Sijainti
Kilpailu järjestetään Hämeenlinnan Tuuloksessa. Kilpailukeskus on Syrjäntaan koululla, valtatie 12:n varrella, 25 km Hämeenlinnan keskustasta, 12km Lammilta, 50 km Lahdesta, 75 km Tampereelta ja 125 km Helsingistä. Katso kartta tästä.
Kilpailun kulku
* Kilpailussa edetään suunnistaen; juoksemalla, meloen sekä pyöräillen. Mukana on myös erilaisia tehtävärasteja.
* Kilpailu käydään parikilpailuna. Parien tulee edetä yhdessä.
* Kilpailureitti koostuu rasteista, jotka on merkitty joukkueille jaettavaan karttaan sekä maastoon suunnistusrastein. Osassa rasteissa on erinäisiä tehtäviä, jotka tulee suorittaa tehtävärasteilla.
* Kilpailureitin yhteispituus on noin 30 km, josta;
- Pyöräilyä n. 23 km
- Juoksua n. 5 km
- Melontaa n. 2,5 km
* Kilpailussa otetaan aikaa lähtölaukauksesta maaliviivan ylitykseen. Nopeiten ja oikein rastit kerännyt ja tehtävät suorittanut joukkue voittaa kilpailun. Mikäli jokin rastimerkintä puuttuu tai on virheellinen joukkue saa 15 minuutin aikasakon.
Aikataulu
* Kilpailun lähtöaika on klo 10.00. Joukkueiden tulee olla lähtöpaikalla viimeistään klo 9.50.
* Materiaalin jako kilpailukeskuksessa alkaa klo 8.30.
Pakolliset varusteet koko kilpailun ajan
* Juoksuun soveltuvat kengät
* Polkupyörä
* Pyöräilykypärä
* Kompassi
* Ensiapu-paketti (sis. ensiside, laasteri, urheiluteippiä) 1/joukkue
* Vedenkestävä tussi / 1 joukkue
* Matkapuhelin (vedeltä suojattuna) / 1 joukkue
Pakollisten varusteiden puuttuminen tai muu sääntöjen rikkominen aiheuttaa aikasakon.
Suositeltavia varusteita:
* Juomavyö/juomareppu
* Karttamuovi (vettä pitävä!)
* Karttateline polkupyörään
* Vaihtovaatteita/sukat
Sarjat
Kilpailussa on kaksi sarjaa: Miesten sarja ja naisten sarja.
Kilpailuun voi osallistua myös sekaparina, jolloin sarjana on miesten sarja.
Kilpailumateriaali ja pukutilat
Kilpailun keskuspaikkana toimii Tuuloksen monitoimihalli Syrjäntaan koulun yhteydessä, osoitteessa Suolijärventie 15. Hallista löytyvät pukuhuoneet ja suihkut.
Monitoimihallin aula toimii kilpailupäivänä ilmoittautumispisteenä, josta joukkueilla jaetaan myös kilpailumateriaali. Materiaalin jako alkaa klo 8.30.
Palkinnot
Sarjojen kolme parasta joukkuetta palkitaan pokaaleilla. Lisäksi luvassa on yhteistyökumppaneidemme lahjapalkintoja!
Osallistumismaksu
Kilpailun osallistumismaksu on 75 euroa / joukkue. Mikäli joukkue osallistuu kilpailuun omalla kanootilla osallistumismaksu on 50 euroa / joukkue. Omalla kanootilla osallistuvien kanootin tulee olla avokanootti(inkkari), joita melotaan yksilapaisella melalla.
Paikkoja turnaukseen on rajallinen määrä.
Ilmoittautumisen jälkeen osallistumismaksu maksetaan Urheiluseura Kunnon Urhot ry:n tilille 471200-1777. Lisää viestiksi maksuun Tuulonen Adventure - oma joukkueesi nimi.
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen turnaukseen on päättynyt. Jälki-ilmoittautuminen ennakkoon puhelimella: 041 432 8529
Ilmoittautuneet
NAISTEN SARJA
- Team Hehku
- TEAM TAKA&PAKKI
- Team Hassu JaJoni
- Puhti
- Team HEILI
- Timmitiimi
- LeKa
- Team Oikea Reitti
- Suunnilleen
MIESTEN SARJA
- Escort
- Team Oikea Reitti
- Team Ensi Kausi
- Hujopit (seka)
- Hakehemmot
- Ca eivissenc (seka)
- PetoVeto
- Mommila Tsälentsi
- Team HiQ Xtreme
- Team Harhanäky (seka)
- Hiiltomiehet I
- Hiiltomiehet II (seka)
- Metsän poijat
- Eksymä 360 (seka)
- Kalke
- Varma&Voitto
- Seikkailunhaluiset(seka)
Vakuutus
Kilpailijoita ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta. Ilmoittautumalla hyväksyy kilpailevansa omalla vastuullaan. Jokainen huolehtii omasta vakuutusturvastaan.
Yhteystiedot
Turnauksen järjestäjä:
Urheiluseura Kunnon Urhot ry.
info (at) kunnonurhot.com
www.kunnonurhot.com
tilinumero: 471200-1777
Tiedustelut:
Antti Mälkönen
antti.malkonen (at) hotmail.com
puh. 041 432 8529
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Minkälainen polkupyörä tarvitaan kilpailuun? Pärjääkö ilman maasto-ominaisuuksia?
V: Tavallisella polkupyörällä pärjää oikein hyvin. Pyöräreitti kulkee pääosin hiekka/asfalttitietä ja osin metsäisemmässä maastossa. Vaativia olosuhteita ei tällä reitillä kuitenkaan ole.
K: Kuinka kova kunto täytyy olla, että voi osallistua ja että pääsee maaliin?
V: Matka ei tapa, vaan vauhti. Mitään huippukuntoa ei tarvita osallistumiseen. Jokaisen joukkueen kannattaa valita vauhti nimenomaa oman kuntosa mukaan. Oma joukkuetoveri kannattaa myös olla samantasoinen tallaaja, jottei toinen joudu kokonaan toista kantamaan. Mikäli mielii palkintosijoille vaadittaneen jo jonkinverran lenkkikilometrejäkin =)
K: En ole koskaan melonut inkkarikanootilla ja melontaosuus vähän askarruttaa. Kuinka haastavaa melonta kisassa on?
V: Melonnasta selviää ilman aikaisempaa kokemustakin. Yksi testikerta ennen kisaa auttaa tosin kummasti ja nopeuttaa toimintaa.
Paljastettakoon, että melontareitti kulkee osin jokea, osin järveä pitkin. Suurempia virtauspaikkoja ei ole, järven aalloista päättää tuuli..
Melontaa on valvomassa myös pelastusvene, joka auttaa tarvittaessa.