kirkonkyläläiseksi.

Kyläyhdistys on osallisena seuraavissa yhdistyksissä:
Päijät-Hämeen kylät ry, Päijät-Hämeen hyvinvointipalvelujen kehitys ry

5. Tapahtumia
Vuonna 2004 kyläyhdistyksen hallinnoiman kylätalon kehittämishankeen avulla järjestettiin ennätysmäiset 84 tapahtumaa, joissa kävijöitä oli 2110. Seuraavassa on lueteltu suurimmat tapahtumat
31.1. Kauneus- ja terveyspäivä
14.2. Ystävänpäivä kirppis
24.2. Laskiaisrieha
22.5. Mökkikauden avajaiset
19.6. kansantanhu-ryhmän esitys
17.10. Vaaliparlamentti
26.11. Joulun avaus
4.12. Joulumarkkinat
>> Katso kaikki tapahtumat

Kyläpirtillä on järjestetty kuukausittain vaihtuva taidenäyttely. Vuonna 2004 näytteilleasettajina olivat:
Outi Haikala-Silen tammikuu
Martta Günther helmikuu
Marja-Terttu Mäki maaliskuu
Risto Anttila huhtikuu
Reino Maukonen toukokuu
Olavi Uusitalo kesäkuu
Irene Voutilainen 15.7.-31.8.04
Anna-Liisa Kuitunen syyskuu
Vuokko Pajari lokakuu
Erkki Orpana marraskuu

6. Toiminnan tuloksia
Kyläyhdistys anoi Lakeasuon tien nopeusrajoituksen alentamista 60 kilometriin tunnissa, joka toteutui loppuvuodesta. Pyörätien aikaistamiseen liittyvään adressiin, jonka allekirjoitti 636 henkilöä, tuli kielteinen päätös. 140-tien varret siivottiin 18.5.2004

7. Keskeneräisiä asioita
• Kirkonkylän ilmoitustaulujen parantaminen
• Kyläsuunnitelman päivitystyö.
• Asukaspuiston suunnittelun aloittaminen
• Nuorison oman toiminnan aloittaminen Kyläpirtillä ja siihen liittyvän nuorisojaoston perustaminen kyläyhdistyksen alajaostoksi.

>> Alkuun

TOIMINTAKERTOMUS 2003

Kyläyhdistyksen hallitus
Heinolan kirkonkylän kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 9.3.2003 valittiin Heinolan kyläyhdistys ry:n hallitukseen seuraavat (9) jäsenet: Tuomo Orasmaa, Kalevi Porvari, Hannu Rinne, Pauli Dufva, Maisa Krokfors, Leena Paakkinen, Perttu Ylisirniö, Outi Rautkoski ja Johanna Laakso
Varajäseniksi (4) valittiin: Maria Liukkonen, Georg Rosberg, Pirkko Tuomi-Nikula ja Maija Laine
Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Tuomo Orasmaa, varapuheenjohtajana ja tiedotusvastaavana Kalevi Porvari, sihteerinä Hannu Rinne ja rahastonhoitajana Leena Paakkinen.

Tapahtumia
Vuosi 2003 oli kyläyhdistykselle sen historian toiminnallisin vuosi. Suurin saavutus oli vanhan pankkikiinteistön (Mäntymäki) kunnostaminen kylätaloksi. Talon omistuspohjaksi perustettiin Heinolan kirkonkylän kylätalo oy. Talon osakkeita, 100 euroa kappale, myytiin Suomen oloissa ennätyksellinen määrä 302 kappaletta kiinteistöosakeyhtiön perustamispäivämäärään mennessä. Osakkeita ostivat eniten yksityiset ihmiset.

