|
|
|
In memorian Timi -collie. 31.3.1981 - 14.6.1996. 14-vuotiaaksi pärjännyt ihana Timi-koira joka jouduttiin viemään lopetettavaksi vanhojen lonkkien petettyä. Minulla on kaksi koiraa, westie tyttö Bella ja bokseri tyttö Ronja. Kuvia koiristani.
|
|
|
|
Koira, Canis familiaris, on ihmisen kotieläimistä vanhimpia, ehkäpä vanhin. Oletettavasti ihmisen ja koiran suhde on vähitellen muotoutunut siten, että aluksi koiralaumat ovat seuranneet ihmisiä etäämpää. Ne koirat jotka ovat uskaltautuneet lähemmäksi, ovat syöneet ihmisiltä jääneet ruoantähteet ja varmistaneet ravinnonsaantinsa. Kuitenkin vain ollessaan kyllin varovaisia joutumatta ihmisten syömiksi. Luurankolöydösten perusteella varmasti tiedetään ihmisen käyttäneen koiraa ravinnokseen. Koiranpentuja otettiin kiinni lapsensa menettäneille äideille. Vieraan lajin adoptio ei ole epätavallista luonnossa ja tietyissä primitiivisissä yhteiskunnissa naiset imettivät sekä lapsia että koiria. Naisen imettämä koira on saanut äidinmaidon mukana ihmisen tuoksun itseensä ja pitänyt itseään ihmislauman jäsenenä. Toisaalta ihminen on voittanut koiran luottamuksen tarjoamalla sille suojaa ja ruoantähteitä. Ihminen puolestaan on huomannut koiran toimivan öiseen aikaan hyvänä varoittajana petoeläimiltä. Koira havaitsi vihollisen jo kauan ennen kuin ihminen oli tietoinen sen läsnäolosta. Todennäköisesti koiran ensimmäisenä tehtävänä ihmisen palveluksessa on ollut vahtiminen. Ihminen myös oivalsi löytävänsä riistaa paremmin seuratessaan tarkan hajuaistin omaavaa koiraa, jonka toisena tärkeänä tehtävänä oli metsästys. Eläintieteilijöiden tutkimusten mukaan koiran kesyttäminen on tapahtunut samanaikaisesti eri puolilla maailmaa vuosien 15000-7000 ennen ajanlaskumme alkua. Kun ihminen otti koiran palvelukseensa, hän ei halunnut sitä lemmikiksi. Koirasta tuli ihmisen seuralainen, koska koira oli hyvä vahti ja erinomainen apuri metsästykseen. Pohjoisilla alueilla koira oli tehokas vetoeläin ja ihmisten alkaessa kasvattaa karjaa, toimi koira karjan vahtijana ja paimentajana. Tässä on maininta muutamista koiran tehtävistä, joita on olemassa todella monta. Laajoista tutkimuksista huolimatta, joita on tehty yli 200 vuoden ajan,
ei ole pystytty antamaan yksiselitteistä vastausta siihen, mikä
on kesyn koiran alkuperä. Tosin eläintieteellisessä järjestelmässä
koiran asema on selvä. Koira, kettu susi ja sakaali ovat sukulaisia
keskenään, mutta mielipiteet eriävät siitä, milloin,
missä ja mistä perusmuodosta kesy koira on syntynyt. Eri olettamukset
voidaan kiteyttää seuraavasti: koira polveutuu sudesta, koira
polveutuu sakaalista tai koira on syntynyt nykyisin sukupuuttoon kuolleesta
villikoirasta, jonka jäännöksiä ei vielä ole löydetty.
Nykyisimmät tutkimukset osoittavat suden olevan koiran todennäköisin
esi – isä. Tätä puoltaa mm. suden käyttäytymisen
perustana oleva arvohierarkia ja sosiaalisuus, mikä on koirille ominainen
piirre. Toiseksi susi on sopeutunut eri olosuhteisiin ja eri ympäristötekijöihin.
Susia on esiintynyt, kuten koiria nyt esiintyy, ympäri maapalloa,
ennen kuin ihminen on niitä hävittänyt useilta asuinsijoiltaan.
