Aikido

Etusivulle

Aikido kuuluu Japanilaisiin Budo-lajeihin. BU tarkoittaa sotaisaa, taistelullista.
Budolla on voimakkaasti puolustuksellinen merkitys, koska Budo itse asiassa tarkoittaa
aseen pysäyttämistä ja (koska kyse on Japanista,) nimenomaan miekan väärinkäytön estämistä.
Budon loppu osan DO tarkoittaa henkistä tietä, tapaa. Budolajeissa henkinen kasvu kulkee
käsikädessä fyysisen tekniikan oppimisen kanssa.

Aikido tarkoittaa sanana HARMONISEN VOIMAN TIETÄ. Aikidon perustaja
Morihei Ueshiba (1883 – 1969) otti sanan aikido käyttöön 1942. Ueshiban tarkoituksena
oli luoda ”Todellinen Budo”; taito, joka opettaisi harjoittajansa elämään sopusoinnussa
itsensä ja muiden ihmisten kanssa. Jokainen aikidon harjoittelija kilpailee vain itsensä
kanssa ja edistyy muiden harjoittelijoiden avustuksella. Masakatsu akatsu, todellinen voitto,
on voitto omasta itsestä. Aikidon päämääränä ei ole vastustajan vahingoittaminen,
vaan hyökkääjän hyökkäyshalun poistaminen vahingoittamatta häntä.
Lupaus vastustajan vahingoittamattomuudesta erottaa aikidon useimmista muista budolajeista.
Lisäksi Aikido poikkeaa muista Budolajeista myös siinä, että aikidossa ei kilpailla.
Jos ei ole kilpailua ei ole voittajaa, eikä häviäjää. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö aikidotekniikoita
voisi testata, mutta se tapahtuu kontrolloidussa, ”ystävällisessä” ilmapiirissä.
Osa aikidotekniikoista on lisäksi erittäin vaarallisia, joten niitä ei voi käyttää
kilpailutilanteessa turvallisuussyistä.

Morihei Ueshiba, O-sensei, harjoitteli monia kobudo-lajeja (ko = vanha, eli perinteisiä, klassisia,
vanhoja taistelutaitoja), joista tärkeimpiä olivat Daitoryu-(aiki) jujutsu ja Kashima shinto ryu- miekkakoulu.
Näiden historiaa tunnetaan Japanissa aina 1500-luvulle asti. Perinteisistä japanilaisista lajeista
ovat peräisin käyttämämme harjoitusasu keikogi ja hakama (leveälahkeiset housut). Ueshiba ei kuitenkaan
tyytynyt pelkästään yhdistelemään vanhoja taistelutaitoja. Aikidon henkinen ja filosofinen puoli onkin
saanut vaikutteita erityisesti Ueshiban kiinnostuksesta Omoto-kyo-shintolaisuuteen.
Voidaankin sanoa, että lajin tekninen puoli on peräisin Daito-ryusta ja henkinen, filosofinen puoli
idän uskonnoista. Aikido ei kuitenkaan ole uskonto eikä harjoittelu vaadi / sisällä uskonnollisia elementtejä.

Tekniikoiden pääasiallisena pohjana on siis Daito-ryu aiki-jujutsu ja Morihei Ueshiban tekemä kehitystyö.
Tekniikoissa käytetään hyväksi kehon heikkoja kohtia ja niveliä. Lukot, heitot, pyyhkäisyt,
sekä atemi (=lyönti, jolla horjutetaan ja/tai hämätään hyökkääjää), ovat aikijutsun perintöä.
Aikidon filosofian mukaan hyökkääjän voimaa ei vastusteta voimalla, vaan hyökkääjän liike-energiaa
ohjataan ympyräliikkeen avulla, joka lopulta käännetään hyökkääjää itseään vastaan.
Aikidon tavoitteena on sekä teknisen taidon, että mielen hallinnan kehittäminen.
Aloittelija tekee harjoiteltavat liikkeet hyvin muodollisesti (”paikaltaan”), mutta taitojen
lisääntyessä liikkeiden nopeus ja sulavuus lisääntyvät.

Aikidoa harjoitellaan tavallisimmin pariharjoitteluna. Kumpikin harjoittelija on vuorollaan ”hyökkääjän”
ja ”puolustajan” rooleissa. Harjoittelu on näin tasapuolista ja molemmat kehittyvät.
Ahkeran harjoittelun kautta keho rentoutuu ja mieli vapautuu, eikä jokaista yksittäistä liikettä
tarvitse enää ajatella (vrt. pyörällä ajo). Harjoitteet voidaan tehdä siten, että molemmat harjoittelijat
ovat pystyasennossa (tachiwaza), hyökkääjä pystyasennossa ja puolustaja polviasennossa (hanmi handatchiwaza)
tai molemmat polviasennossa (suwariwaza). Kaksi jälkimmäistä harjoittelumuotoa juontavat juurensa
japanilaisten perinteisestä tavasta liikkua polvillaan sisätiloissa. Aikidoa voidaan soveltaa myös
useita hyökkääjiä vastaan. Tekniikat ovat samoja, kuin pariharjoittelussakin, mutta harjoittelu on
huomattavasti vaativampaa.

Aikidossa harjoitellaan myös aseilla. Monet aikidon ei-aseelliset tekniikat (vartalotekniikat) voidaankin
nähdä japanilaisen kahden käden miekan (katana) liikkeinä (lyönnit, viillot, pistot).
Aseina käytetään puista jo’ta, bokkenia tai tantoa. Aseilla harjoittelu luo tietoisuuden omasta ja
vastapuolen haavoittuvuudesta, kehittää ajoitusta, oman kehon hallintaa ja oikeaa etäisyyttä.
Japaninkielinen sana riai kuvaa sitä tapaa, jolla asetekniikoita sovelletaan tai siirretään vartalotekniikoihin