Siittola Silhouett

HISSUN-KISSUN


Virallinen nimi Hissun-Kissun
Lempinimi Hisu
Rekisterinumero VH-3633
Syntymäaika 25.07.1996 (IRL)
Sukupuoli Tamma
Rotu Suomenhevonen
Säkä 157cm
Väri Tummanrautias
Koulutus He B, re80cm, koul.lännenratsuksi
Omistaja Siittola Silhouett
Galleria I II III IV V ©Eilowy

LUONNE ©Anette
Hoitaessa Hissun-Kissun alias Hisu on erittäin mukava ja yhteistyöhaluinen yksilö. Joskus jopa tuntuu, että se haluaa vain miellyttää, mitä kiltteys osaksi onkin. Suurin syy on kuitenkin yksinkertaisesti vain se, että Hisu on kasvatettu hyvin ja kiltiksi, minkä takia se on kuin itse unelma. Hisu ainoa todellinen ongelma on pelko yksinjäämisestä. Jos vaikka tallissa ei ole ketään toista, se saa kohtauksen ja potkii karsinan seiniä peloissaan. Tämä ei kuitenkaan ole vaikea asia, sillä Hisu kelpuuttaa kaverikseen lähes kenet tahansa, kunhan se on näköetäisyydellä, mielellään vielä niin, että Hisu pääsee koskettamaan kaveriaan. Eikä sen itse asiassa tarvitse olla edes kaveri, kunhan Hisu ei joudu olemaan yksin. Muuten Hisu on kuin hevosenomistajan unelma!Kun harjat kaivetaan esille, Hisu on aina vain kiltti. Se ei pure, potki eikä näyki, harvemmin edes luimii. Hän seisoo kiltisti paikoillaan niin kumisualla harjaamisen kuin kavioiden nostonkin aikana. Vaikka niin voisi luulla, ei Hisu kuitenkaan ole unelias tai passiivinen harjattaessa, päinvastoin, se katselee uteliaana touhujasi ja muun tallin menoa. Joskus voi tulla jopa terävä kommentti johonkin asiaan hirnahduksen muodossa. Hisu ei arista mitään paikkaa, se antaa harjata päänsä kunnolla jokaista paikkaa myöten ja vatsastakaan se ei kutia.Satuloidessa NIMI joskus pullistelee, mutta pysyy kuitenkin satulaa selkään nostattaessa täysin paikoillaan. Joskus se saattaa hermostua, jos satuloija on hidas, sillä usein sillä on kiire ulos ja liikkumaan. Suitsetkin Hisu antaa laittaa hyvin, se avaa suunsa kohtuullisen hyvin, mutta joskus Hisu haluaisi jäädä talliin vain nukkumaan, eikä siksi avaa suutaan. Kyllä se aukenee viimeistään monien hyväksi kokemalla keinolla, laittamalla peukalon suussa olevaan "koloon". Silloin suu aukeaa automaattisesti ja kuolaimet saa sujautettua hyvin paikoilleen. Toisaalta, jos kuolaimet ovat talvella kylmät, suuta ei saa auki millään muulla keinolla kuin lämmittämällä kuolaimet. Se on niitä ainoita asioita, missä Hisu osaa olla jääräpäinen. Vettäkään Hisu ei pelkää tai arista, se antaa pestä itsensä joka paikasta. Kesäkuumalla se oikein nauttii viileän veden tuomasta nautinnosta eikä malttaisi lähteä ollenkaan pois vesiletkun alta tai vaikka ihan järvestä.
Ratsastaessa kouluratsastus on aivan Hisun juttu, se rakastaa pikkutarkkaa näperrystä taivutuksissa ja väistöissä. Koskaan Hisu ei kyllästy, se pidentää ja lyhentää askeltakin kuin unelma. Yritystä Hisu löytyisi varmasti vaikka kuinka pitkälle ja niin tulee todennäköisesti käymäänkin. Yleisesti Hisu on upea ratsastettava, se kuuntelee avut loistavasti. Toisaalta liian kokematon ratsastaja ei ole sille hyväksi, sillä Hisu reagoi jopa pienen pieniin painon vaihteluihin selässä. Pelkkä katse saattaa joskus saada sen vaihtamaan suuntaa, vaikka se ei sitä teekään ilman erillistä käskyä - pohkeita. Niitä Hisu tottelee myös ihan luonnostaan, pieni painallus riittää. Jos hänen selkäänsä laittaisi jonkun vielä suhteellisen kokemattoman ratsastajan, vaikkapa jatkokurssilaisen, Hisu luultavasti hermostuisi aivan totaalisesti. Se menisi sekaisin, kun pahimmassa tapauksessa samaan aikaan kiskottaisiin ohjista ja paukutettaisiin pohkeita niin että tammer tömisisi. Hisu todennäköisesti yrittäisi juosta pois kaameasta tilanteesta ja pukittaisi