ANTIIKIN KOIRAT:
Mesopotamian koirat:
Lähi-idästä Intiaan ulottuvalla alueella tavattiin koiria jo ennen 6000 vuotta eKr. Mesopotamian ensimmäiset koirat historiallisia lähteitä tulkiten olivat vinttikoiria, joita jo silloin käytettiin gasellinmetsästykseen. Iranilaiset kansat kesyttivät molossit, joita he luultavasti hakivat
Tiibetistä ja koirat seurasivat heitä heidän valloitusretkillään.
Molosseja kasvatettiin laumoissa lähinnä taistelemaan sodissa.
Lisäksi molossikoiria käytettiin temppeleiden ja maatilojen vartioimiseen
sekä suurten kissaeläinten metsästykseen, etenkin leijonan
metsästykseen. Joinakin aikakausina molossit toimivat pyöveleinä,
jolloin tarkoituksella nälässä pidetyt koirat usutettiin
kuolemaantuomittujen ihmisten kimppuun.
Aasian koirat: Koira on ollut Kiinassa todennäköisesti tuntematon ja niitä tuotiin sinne suhteellisen myöhään. Tämä onkin ymmärrettävää, koska Kiinassa ei ollut koirille käyttöä. Siellä viljeltiin ensisijaisesti maata ja tehokkaasti viljellyillä mailla ei voinut harrastaa metsästystä. Karjanhoitoa ei myöskään tunnettu, jolloin koiralla ei ollut tehtävää silläkään saralla. Myöhemmin kuitenkin lännessä jalostetusta koirasta oli tuleva arvokas lahja keisareille. Pyhässä kirjassa, jossa Tsu-King kertoo keisarien urotöistä mainitaan mm. Fo-Hi, joka noin 3450 eKr. suunnitteli kasvattavansa palatsissaan ”sylikoiria, joita hän aikoi talvella käyttää käsipuuhkina. Tsou-dynastian keisarit 1050-294 eKr. saivat maakuntiensa lähettiläiltä metsästyskoiria ja seurakoiria. Molossit saapuivat samoihin aikoihin Kiinaan, joita käytettiin metsästykseen, sodankäyntiin ja myös ihmisten ravinnoksi. Varsinainen teuraseläimenä käytetty koira tuli Kiinaan pohjoisesta. Näitä koiria vietiin myöhemmin Eurooppaan, josta kehittyi rotuna kiinanpystykorva eli chow chow. Egyptin koirat: Egyptiläiset palvoivat jumalinaan myös koiraa. Anubis oli egyptiläisten kuolleiden jumala ja manalaan saattaja, jolla oli koiran tai sakaalin pää. Anubikselle oli omistettu kaupunki, joita kreikkalaiset kutsuivat Kynopoliiksi eli koirakaupungiksi. Kreikkalaisten mytologiassa manalan vartijana oli Kerberos eli kolmipäinen koira. Toinenkin jumala oli saanut koiran hahmon jo paljon aikaisemmin eli 4500 eKr. Tämä oli Seth, väkivallan ja epäjärjestyksen jumala, joka kuvattiin vinttikoirana. Nykyiset vinttikoirat ovat todennäköisesti kotoisin Egyptistä, minne niiden esi-isät tulivat Mesopotamiasta tai Etiopiasta. Tätä tukee se, että eräässä hautapaadessa n. 2600 vuotta eKr. on kuvattu saalistamassa oleva vinttikoira. Egyptiläiset ovat kulttuurinsa alusta asti kuvanneet hautamuistomerkeissään eläimiä, ihmisiä, elinympäristöään ja esineitä, jotka ovat olleet heille tärkeitä heidän maallisen vaelluksen aikana. Esimerkiksi 11. dynastian ajalta olevassa Antef II:n hautapaadessa on kuvattu eri koirarotuja: kaksi vinttikoiraa, Australian dingoa tai saksanpaimenkoiraa muistuttava koira sekä koira, joka muistuttaa mäyräkoiraa. Koirien koko alkoi vähitellen pienenemään, koska niistä haluttiin tehdä seurakoiria. 