10.4.03 pidettiin Heinolan kirkonkylän kylätalo oy:n perustamiskokous. Heinolan kirkonkylän kylätalo oy:sta tuli Mäntymäki kiinteistön omistaja.
21.4.03 Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry vuokrasi toimintaansa varten Mäntymäki kiinteistön kymmeneksi vuodeksi.
2.5.03 TE-keskus hyväksyi kyläyhdistyksen investointihankkeen, jolla kunnostetaan Mäntymäki kylätaloksi.
7.6.03 kyläyhdistys osallistui yrityspalvelukeskuksen toritapahtumaan Heinolan torilla.
13–15.6.03 kyläyhdistys oli Helsingissä senaatintorilla Heinolan kaupungin osastolla esittelemässä toimintaansa ja kirkonkylää.
16.6.03 TE-keskus hyväksyi kylätalon kaksivuotisen kehittämishankkeen. Hankkeen vetäjäksi palkattiin Marjo Rintaluoma.
23.6.03 Kyläyhdistys vuokrasi osan kylätalosta kahvilan pitoa varten Anne ja Jan Lindstömille.
27.6.03 pidettiin kylätalon ennakkoavajaiset kylätalon osakkeen omistajille.
28.6.03 oli varsinaiset kylätalon avajaiset. Kylätalolle annettiin nimi Kyläpirtti.
Kävijöitä Kyläpirtillä oli vuoden loppuun mennessä käynyt noin 9000 henkeä.
5.7.03 kyläyhdistys osallistui Heinolan kirkonkylän maalaismarkkinoille.
23.8.03 järjestettiin mato-ongintakilpailut Sulkavankosken leirikeskuksessa yhdessä Heinolan kirkonkylän ala-asteen kuudennen luokan kanssa. Ohjelmassa oli myös kirkkovenesoutua.
19.11.03 osallistuttiin Tähtihovi kymmenen vuotta tapahtumaan omalla osastolla.
20.11.03 ilmestyi kyläyhdistyksen toimittama Joulupirtti niminen joululehti
23.11.03 pidettiin vuoden toinen kyläparlamentti Kyläpirtissä. Tilaisuudessa valittiin vuoden kirkonkyläläiseksi Jani Vepsäläinen.
28.11.03 pidettiin joulun avaus Kyläpirtillä
15.12.03 ilmestyi toinen painos kyläyhdistyksen toimittamasta Heinolan kirkonkylän valokuvahistoriakirjasta.

Keskeneräisiä asioita
Kirkonkylän ilmoitustaulujen parantaminen
Sulkavankosken myllyn suojeluhanke
Nuotiopaikka lapsikerhoille

>> Alkuun

TOIMINTAKERTOMUS 2002

Kyläyhdistyksen hallitus
Heinolan kirkonkylän kyläyhdistyksen vuosikokouksessa 3.3.2002 valittiin Heinolan kyläyhdistys ry:n hallitukseen seuraavat (9) jäsenet: Georg Rosberg, Kalevi Porvari, Hannu Rinne, Pauli Dufva, Leevi Lyytikäinen, Maisa Krokfors, Tuomo Orasmaa, Seija Kainulainen ja Pirkko Tuomi-Nikula.
Varajäseniksi (3) valittiin: Maria Liukkonen, Ritva Virtanen ja Jutte Warpenius.
Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Georg Rosberg, varapuheenjohtajana ja tiedotusvastaavana Kalevi Porvari, sihteerinä Hannu Rinne, rahastonhoitajana Seija Kainulainen.

Tapahtumia
La 13.4. kyläyhdistys asensi suojapressuja Sulkavankosken myllyn katon suojaamiseksi. Romun keräys järjestettiin 3.5. – 5.6. keskitetysti eri kylillä. Myös kirkonkylä oli keräyksessä mukana. Keräyspaikkana oli Nesteen huoltamon piha.
La 4.5. kyläyhdistys siivosi140 tien pielet roskista Veljeskylän ja Sipilän soramontun väliseltä alueelta.
Maalaismarkkinoille la 6.7. osallistuttiin omalla osastolla.
Heinolan kirkonkylän joukkue voitti Paason poikien kesäpäivillä järjestetyn köydenveto kilpailun neljännen kerran peräkkäin. Joukkueessa olivat Eero Lehti, Kari Grönlund, Marko Heino, Ari Kekkonen ja Pekka Ruponen.
12. – 13.7. Kyläyhdistys purki talkoilla laavun Suurjärven rannalta. Laavu siirrettiin ja pystytettiin Pirttiniemen kärkeen.
24.8. järjestettiin kirkonkylän ala-asteen 6 luokkalaisten kanssa yhdessä mato-ongintakilpailut Sulkavankosken leirikeskuksessa. Tilaisuuteen osallistui runsaasti kirkonkyläläisiä.
Syksyn kyläparlamentti pidettiin su 3.11. Kirkonkylän koulun ruokalassa, jossa vierailevana luennoitsijana oli Antti Kailio. Tilaisuudessa keskusteltiin myös Sulkavankosken leirikeskuksen kehittämisestä ja säilyttämisestä.

