Akvaario 45 L


Tekniikka

Ensimmäinen oikea Elox-akvaarioni, jonka ostin ensimmäisestä tilistäni joskus sata-vuotta-sitten aikaan miekka & kilpi. Itse akvaarioharrastuksen aloitin jo ennen sitä perinteisellä konseptilla "Ilves-tölkki ja miljoonakaloja" jotka sain naapurin Hannelelta (terveisiä vaan).

Akvaarion mitat noin 50 x 35 x 25 cm. Altaan ja lattian välissä on 26 mm styrox. Tai no - jos tässä käydään pilkkua viilaamaan niin "styrox" on oikeastaan vain kauppanimi. Pitäisi kai puhua solupolystyreenistä (PS-E).

Pytyn sijoitus ison akvaarion jalustan alle ei ehkä ole huoltotoimenpiteiden kannalta optimaalisin, mutta ratkaisun saneli tilankäyttö. Akvaariossa oli sisäsuodattimena Eheim 2006 (50 - 180 L / h), kunnes voitin kerhon pikkujoulujen arpajaisten päävoiton Fluval 103 ulkosuodattimen (390 L / h, 7 W). Nyt on siis tämä Fluval kierrättämässä vettä. Veden lämpötilasta pitää huolen myöskin akvaarion kokoon nähden hiukan ylimitoitettu Erm sauvalämmitin 150 W. Akvaarion lämpötila 26°C. Valaisin on myös merkkiä Elox. Siinä ei ollut alunperin heijastinta, mutta nyt on jälkikäteen laitettu tinapaperi. Valaisimessa on yksi 15 W Aqua-Glo kasviputki 18 000 K. Peitinlaseja tässäkään akvaariossa ei ole lainkaan käytössä. Akvaarion tausta tehty mustasta jätesäkistä.

Eräässä vaiheessa tässä pytyssä oli pientä levääntymisongelmaa - ehkä lannoitin pohjan liian reippaasti ja tuo kasviputkikin on melkoisen tehokas. Sain levänkasvun aisoihin akvaarion pimentämisellä, pohjan puhdistuksilla, vedenvaihdoilla sekä hankkimalla kaksi ottoa lisää. Akvaariossa majailee nyt myös kaksi pikkuruista leväbarbia. Kun kasvavat liian isoiksi, niin sitten siirto 317 L tankkiin.


Ylös

Sisustus

Sisustuksena tässä pikkualtaassa on pätkä lepän oksaa. Pohja-aines on tavallista 3 - 5 mm akvaariosoraa.

Ylös

Kasvit



Jaavansaniainen (Microsorum pteropus) [Java Fern]

Kotoisin Kaakkois-Aasiasta Jaavalta Filippiineille. Tummat täplät lehdissä eivät ole kasvin huonovointisuuden merkki, vaan itiöpesäkkeitä. Jaavansaniaisesta on tässä pienemmässä akvaariossani hauska luonnon mutaatio Windeløv, jossa lehtien päät jakaantuvat poikkeavasti hapsuiksi. Variantin nimi tulee Tropica Aquarium Plantsin tanskalaisen omistajan Holger Windeløvin mukaan. Heillä on siihen kasvipatentti.

Pohja: ei juurru pohjaan Valontarve: vähäinen pH-arvo: ei kriittinen Kovuus: ei kriittinen Lämpötila: 20-28°C Korkeus: 25 cm Kasvu: 1 - 2 lehteä kuukaudessa Istutus: kiviin ja kantoihin Lisääminen: maavarresta katkaistaan kappaleita joissa vähintään kolme lehteä. Hoito: vaatimaton joka paikan kasvi, joka soveltuu mitä erilaisimpiin ympäristöihin, aloittelijalle sopiva.



Kääpiökeihäslehti (Anubias barteri var. nana) [Dwarf Anubias]

Tämä alunperin suokasvi on kotoisin Trooppisesta Länsi-Afrikasta Kamerunista. Kasvii kuulema jopa kukkii vedenalla. Näkis vaan - vaikka johan tuo omani alkaa jo olla melkoisen kookas.

