Hollo & Martta -festivaali


Tausta

Festivaalin toteuttajana toimii Hollolan Nuorisoseura ry, vuonna 1901 perustettu perhejärjestö, jonka päätoimialana on kulttuurinen nuorisotyö. Hollolan Nuorisoseura on noin kolmella sadalla jäsenellään yksi Suomen suurimmista, ja myös arvostetuimmista nuorisoseuroista. Arvostuksensa seura on hankkinut pitkäjänteisellä, menestyksekkäällä toiminnallaan tuottaessaan lukuisia kansallisen tason parhaimmistoon kuuluvia kansantanssitanssiryhmiä kotimaisille ja kansainvälisille estradeille niin edustus kuin lajin esittelytilaisuuksiin kouluille ja hyväntekeväisyystapahtumiin erityisryhmille. Merkittävä osa maan ammattikansantanssiohjaajista on niinikään saanut peruskoulutuksensa ja innostuksensa alalle Hollolan Nuorisoseurassa.

Hollolan Nuorisoseura ylläpitää yli 100 vuotta vanhaa, mutta hyväkuntoista, toimitalo Kukkoa Hollolan Kukonkoivussa. Hollolan Nuorisoseura sai nuorisotyön valtionpalkinnon 2006.

Festivaalin idealähteenä on kaksi Hollolan Nuorisoseuran järjestämää suurta tapahtumaa. Ensimmäinen tapahtuma oli Hollolan Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlaviikko, joka järjestettiin syksyllä 2001. Tapahtumaan osallistui viisi kansainvälistä ryhmää ja koko seuran jäsenistö. Tapahtumaviikko keräsi tuolloin yhteensä 6800 henkeä yleisöä, joista suuri osa oli koululaisia. Vuonna 2003 Hollolan Nuorisoseura ry toteutti ensimmäisen Hollo & Martta - Hollolan kansainvälisen kansantanssi- ja musiikkifestivaalin. Festivaali saavutti viikon aikana lähes 17 000 katsojaa yhteensä 57 järjestetyllä konsertilla. Näistä konserteista yli puolet järjestettiin kouluille ja päiväkodeille.

Vuonna 2005 Hollo & Martta - festivaali keräsi ennätysyleisön. Hollolassa ja Lahden ympäristö-kunnissa järjestetty festivaali tavoitti viikon aikana yhteensä 18500 katsojaa. Viikon kestäneillä festivaaleilla sekä kotimaiset että ulkomaalaiset kansantanssiryhmät esiintyivät yhteensä 59 eri tilaisuudessa. Festivaalien avajais- ja päätöskonsertit olivat muutamaa hajapaikkaa lukuunottamatta loppuunmyytyjä.

Festivaalin järjestelyissä ovat mukana seuraavat tahot; Kalevan Nuorten Etelä-Hämeen piiri, Etelä-Hämeen Nuorisoseurojen Liitto, Sivistysliitto Kansalaisfoorumi, Lahden tanhuujat, Lotilan musiikkiluokat, Hollolan musiikkiluokat, Päijät-Hämeen Tanssialan Tuki ry, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus, Hollolan kunta, Folklore Suomi Finland (CIOFF Finland) sekä Suomen Kansanmusiikkiliitto.

Vuodesta 2006 käynnistyy lapsille suunnattu kansantanssi- ja musiikkifestivaali, jonka järjestämistä alueelle on toivottu. Lasten festivaali on tavoitteena järjestää joka toinen vuosi, vuorovuosina aikuisten festivaalin kanssa.

Festivaalin toteutuksessa hyödynnetään työryhmän pitkäaikaisia kokemuksia kansainvälisten festivaalien parissa ja Hollolan Nuorisoseura ry:n kokemusta aiempien suurtapahtumien järjestäjänä. Lasten festivaalin valmistelussa hyödynnetään jo olemassa olevia kontakteja ja aiempien tapahtumien aikana saatua palautetta ja toiveita.

« Takaisin sivun alkuun


Hollo ja Martta

Festivaalin nimessä esiintyvät Hollo ja Martta ovat alueen taruston mukaan rakentaneet Hollolan keskiaikaisen harmaakivikirkon. Hollolan kunnan nimen kerrotaan pohjautuvan miesjättiläisen, Hollon, nimeen. Kansainvälisesti on tapana hyödyntää alueen tarustoa kansanperinnefestivaalien nimissä ja maskotteina.

« Takaisin sivun alkuun


CIOFF -festivaali

Hollo & Martta -festivaali on kansainvälisesti tunnustettu CIOFF -kriteerit täyttävä festivaali. Suomessa on tällä hetkellä vain kolme CIOFF -festivaalia: Kaustinen Folk Music Festival, Pispalan Sottiisi (Tampere), Jutajaiset (Rovaniemi). Hollo & Martta -festivaalista tulee ensimmäinen CIOFF- festivaali Etelä-Suomeen.

CIOFF, International Council of Organisations for Folklore Festivals and Folk Art on vuodesta 1970 toiminut organisaatio, joka on perustettu perinteisen kulttuurin suojelemista ja tunnetuksi tekemistä varten. Se toimii kiinteässä yhteydessä UNESCO:on. Jäsenmaita on tällä hetkellä yli 70 ja järjestö kattaa kaikki maanosat. CIOFF:in organisaatioon kuuluu yli 250 kansainvälistä festivaalia.

« Takaisin sivun alkuun


Kansantanssi

Kansantanssi on perinteinen yhteisöllinen tanssi, joka siirtyy sukupolvesta toiseen. Kansantanssin toinen tärkeä erityispiirre on perinteisten vaatteiden ja välineiden käyttö. Kansantanssin muodot, kuviot ja tarkoitusperät ovat monenlaisia, sisältäen mm. juhla-ajan-, kilpailu-, hää- ja kosinta-aiheita sekä tanssia vain liikkeen ilon takia.

Kansantanssin erityispiirre on, että se ei ole esitystaidetta, vaan aktiviteetti, johon osallistutaan. Kansantanssi ei ole ainoastaan vanhin tanssimuoto, se on myös kaikkien muiden tanssimuotojen perusta; baletille, modernille-, seura-, disco- ja jazztanssille ym. Ihmiset ovat aina välittäneet tunteitaan liikkeen ja rytmin kautta. Kansantanssi heijastaa kulttuurin elämää ja aikaa, se on omaksunut lähellä kansaa olevia piirteitä.

« Takaisin sivun alkuun


Yhteistyökumppanit

Hollo & Martta -festivaalin yhteistyökumppanit.

« Takaisin sivun alkuun



HOLLO JA MARTTA FOLKLORE FESTIVAALIN LIPUNMYYNTI

Tiedustelut ja lipunmyynti ( ei Kätevä messuille)

Hollolan Nuorisoseura ry
(ma-pe, 8-16)
050 541 5572

Lahden teatterin tilaisuksien lipunmyyntiä myöskin:

Lahden teatterin lippupiste
03-7525000 (ma-pe klo 11-17)

Yhteystiedot

Hollolan Nuorisoseura ry
Aimo Hentinen
Tampereentie 124
15880 HOLLOLA
040 558 9755
hollojamartta@phnet.fi
www.hollojamartta.fi
www.hollolannuorisoseura.fi




CIOFF