Vuoden kirkonkyläläinen
Marraskuun kyläkokouksessa vuoden kirkonkyläläiseksi valittiin Harri Pylväinen. Hän on tehnyt ansiokkaasti nuorisotyötä Hepsin jalkapallon ja sählyn parissa

Sulkavankosken mylly
Kyläyhdistys on pyrkinyt saamaan Sulkavankosken myllyä suojelun piiriin ja lahonneen vesikaton korjauksen käyntiin. Asiasta on neuvoteltu kiinteistön omistavan perikunnan kanssa, mutta tarvittaviin tuloksiin ei ole päästy.

Kylätalon kehittämishanke
Kyläyhdistys pyrkii saamaan Mäntymäestä (ent. puupankki) kylätaloa. Kylätalon omistusta varten on perustettu osakeyhtiö. Kyläyhdistys on hakenut kylätalon remonttiin sekä toiminnan kehittämishankkeeseen maaseudun kehittämisrahaa.

Keskeneräisiä asioita
Kirkonkylän ilmoitustaulujen parantaminen
Sulkavankosken myllyn suojeluhanke
Nuotiopaikka lapsikerhoille

>> Alkuun

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

Kylätoimikunta
Kyläkokouksessa 22.11.2000 valittiin kylätoimikunnan jäseniksi Kalevi Porvari, Pauli Dufva, Jukka Kärkkäinen, Leevi Lyytikäinen, Georg Rosberg, Osmo Virtanen, Hannu Rinne Tuomo Orasmaa ja varajäseniksi Maria Liukkonen, Ritva Virtanen, Maisa Krokfors, Timo Jokela, Tommi Parikka, Raimo Tuomi-Nikula, Jutte Warpenius ja Seija Kainulainen. Kylätoimikunnassa puheenjohtajana on toiminut Georg Rosberg, varapuheenjohtajana, kyläpäällikkönä ja tiedotusvastaavana on toiminut Kalevi Porvari, sihteerinä Hannu Rinne ja rahastonhoitajana Seija Kainulainen.

Tapahtumia
Kyläparlamentteja järjestettiin kaksi kappaletta. 8.4.2001 kokoukseen oli kutsuttu kaupungin puutarhuri Pekka Javanainen luennoimaan kirkonkylän puistoalueiden hoidosta. Kokouksessa päätettiin myös rekisteröidä Heinolan kirkonkylän kylätoimikunta Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry:si.
7.10.2001 kokoukseen oli kutsuttu pohjoisen vaalipiirin valtuutetut, joista yksi oli paikalla. Tilaisuudessa esiteltiin myös juuri valmistunut kyläsuunnitelma ja valittiin vuoden kirkonkyläläinen.

10.6.2001 kutsuttiin kirkonkylän yhdistyksien edustajat suunnittelemaan kyläsuunnitelman sisältöä. Ennakkokyselyä palautettiinkin runsaasti ja tilaisuudessa vaihdettiin runsaasti puheenvuoroja.

Kylätoimikunta osallistui maalaismarkkinoille omalla osastollaan. Markkinoilla kerättiin aineistoa kyläsuunnitelmaa varten.

Paason poikien kesätapahtumassa kirkonkylän joukkue voitti köydenvetokilpailun. Joukkueeseen kuuluivat Seppo Rantanen, Pekka Ruponen, Ari Kekkonen, Eero Lehti ja Mauri Kiuru.