1800 eKr. toivat Syyrialaiset mukanaan molosseja ja salukeja Egyptiin. Niitä käytettiin sodankäynnissä, esimerkiksi faarao Tutankhamon antoi kuvata itsensä piikkipantaisten molossien kanssa ajamassa takaa nuubialaisia. Egyptistä olivat suuret petoeläimet kadonneet ja molosseja ei metsästykseen enää tarvittu. Karjan paimentamiseen niitä käytettiin vain Anatoliassa. Koira siis alkoi menettää merkitystään. Vinttikoira oli silti arvossaan, koska sen pahoinpitely aiheutti ruumiillisen rangaistuksen ja sen ruumista vieläkin balsamoitiin. Sitä alettiin pitää enemmänkin seurakoirana. Kreikan koirat: Ajan mittaan kreikkalaisten koirasta tuli kotieläin, joka oli apuna varsinkin metsästyksessä. Maan pohjoisosan metsästäjillä oli koiria, jotka ilmaisivat haukkuen löydettyään riistaa. Lisäksi he pitivät vinttikoiria niiden komean ulkonäön vuoksi. Kserkses I toi molosseja Kreikkaan vuonna 480 eKr., joiden nimi tulee Kreikan Molossis-nimisen paikkakunnan mukaan. Vahtikoirat olivat kreikkalaisten suosiossa, esimerkiksi peloponnesolaissodan aikana vahtikoirat pelastivat Korintin yllätyshyökkäykseltä. 50 mastiffia vartioi kaupunkia ja viimeinen henkiin jäänyt koira antoi hälytyksen. Koira sai hopeisen kaulapannan, johon oli kaiverrettu ”Korintin puolustajalle ja pelastajalle”. Antiikin kreikkalaisten elämään, historiaan, legendoihin ja kirjallisuuteen oli koirilla suuri vaikutus. Homeros ylisti koiran uskollisuutta Odysseuksen kotiinpaluussa. Palatessaan kotiin 20 vuoden poissaolonsa jälkeen, vain Odysseuksen koira Argos muisti ja tunnisti hänet, mutta kuoli heti mielenliikutuksen ja iän murtamana. Aisopoksen tuotannossa oli koiralla osuutensa, Ksenofonon kirjoitti metsästyksestä Kynegetikos-teoksen sekä Aristoteles Eläintiede-teoksessaan käsitteli koirien lisääntymistä, useita koirarotuja ja koirien sairauksia. Eräs Sokrateen ystävä osti aikanaan pienen sylikoiran suurella rahasummalla ja typisti koiralta vielä hännän saadakseen enemmän huomiota osakseen. Koira vaikutti paljon Kreikan mytologiaankin, jossa manalan vartijana oli kolmipäinen koira, Kerberos. Roomalaisten koirat: Koira kuului Rooman historiaan jo sen alkuajoista lähtien kreikkalaisten perintönä ja siksi, että tarun mukaan susi, josta koira ilmeisesti polveutuu, perusti Rooman kaupungin. Naarassusi imetti menetettyään omat poikasensa veljeksiä Romulusta ja Remusta. Rooman kaupungissa ja valtakunnassa oli kaikkialla koiria, joita ilmeisesti käytettiin metsästyksessä. Jälkikoirat ja vinttikoirat olivat ensimmäisiä koiria, mutta alettiin harrastaa myös toisenlaista metsästystä, johon tarvittiin pienen riistan pyyntiin sopivia keskikokoisia koiria, joita oli helpompi käsitellä kuin nopeita vinttikoiria. Näistä polveutuvat nykyiset lintukoiramme. Molossit, jotka olivat taistelukoiria, seurasivat gladiaattoreita Rooman areenoille ja olivat sodankäynnissä mukana. Eräs kreikkalainen historioitsia, joka eli Roomassa, kuvaili Stratagemes-teoksessaan sotakoirien kolmea erilaista tehtävää. Osaa koirista käytettiin hyökkäyksiin, osaa leirien vartiointiin ja osaa viestinviejänä. Koirat nielivät pienet kupariset kapselit, joissa viesti oli. Perille