aivan hullun lailla. Niin ei kuitenkaan toivottavasti tule koskaan käymään ja Hisu saa pitää hermonsa vastakin. Esteitäkin Hisu hyppää ihan hyvin, tosin sillä ei ole kapasiteettiä kovin korkeisiin esteisiin. Kovin monimutkaiset radatkaan eivät ole ihan parasta Hisusta, vaikka se kouluradalla taipuukin hyvin ja askeleen pituuden vaihdokset sujuvat hyvin. Jotenkin kaikki ne vain tuntuvat unohtuvan Hisu heti kun se näkee esteitä. Yleensä se kuitenkin innostuu esteistä ja on sitä mieltä, että ne tuovat mukavaa vaihtelua muuten kouluratsastuksen täyttämään elämään, vaikka Hisu siitä niin kovasti pitääkin. Hisu ei oikein osaa hahmottaa esteitä ja hyppääkin usein liian korkealle tai liian kaukaa tai vastaavasti läheltä. Sen seurauksena puomit usein kolisevat, mutta sehän ei Hisu haittaa ollenkaan. Se vain nauttii aivan onnessaan hyppäämisen tuomasta riemusta, mutta toisaalta väsyy ja ehkä kyllästyykin nopeasti, noin puolessa tunnissa. Askeleen lyhentäminen tai pidentäminen toki onnistuisi, mutta siihen Hisu harvemmin ihan muitta mukinoitta suostuu, varsinkin askeleen lyhennys tuottaa joskus ongelmia. Kovempi vauhti usein kelpaa Hisu, mutta silloin se menee jo liian lujaa eikä esteelle lähestymisestä tule oikein mitään. Muutama voltti tai ympyrä juuri ennen estettä usein auttaa asiaa, silloin Hisu ei ehdi miettiä askeleen pituutta vaan hyppää esteen ylitse juuri niin kuin ratsasta sanoo. Ympyrät eivät tietenkään kävisi päinsä kisoissa, minkä takia Hisu onkin painottunut kouluun. Puomit ovat kuitenkin Hisu jotain aivan ihanaa. Sen mielestä on mukavaa nostella jalkojaan ja miettiä etäisyyksiä nyt kun puomit ovat maassa. Silloin se jopa jaksaa keskittyä paremmin ja mennä monta kertaa samojen puomien yli. Puomiharjoitukset ennen esteitä myös auttavat Hisu hallitsemaan pitkät koipensa, joihin hän usein esteillä sotkeutuukin. Maastossa Hisu ei pahemmin viihdy, se sietää metsässä tai tiellä ratsastamisen silloin tällöin, mutta ilmeisesti Hisu on päättänyt, että metsässä on jotain kamalaa, sillä se selvästi jännittyy siellä.
Taluttaessa: Taluttaessa Hisu on rauhallinen, kuten aina. Joskus se saattaa hötkyillä ja tepastella hetken paikoillaan, mutta yksi asia on varma - taluttajan varpaille se ei astu vaikka mikä olisi. Oikeastaan missään tilassa niin ei käy, sillä Hisu kunnioittaa aina hoitajaansa ja ymmärtää, että ihminen on johtaja. Kuitenkin, niin on monesti ollut vähällä käydä, varsinkin kun Hisu joskus säikähtää kovaa ääntä tai vastaavaa. Kuten varmaan arvasit, Hisu ei myöskään kiirehdi taluttajan edelle ja seisoo täysin paikoillaan niin pyydettäessä, esimerkiksi tarhan porttia avatessa.
Tarhassa Hisu viihtyy hyvin muiden seurassa, vaikka onkin usein ihan omissa oloissaan tai yhdessä parhaimpien kavereidensa kanssa. Jos Hisu jättää tarhaan yksin, voi edessä olla katastrofi. Hisu jopa saa tarhan aidat rikki niin tahtoessaan tai jos ne ovat sähkölankaa (tai sekä puuta että lankaa), Hisu yrittää juosta läpi jonnekin, missä olisi seuraa. On siis vaarallista jättää Hisu yksin tarhaan! Jos Hisu kuitenkin on tarhassa seuraa, kaikki on hyvin. Silti, vaikka ei uskoisi, Hisu viihtyy tarhassa omissa oloissaan. Se vetäytyy nurkkaan ja kesällä hamuilee maata aivan tyytyväisenä, talvella se keksii itselleen muuta puuhaa. Hisu antaa ottaa itsensä kiinni hyvin. Valmiiksi portille se ei kuitenkaan suinkaan tule, mutta odottaa kuitenkin kiltisti, että se haetaan pois. Joskus kuralätäköiden keskeltä Hisu on vaikea saada lähtemään, ja sitten kun sen viimein saa jättämään lempipaikkansa, onkin tallissa oikein kunnon homma edessä, sillä Hisu on aika kova piehtaroimaan nimenomaan kuralätäköissä.