28.8.2001 järjestettiin kirkonkylän ala-asteen 6b luokkalaisten kanssa yhdessä mato-ongintakilpailut Sulkavankosken leirikeskuksessa. Tilaisuuteen osallistui runsaasti kirkonkyläläisiä.

Henkilö muutoksia kylätoimikunnassa
8.2.2001 Jukka Kärkkäinen pyysi eroa kylätoimikunnasta työ kiireisiinsä vedoten. Hänen tilalleen varsinaiseksi jäseneksi valittiin varajäsen Maisa Krokfors.
14.07.2001 tuli viesti kylätoimikunnan varajäsenen Timo Jokelan kuolemasta. Hänen tilalleen ei valittu uutta varajäsentä.

Kyläyhdistys ry
Kyläkokouksessa 8.4.2001 päätettiin rekisteröityä Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry:ksi. Kyläyhdistyksen jäseniksi liittyi 23 jäsentä. 21.8.2001 saatiin Patentti- ja rekisterihallitukselta päätös yhdistyksen hyväksymisestä yhdistysrekisteriin (päätös nro 182342). Kyläyhdistyksen hallitukseen vuonna 2001 kuuluvat Rosberg Georg, Porvari Kalevi, Hannu Rinne, Dufva Pauli, Lyytikäinen Leevi, Virtanen Osmo, Krokfors Maisa, Orasmaa Tuomo. Varajäsenet ovat Liukkonen Maria, Virtanen Ritva, Parikka Tommi, Tuomi-
Nikula Raimo, Warpenius Jutte, Kainulainen Seija. Kyläyhdistyksen tilintarkastajina toimivat Oiva Vasajoki ja Jukka Kärkkäinen ja varamiehinä Asta Pellinen ja Sinikka Laine.

Kyläsuunnitelma
Kylätoimikunta laati kyläsuunnitelman Heinolan kirkonkylään. Se esiteltiin 7.10.2001 Kyläparlamentissa. Kyläsuunnitelman tekoa ohjasi Päijät-Hämeen kylät ry:n projekti Kyläsuunnitelman tekoon! projektipäällikkönä Elina Leppänen. Kyläsuunnitelmaa tarvitaan erilaisten kirkonkylää koskevien hankkeiden tueksi.

Vuoden kirkonkyläläinen
Lokakuun kyläkokouksessa vuoden kirkonkyläläiseksi valittiin entinen maalaiskunnan kunnanjohtaja Pekka Saarinen. Hänen aikanaan kirkonkylä kehittyi voimakkaasti. Esimerkiksi asukasmäärä kasvoi tuhannella hengellä sekä työpaikat lisääntyivät voimakkaasti. Myös ansiokas toiminta Heinola seurassa puolsi valintaa.

Kylätoimikunnan ajamien asioiden tulokset vuonna 2001
Kevyenliikenteen väylä Kappelintielle
Valaistuksen paraneminen Marjoniementien ja Veistämöntien risteyksessä
Kylätoimikunnan rekisteröityminen Heinolan kirkonkylän kyläyhdistys ry:ksi
Kyläsuunnitelma Heinolan kirkonkylään

Keskeneräisiä asioita
Kirkonkylän ilmoitustaulujen parantaminen
Kylätalohanke
Laavu Pirttiniemeen
Nuotiopaikka lapsikerhoille
Suojeluhankkeet: Mäntymäki ja Sulkavankosken mylly
Sahan alueen puisto ja uimaranta keskeneräiset

>> Alkuun

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2000

Kylätoimikunta:
Kyläkokouksessa 28.11.1999 valittiin Heinolan kirkonkylän kylätoimikuntaan varsinaisiksi jäseniksi Kalevi Porvari, Pauli Dufva, Jukka Kärkkäinen, Pirkko Tuomi-Nikula, Georg Rosberg, Osmo Virtanen, Hannu Rinne ja Jaakko Friman sekä varajäseniksi Marja Liukkonen, Ritva Virtanen, Maisa Krokfors, Timo Jokela, Tommi Parikka, Raimo Tuomi-Nikula, Paavo Jaakkola ja Leo Peltonen.

