LANKALAUKAISIN JS-28+ & MB-10s
Toisaalla näillä sivuilla esittelemäni lankalaukaisin JS-28
kaipasi vielä pientä hienosäätöä ja tältä
pohjalta syntyi JS-28+ joka perustuu MB-10:n lisäkahvaan tehtävään
stereo-plugiin (siitä tuo "pikku-s"). Laukaisin itsessään
on täysin samankaltainen kuin JS-28 perusmalli, mutta laukaisimelta
lähtevässä johdossa on yksinkertainen 3:n millin stereoliitin.Tälle
siis vaaditaan naaraskappale kameran päähän ja toteutin
sen MB-10 lisäkahvaan - toki sen voisi tehdä itse runkoonkin,
mutta enpä suosittele yrittämään :O)>...
Idean lisäkahvaan tehtävästä liitännästä
sain Haapavirran Ilkalta joskus vuosi takaperin, mutten uskaltautunut
hommaa tekemään kuin vasta hiljattain. Ilkka oli moisen konstruoinnut
jo aiemmin. Loppujen lopuksi olisin voinut tehdä tämän
jo aiemminkin- eipä tuo kummoinen operaatio ollut.
Liitin MB-10s
MB-10 avataan ruuvaamalla varoen auki kymmenkunta ruuvia kahvan ja kameran
sisäpinnalta, sekä kaksi laukaisimen puoleisesta päädystä.
Laitteen sisältä löytyy pystylaukaisin, erinäisiä
paristotilan kontakteja, sekä viisi kahvasta ulos lähtevää
johtoa. Näistä tarvitsemme kaukolaukaisinta varten liitännän
kolmeen johtoon. Nämä kolme ovat: maajohto, tarkennus- ja laukaisujohdot.
Itse en viitsinyt edes yrittää juottamista ahtaaseen laukaisintilaan,
vaan irrotin paristotilaan tulevan "tornin" huipulta löytyvän
liittimen ja poistin alkuperäiset johdot. Tässä vaiheessa
on syytä laittaa muistiin minkä värinen johto meni mihinkin
nastaan. Tähän irtonaiseen liittimeen oli helppoa juottaa kolme
n. 10 sentin mittaista eristettyä kuparilankaa, jotka pujotin alkuperäisestä
reiästä ja kiinnitin liittimen takaisin paikoilleen.
Tämän jälkeen kiinnitin alkuperäisen harmaan johdon
alkuperäiseltä nastalta tulevaan johtoon - sitä ei laukaisijassa
tarvita - eli irroitus tapahtui vain työn helpottamiseksi liittimeen
johtoja juotettaessa. Jäljelle jää siis punainen
ja vihreä johto, sekä niiden alkuperäisiltä
nastoilta tulevat uudet johtimet. Nämä kontrolloivat tarkennusta
ja laukaisua.
HUOM: Oikeastaan kytkennässä tulisi
käyttää diodien takaisia johtoja, eli vaalenpunaista
ja sinistä. Koska punainen ja vihreä
olivat paremmin esillä käytin kuitenkin niitä, eikä
tästä ole ollut ongelmia. Nyt kukaan ei kuitenkaan voi sanoa
että en varoittanut...
Vielä tarvitaan maajohto. Tähän voi käyttää
joko suoraan virtajohtimien maahan kytkettävää johtoa,
tai sitten voi tehdä kuten minä tein, ja käyttää
kahvaa takaa ylhäältä katsottaessa oikeassa alakulmassa
olevaa keltaista johdinta, joka toimii pystylaukaisijan maana. Juotin
sen kanssa samaan pisteeseen uuden johtimen kaukolaukasijan maajohdoksi.
Nyt käytössäni oli tarvittavat kolme johdinta, joten ainoa
jäljellä oleva työ oli kytkeä nämä johtimet
3:n millin stereoplugiin ja kiinnittää plugi kahvaan. Ennen
liitosta kannattaa testata kytkentä kiinnittämällä
kahva runkoon.
Ok, siis stereoliittimen yhteen napaan kiinnitetään alkuperäinen
vihreä johdin JA uusi vihreän johtimen alkuperäiseltä
navalta "tornista" vedetty johto. Stereoliittimen toiseen napaan
vastaavasti punainen johdin JA sen uusi tulo "tornista". Viimeiseen
napaan kytketään maajohto joka saatiin edellä.
Tässä välissä on taas aika kokeilla kytkentää,
ja mikäli se toimii, on homma loppusuoralla. Enää tehdään
MB-10:n kylkeen reikä porakoneella, kiinnitetään stereoplugi
siihen ja suljetaan MB-10. Ulospäin muutoksesta ei pitäisi näkyä
muuta kuin siisti liitin kahvan ulkopinnalla. Liittimen voi tarpeen vaatiessa
vielä tiivistää vaikkapa silikonilla tms., mutta silloin
pitää varoa töhrimästä alkuperäisiä
liikkuvia osia kahvan sisällä. Ohessa kuvia omasta liittimestäni.