päästyään koira surmattiin, jotta viesti saatiin luettua. Koiria käytettiin Roomassa kaupungin ja julkisten rakennusten vartiointiin. Vartioimistehtävissä koirat toimivat menestyksekkäästi kunnes Gallialaiset saivat koirat sekaisin hyökätessään Capitolium-kukkulalle käyttäen hanhia apunaan. Köyhälle rahvaalle koirat olivat liian kalliita ja he käyttivät hanhia varoittamaan tunkeilijasta. Pompeijista löydettiin talojen sisäänkäyntien yhteydessä olevista mosaiikeista koiran kuva, johon oli lisäksi kirjoitettu Cave canem, joka tarkoitaa varokaa vihaista koiraa. Patriisien talouksissa käytettiin siis vahtikoiria, jotka polveutuivat molosseista, joiden merkitystä koiran historiassa ei voida liikaa korostaa. Roomassa esiintyi koiraharrastusta sanan nykyisessä merkityksessä, joka käy ilmi koristetaiteesta. Lisäksi koira esiintyi paljon kuvailevassa kirjallisuudessa, esimerkiksi Vergilius Bucolica-teoksessaan kertoo etteivät roomalaiset typistäneet paimenkoiriensa häntiä ja korvia kauneussyistä vaan siksi, etteivät sudet ja ketut pystyneet raatelemaan niitä niin helposti. Seurakoirat olivat patriisinaisten suosiossa tasavallan ja keisarikunnan
pitkien sotien aikana. Koiria koristeltiin jalokivin ja niille pystytettin
hautamuistomerkkejä niiden kuoltua. Sodissa Rooman legioonat käyttivät
taistelukoiria. Rooman vallan aikana koirilla alkoi esiintymään
tiettyjä piirteitä niiden tehtävien mukaan; alettiin tehdä
selvä ero seura-, palvelus- ja metsästyskoirien välille.
HOVIKOIRAT: Koira keskiajalla: Keskiajan alussa koirat omaksuivat esi-isien tapoja. Ne elivät puolivilleinä laumoissa vaeltaen laajoilla alueilla levittäen samalla tauteja, kuten vesikauhua. Koirista tuli ihmisasutusten puhtaanapitäjiä kurjuuden ja köyhyyden ollessa valloillaan syöden raatoja, jopa haudattuja ruumiita. Taikauskon tullessa ihmisten pelon rinnalle alettiin koiria pitää mm. paholaisten kätyreinä. Mielikuvituksen tuotteina syntyi ihmissusia, käärmekoiria ja kynokefaaleja eli koirankuonolaisia, jotka olivat puoliksi koiria, puoliksi ihmisiä. Niiden olemassaoloa ei lainkaan kyseenalaistettu, vaan niitä on esimerkiksi kuvattu Vezelayn basilikan vuonna 1125 veistetyssä päätykolmiossa. Kristillisellä kirkolla oli alkuaikoina tarve päästä eroon pakanoista ja se suhtautuikin kielteisesti kaikkiin eläimiin, myös koiriin. Ehti kulua n. tuhat vuotta ennen kuin koira löysi paikkansa jälleen ihmisen rinnalta. Viljelysalueet oli hylätty ja riistaa oli paljon, joten ihminen ryhtyi taas metsästämään ja koirasta oli jälleen hyötyä. Lääninherrat käyttivät suuria koira-ajueita metsästäessään ja vähitellen alettiin harrastaa metsästyskoirien jalostusta. Kirkko kielsi kaikilta kirkonmiehiltä oikeuden omistaa koiria ja yritti vaikuttaa Kaarle Suureen, että tämä estäisi aatelisia tuomasta koiriaan messujen aikana kirkkoihin. Tähän ei kuitenkaan suostuttu, vaan kirkonmenojen aikaan ovet pidettiin auki ja koirat saivat myös siunauksensa kirkon esipihalla. Aateliset alkoivat vuoden 1000 jälkeen pitämään lujemmin kiinni metsästysoikeuksistaan ja koirien jalostustoiminta alkoi taas heräämään. Paimenkoiria