Kylätoimikunnassa puheenjohtajana on toiminut Kalevi Porvari, varapuheenjohtajana Jaakko Friman, sihteerinä Hannu Rinne ja rahastonhoitajana Georg Rosberg.

TAPAHTUMIA:

Kylätoimikunta on järjestänyt kuluvana vuonna erilaisia tapahtumia kyläläisille.

Luennot
Sirkka Santapukki piti kaksi luentoa "Arjessa jaksaminen" 12.3.2000 sekä 10.9.2000. Molemmat tilaisuudet keräsivät runsaasti kirkonkyläläisiä paikalle.

Mato-onginta kilpailut
Mato-onginta kilpailut järjestettiin 10.6.2000 Itäpirttiniemen rannassa. Kalansaalis jäi tosin laihaksi. Tapahtuman toteutti Asikkala-instituutin kalastusopas-kurssin opiskelijat. Heidän valmistamat savumuikut, loimulohet ja letut maistuivat kaikille.

Kysely
Kylätoimikunta osallistui myös maalaismarkkinoille. Markkinoilla tehtiin kysely kylän ja kylätoiminnan kehittämisestä. Vastauksissa toivottiin kylälle kylätaloa ja erilaisia tapahtumia myös lapsille ja lapsiperheille.

Köydenveto
Kirkonkylästä osallistui joukkue Paason poikien kesäjuhlissa järjestettyyn köydenvetokilpailuun, jonka kirkonkylä voitti.

MUUTA TOIMINTAA:

Valokuvahistoria kirja
Heinolan kirkonkylän valokuvahistoria kirja saatiin 1999 joulumarkkinoille. Kirjaa on myyty vuoden aikana hyvin.

Liikenneturvallisuus
Kaupungin hallitukselle esitettiin Koulukuja-Kappelintien liikenneturvallisuuden parantamista, jotta koululaiset voisivat kulkea turvallisesti ko. tieosuudella. Hanke onkin menossa eteenpäin.

Internet
Kylätoimikunta teki Heinolan kirkonkylän internet sivut, jotka julkaistiin 3.3.2000 osoitteessa www.phnet.fi/kylat/heinolakk. Sivuilla on tietoa kirkonkylästä, kylätoimikunnasta ja sen toiminnasta, peruskoulusta ja erilaisista tapahtumista, joita vuoden aikana järjestetään. Internet sivuilla on myös aloitelaatikko, johon voi kirjoittaa kirkonkylän kehittämiseen liittyviä ehdotuksia.

Projekti
Kylätoimikunta antoi puoltavan lausunnon Heinolan kirkonseudun kulttuuriympäristön kunnostus projektisuunnitelmaan.

Suojelukohteet
Kirkonkylän kylätoimikunta on tehnyt esityksen Mäntymäen ja Sulkavankosken myllyn kunnostamiseksi ja saattamisesta suojelukohteeksi. Hämeen ympäristökeskukselta on anottu tätä tarkoitusta varten avustusta.
Mäntymäki sopisi erinomaisesti kylätaloksi, jota on maalaismarkkinoilla kyläläisten keskuudessa tehdyn kyselyn perusteellakin kannatettu.

Kalenteri
Kylätoimikunta on koonnut vuodelle 2001 kalenterin. Kalenterin kuvat esittävät kirkonkylän rakennuksia eri vuoden aikoina.

Vuoden kirkonkyläläinen
Vuoden kirkonkyläläiseksi kylätoimilunta valitsi Seppo Häkkisen. Hän on toiminut ansiokkaasti nuoren hyväksi.

>> Alkuun

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1999

Kyläkokouksessa 15.11.1998 valittiin kylätoimikuntaan seuraavat jäsenet: Kalevi Porvari, Jukka Kärkkäinen, Ilpo Kukkula, Osmo Virtanen, Pauli Dufva Pirkko Tuomi-Nikula, Marita Kemppi ja Georg Rosberg. Varajäseniksi valittiin Sinikka Hartikainen, Tiina Marttinen, Irene Sahanen, Hannu Rinne, Tommi Parikka, Raimo Tuomi-Nikula ja Paavo Jakkola.