Laukaisin JS-28+
Itse laukaisin
on vieläkin yksinkertaisempi kuin 801:een tarkoitetussa mallissa,
kuten oheisesta kuvasta nähdään. Käytin kolmea kytkintä,
yhtä tarkennukseen(a), yhtä laukaisuun(b) ja kolmatta(c) - lukittavaa
- laukaisuun bulb-asennossa. Kytkimien toiset navat on kytketty yhteen
ja viety nastalle 3, eli maahan. Lukkiutuvan kytkimen toinen napa on vielä
juotettu yhteen laukaisukytkimen toisen navan kanssa ja tästä
on viety johto kontaktiin 1. Viimeinen napa, eli tarkennuspainikkeen toinen
napa johdetaan suoraan kontaktiin 2, näin kytkimiltä lähtee
vain nuo puhutut kolme johtoa.
Varsinaisen laukaisimen rakensin tyhjään filmipurkkiin, kuten
edellisenkin mallin. Painonapit kiinnitin kanteen ja vedin pohjan läpi
johdon jonka päähän asensin urospuolisen stereoplugin (tai
oikeastaan se oli jo siinä päässä, piuhan kun varastin
jostain vanhasta kytkennästä). Pidemmän laukaisimen saa
lisäämällä väliin sopivan mittaisen jatkojohdon
- noitahan saa kuuloke käyttöön jopa valmiina....

Ensimmäinen versio syntyi tyhjään filmipurkkiin. Siisti
ja pieni ratkaisu.

Uusin versio on tehty Bebekistä löytyneeseen kaukosäädin-koteloon.
Lisäsin vielä kylkeen on/off -kytkimen jolla laitteen saa "varmistettua".
Eli jos "bulb"-kytkin on väärässä asennossa,
niin kamera ei silti laukea kun kytken ohjaimen runkoon. Tästä
tulikin ihan kivannäköinen paketti? Annoin tälle versiolle
tyypiksi JS-28s.
Tarvikkeet:
- 1 3-millin stereoliitin, naaras ja uropuolet. Naaras mahd. pieni!
- kytkentälankaa tai vastaavaa
- kolme kytkintä, esim. punainen ja kaksi mustaa selvyyden vuoksi.
Yksi näistä lukkiutuva.
- kolminapaista sähköjohtoa haluttu määrä
- filmipurkki tms. laukaisimen koteloksi
Tarvikkeet ilman johtoa maksavat kympin luokkaa - riippuen katkaisimista.
Työhön ei mennyt aikaa kuin hujaus ja lopputuloksena on täysin
toimiva sähköinen lankalaukaisin automaattitarkennuksella.
J.Suokas
En ota minkäänlaista vastuuta näillä
sivuilla esitetyistä rakennelmista tai
niiden mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Kuitenkin kaikki kytkennät
ja laitteet ovat itse käytössä testattuja ja toimiviksi
havaittuja.
HOME
|