Pohja: ravinnepitoinen Valontarve: vähäinen-kohtalainen pH-arvo: 6,0 - 7,5 Kovuus: ei kriittinen Lämpötila: 22-28°C Korkeus: 10 - 15 cm Kasvu: 8 - 10 lehteä vuodessa Istutus: etualalle esimerkiksi kiviin ja kantoihin Lisääminen: paksuhkon juurakon jakaminen Hoito:



Lumme (Nymphaea spec. ceylon) [Ceylon Lotus, Dwarf Water Lily]

Lisääntyy siemenistä, ei onnistune akvaariossa? Erittäin ohuet ja hienostuneet lehdet joiden väri vaihtelee vaaleanvihreästä kultapronssiin. Kasvi kuihtuu lepojaksoiksi ja jäljelle jää vain mukula. Tämä lumme tarvitsee mielellään hyvin pehmeää ja ravinteikasta vettä. Olen huomannut , että hyötyy voimakkaasta lannoituksesta. Laittaessani Tetran AquaPlant InitialSticksejä mukulan juurelle seurauksena oli lumpeen kasvun kiihtyminen. Lumme myös kurotti kaksi kelluslehteä pinnalle. Mikäli haluaa paljon vedenalaisia lehtiä nämä kannattanee karsia ennekuin ennättävät pinnalle.



Vallisneria (Vallisneria spiralis) [Straight Vallisneria]

Kotoisin Etelä-Euroopasta ja Lounais-Aasiasta. Levinnyt ihmisen toimesta laajemmaltikin.

Pohja: pesty sora Valontarve: kohtalainen-suuri pH-arvo: ei kriittinen Kovuus: ei kriittinen Lämpötila: 15 - 30°C Korkeus: 60 cm, usein alle Kasvu: noin kaksi lehteä kuukaudessa Istutus: keskiosiin väljäksi aitaukseksi. Kasvattaa pian tiheän kasvuston rönsyjen avulla. Lisääminen: rönsyistä Hoito:



Ylös

Kalat




Neontetra (Paracheirodon innesi) 28 kpl

Kotipaikkoina Ucayalijoen sivuhaarat, ylisen Amazonin sivujoet, Kolumbia, Brasilia ja Peru. Kalan pituus 4 cm. Akvaarion minimikoko 50 L. Lämpötila 20 - 26°C, pH < 7 ja kovuus < 10°dH. Neontetra on viehättävä, kestävä parvikala, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Suosituin akvaariokala Suomessa? Soveltuu erinomaisesti myös aloittelijalle. Aiemmin neontetra oli hyvin kalli$ ja samalla arvostettu kala, mutta tämä ei suinkaan johtunut sen herkkyydestä, vaan viljelyn vaikeudesta. Silloin lähes kaikki neontetrat tuotettiin suoraan luonnosta kuten nykyään kardinaalitetra.

Neontetran kutuun ja poikastenhoitoon liittyvät ongelmat on vähitellen pystytty selvittämään ja samalla on päästy yhä parempiin viljelytuloksiin. Nykyään käytännöllisesti katsoen kaikki kaupan olevat neontetrat ovat suurten viljelylaitosten kasvatteja.



Nuolimonni (Otocinclus vittatus) 4 kpl

"Otto" on kotoisin Brasilian Mato Grossosta ja Paraguaysta. Kalan pituus 5 cm. Akvaarion minimikoko 50 L. Lämpötila 20 - 26°C, pH 5 - 7,5 ja kovuus alle 15°dH.

Sävyisä, vilkas ja myös päivällä liikkuva kala, joka on varsin sopeutuvainen erilaisiin oloihin. Erinomainen levänpuhdistaja pieniin akvaarioihin. Koiras naarasta solakampi. Viihtyy parhaiten hapekkaassa, virtaavassa vedessä.

Kuten aiemmin mainitsin minulla on siis myös pari erittäin pientä leväbarbia kasvamassa tässä pienessä akvaariossa (siirrän isommiksi tultuaan pääakvaarioon). Nämä pikku leväbarbit ovat erehtyneet pitämään nuolimonneja lajitovereinaan, sillä molemmat lajit ovat pieninä erehdyttävän samannäköisiä mustine kylkijuovineen. Pikku levikset kirmaavat ottojen kanssa lasilla ja tekevät itselleen outoja huvittavan-näköisiä-ottomaisia kaarroksia.



Ylös