tarvittiin taas, mutta raja metsästys- ja paimenkoirien välillä oli suuri. Norjan kuningas Knut Suuri, joka hallitsi myös Tanskaa ja Englantia, määräsi 1016, että kaikkien talonpoikien korilta tuli katkaista kinnerjänteet, jotka olivat vähintään 10 mailin säteellä hänen metsästysalueistaan. Tämä esti koiria osallistumasta metsästykseen ja julma tapa levisi nopeasti muuallekin Eurooppaan kestäen 1700-luvulle asti. Koirien eri tyyppejä alettiin erottaa niiden käyttötarkoitusten mukaan. Vainukoirat ajoivat saksanhirvet piiloistaan, joita muut koirat saalistivat. Seisovat koirat hakivat riistaa, vinttikoirat saalistivat jäniksiä tai kauriita, molossikoiria käytettiin hirvien ja biisonien metsästykseen. Linnustamiseen oli omat koirat ja luolakoirien esi-isiä käytettiin majavanmetsästyksessä. Espanjassa kehitettiin 1100-1200-luvulla uusi suosittu koirarotu metsästykseen, jota ranskalaiset nimittivät sen alkuperän mukaan epagneul ja englantilaiset spaniel. Lääninherrojen puolisot alkoivat käyttämään esimerkiksi pieniä vinttikoiria seurakoirinaan ja koirien tie ihmisten koteihin oli jälleen löytynyt. Renessanssin koirat: Renessanssin alkaessa tavallisesti vain rikkailla oli koiria, joista eniten arvossaan oli hyvät metsästyskoirat. Koirasta kirjoitettiin paljon, esimerkiksi vuonna 1590 kirjoitettiin Englannissa kirja Koiran valinta, hygienia ja sairaudet, jota voidaan pitää nykyisten koirakirjojen edelläkävijänä. 1500-luvulla jatkettiin koirien luokittelua ja ei oltu kaukana nykyisistä rotumäärityksistä. Vintti-, lintu- ja luolakoiria oli edelleen ja molosseja ja doggeja käytettiin taisteluissa. Koiria alkoi olla aatelisten lisäksi myös suurporvariston jäsenillä, jotka maalauttivat itsensä kotieläintensä ympäröiminä. Kauppiaat käyttivät pieniä rottakoiria, jotka puolustivat omaisuutta pikkujyrsijöiltä. Naiset käyttivät suloisimpia ja heikoimpia koiria lemmikkeinään. Molossi alkoi menettää suosiotaan taiteilijoiden teoksissa ja sen tilalle tuli elegantti vinttikoira. Koirien jalostus eteni hyvää vauhtia Isossa-Britanniassa, jossa jo vuosisatojen ajan oli erotettu viisi ryhmää: greyhoundit eli vinttikoirat, luoliin tunkeutuvat terrierit, suometsästykseen erikoistuneet slowhoundit, joita ei enää nykyään esiinny, suuret mastiffityyppiset dogit sekä bulldogit, joita käytettiin näytöksissä taistelemaan härkiä vastaan. Näistä viidestä ryhmästä englantilaiset jalostivat paljon erilaisia koirarotuja. Englantilaiset käyttivät paljon jalostamiaan koiria ja oli suurin koirien viejämaa. Kuningas Henrik III aikoi 50000 koiran avulla päästä voitolle taistelussa Kaarle V: ttä vastaan. Vinttikoirat saavuttivat valtaisan suosion Euroopassa ja Tudor-suvun hallitsijat varasivat kokonaisen saaren koirien kasvatusta varten ja seurakoirien suosio kasvoi. Kuninkaiden, ruhtinaiden ja porvarien koirat: Renessanssin jälkeen koirilla oli tärkeä asema kaikissa
yhteiskuntaluokissa. Ranskan, Espanjan ja Englannin kuninkailla oli suuria
metsästyskoira-ajueita, joilla he harjoittivat metsästystä
laajoilla alueilla. Koirien hoitoon oli asetettu erilliset virkamiehet.