Kylätoimikunta valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Kalevi Porvarin, sihteeriksi Ilpo Kukkulan, rahastonhoitajaksi Marita Kempin ja Tilintarkastajaksi Georg Rosbergin. Varapuheenjohtajaksi valittiin Osmo Virtanen ja varasihteeriksi Pirkko Tuomi-Nikula.

Valokuvaprojekti: kerättiin kyläläisiltä n. 200 vanhaa valokuvaa, jotka suurennettiin, kehystettiin ja joista jarjestettiin näyttely. Näyttelytaulut olivat esillä mm. kaupungin talon aulassa, kirkonkylän kirjastossa, kk:n seurakuntatalolla, WPK:n talolla ja Kanervalassa. Valokuvien kaksoiskappaleet koottiin kirjaksi, joka on tarkoitus lahjoittaa kaupungin museolle.

Valokuvista koottiin myös kirja, joka tulee myyntiin joulumarkkinoille. Kirjan nimenä on "Heinolan kirkonkylän valokuvahistoria". Kirjaa otetaan 200 kappaleen painos ja kirjaa myydään kylätoimikunnan toiminnan tukemiseksi.

Laskiaisrieha järjestettiin koulun maastossa yhdessä kirkonkylän Kisan kanssa. Tapahtumassa tarjottiin erilaista toimintaa lapsille. Tapahtuma tuotti kylätoimikunnalle hieman tulojakin.

Romunkeräys yhdessä Kuusankoski Oy: kanssa onnistui hyvin ja tuotti paljon romua pois talojen nurkista.

Kylätoimikunta oli mukana yhdessä Talas ry:n kanssa Maalaismarkkinoilla heinäkuun alussa. Esillä oli erilaisia kotieläimiä, jotka saavuttivat suuren suosion. Seuraavina vuosina pyritään esiitymään itsenäisenä ja harkitsemaan muita myyntiartikkeleita.

Perinnetorilla Heinolassa oltiin mukana rakentamassa Talas ry:n torialuetta.

Kirkonkylään saatiin alkuvuodesta Kelan ja kaupungin sosiaalitoimiston yhteinen palvelupiste. Toimintaa on tarkoitus jatkaa ainakin tämä vuosi ja katsoa onko tarvetta tällaiselle palvelulle.

Toukokuussa kylätoimikunta järjesti liikuntatapahtuman, jossa retkeiltiin kirkonkylän maisemissa ja nautittiin luonnon helmassa eväitä.

Autiotilojen kartoitus: Tutustuttiin aiheeseen projektinvetäjän johdolla ja pohdittiin kirkonkylän alueella projektiin sopivia tiloja. Samalla todettiin, että kaupungin tulisi markkinoida ammattimaisemmin omia tyhjiä kiinteistöjään.

Liikennejärjestelyt: Kylätoimikunta on ollut aktiivisesti mukana ajamassa rekkaliikennettä pois kylän keskustasta. Vuoden aikana saatiinkin liikenneympyrä Vanhantien ja Lakeasuotien risteykseen ja hidasteita reitille Vanhatie Kirkkotie. Liikennejärjestelyillä on saatu rekkaliikenne loppumaan, mutta myös muu liikenne on vähentynyt, mistä on haittaa alueen kaupoille.

Kirkonkylän kylätoimikunta otti osaa Paasossa köydenvetokilpailuun, joka voitettiin.

Otettiin osaa myös Kumu-Lepsälä-Kuivajärvi kylätoimikunnan järjestämään eräiltaan Hartolassa. Heinolasta lähti bussi, joka oli aivan täynnä. Eräilta keskellä asumatonta korpea on elämys rosvopaisteineen ja rakovalkeineen.

Kylätoimikunta aloittaa uuden tapahtuman. Vuosittain valitaan 'Vuoden kirkonkyläläinen'. Tarkoitus on palkita henkilöitä, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet kylän yhteisiin hankkeisiin. Ensimmäiseksi Vuoden kirkonkyläläiseksi valittiin Pirkko Översti, joka on vuosien ajan ahkerasti toiminut lasten ja nuorten urheilun hyväksi.

>> Alkuun