JÄLKELÄISET
tammoja 0 - oreja 5
jälkeläisiä yhteensä 5
*21.08.2001 o.Silkin Vikinä i.Vilinä
*24.12.2001 o.Silkin Vetsukka i.Toton-Veto
*05.06.2002 o.Silkin Vekku-Poika i.Taikatuulen Vekkuli
*02.04.2003 o.Silkin Lentohiekka i.VIR MVA Ch Rimurin Lento
*24.08.2003 o.Silkin Lennokas Liekki i.Kuujärven Salama

KISAKALENTERI
voittoja 1 - sijoituksia 5
kisoja yhteensä 21
31.05.2002 Koulu/? 10/16 Pikkupiha
01.02.2003 KRJ/HeC 6/15 Sittola Proowan's
28.02.2003 ERJ/60-80cm 3/28 Talli Pohjoistuuli
24.03.2003 NJ/sh-tammat 12/12 tuom.Jonna/Lumiaurinko
07.05.2003 ERJ/70-80cm 31/35 Suklaapilvi
28.05.2003 NJ/sh-tammat 18/18 tuom.Marjo K/Laitakuja
21.09.2003 ERJ/70-80cm 3/13,riimunnaru,20ve,ruusuke Siittola Silhouett
12.10.2003 ERJ/80-100cm 23/50 Punaisen Männyn KK
14.10.2003 ERJ/70-80cm 2/30 Tähtilamppu
13.07.2004 NJ/sh-tammat 7/9, JS tuom. Sanna Taivaanranta
01.03.2006 Este/50-80cm 3/21 Yala
06.03.2006 Este/60-70cm 22/28 Havupuro
11.03.2006 Este/70-80cm 1/11 HT Lucas
13.03.2006 Este/60cm&80cm 10/15&8/31 Peldvale
15.03.2006 Este/80-90cm 4/10 St.Henrichs
24.03.2006 Este/80-100cm 19/84 Bustle Stud
25.03.2006 ERJ/80-90cm 3/50 Fanononé
26.03.2006 Koulu/HeC&HeB 12/17&18/20 Pikkunummi
05.04.2006 Koulu/HeB ?/? Undecided
10.04.2006 Este/80-90cm 11/15 Xanthene
21.04.2006 KRJ/HeB 18/50 Nerian">

SUKUTAULU
Sukuselvitys: Hisun vanhemmista ei voi oikein sanoa mitään, kun niistä ei ole olemassa paljon tietoa. Mutta molemmat olivat tavallisia "pullahevosia", joilla ratsastettiin normaalisti :D
Isä:
Kapteeni
tuntematon ori tuntematon ori
tuntematon tamma
tuntematon tamma tuntematon ori
tuntematon tamma
Emä:
Lissu
tuntematon ori tuntematon ori
tuntematon tamma
tuntematon tamma tuntematon ori
tuntematon tamma


Kopiointi kielletty!