Porvaristolla oli pienempiä ja halvempia koiria ja rahvaalla sekarotuisia
koiria, joita käytettiin karjan paimentamiseen, koska niistä
ei ollut metsästyskoiriksi kinnerjänteiden katkaisun takia. Englannissa
yleistyi pienriistan metsästys ja koirien tuli sen vuoksi olla pienempiä,
itsenäisempiä ja helppohoitoisempia. Spanielit, terrierit ja
harrierit yleistyivät Englannissa ja niitä vietiin paljon myös
ulkomaille. Renessanssin aikana seurakoirat tulivat muotiin ja varsinaisen
seurakoirarodun synnyttivät Kaarle I ja Kaarle II, joiden mukaan nimettiin
kingcharlesinspanieli ja cavalier kingcharlesinspanieli. Hovinaisten salongeissa
oli maltankoiria ja bologneseja, rikkailla porvareilla oli mopseja, schipperkejä
ja griffoneita. Suurriistan katoamisen vuoksi molosseja ja jälkikoiria
ei enää ollut, vaan niiden tilalle tuli spanielit, setterit ja
pointterit. Vesilintujen pyyntiin käytettiin pienikokoista tuuhean
turkin omaavaa koiraa jonka eturuumista turkki suojasi. Takaruumiista turkki
ajettiin pois, koska se esti koiraa hukkumasta. Näitä koiria
ei päästetty sisätiloihin, koska ne olivat metsästysmatkojen
jälkeen mutaisia. Kunnes eräänä päivänä
koira sai suloisia karvaisia pentuja, villakoiria, joista on sittemmin
tullut erittäin suosittu seurakoirarotu. Venäläiset harrastivat
edelleen susien metsästystä, joihin käytettiin venäjänvinttikoira-ajueita.
KOIRAN UUSI AIKA: Koiran Ranskan vallankumouksen jälkeen: Englannissa ei metsästys ollut enää aatelisten yksioikeus, vaan sitä harrastivat monet ihmiset. Suuriistan puuttuessa tuli tyytyä pienriistaan, jota metsästettiin englanninkettukoirien, beaglejen, harrierien ja terrierien avulla. Ranskan vallankumouksen seurauksena aatelisten metsästysoikeus kumottiin ja aatelittomien koirista ei enää tarvinnut tehdä raajarikkoisia. Aatelisten arvokkaat koira-ajueet hajotettiin ja niistä annettiin tai myytiin koiria kenelle tahansa kunnon tasavaltalaiselle, joka vai halusi koiran. Suurriistan harvetessa Ranskassa siirryttiin pienriistan metsästykseen ja apuna käytettiin seisojia ja spanieleita, jotka yleistyivät nopeasti. 1800-luvulla alkoi koiraa kohtaan tunnettu rakkaus ja kunnioitus kiteytyä. Koiran hyödyllisyyttä alettiin epäillä teollistumisen myötä; jos koirasta ei ollut ihmiselle hyötyä, kannattiko koiraa ylipäänsä pitää. Koiran asema ihmisen seuralaisena oli taattu vasta sitten kun sen olemassaoloa ei kyseenalaistettu sen hyödyttömyyden vuoksi. Koira teollisella aikakaudella: Teollistumisen myötä alettiin kiinnittää huomiota koiran seurallisuuteen ja siihen miten ne vastasivat ihmisten kauneusihanteita. Koirien ensimmäiset kauneussalongit ja parturit perustettiin, joissa koirat trimmatiin ja laitettiin uuteen uskoon ihmisten mieltymysten mukaan. Koirien ravintoa ja niiden koppeja pyrittiin parantamaan. Koiraystävät alkoivat järjestäytymään ja ensimmäinen suuren suosion saavuttanut koiranäyttely pidettiin vuonna 1859 Englannissa. Vuonna 1859 perustettiin Englannin kennelklubi, jonka tarkoituksena oli edistää englantilaisten koirarotujen jalostusta, säilyttämistä ja palauttaa jo katoamassa olevia koirarotuja. Lisäksi oli tavoitteena hyväksyä ne ulkomaiset koirarodut, joista oli hyötyä kotimaisten koirarotujen jalostuksessa. Kansallisuusaatteen innoittamana 1800-luvulla kehitettiin monissa maissa omia koirarotuja, Ranskassa oma bulldoggirotunsa, Amerikassa bostoninterrieri, Suomessa suomenpystykorva, jonka määritelmä hyväksyttiin 1892 sekä karjalankarhukoira ja suomenajokoira, joiden rotua määrätietoisesti kehitettiin eteenpäin. Koira 1900-luvulla: Ensimmäisessä maailmansodassa oli yli 15000 koiraa mukana, joista 35% katosi tai haavoittui. Mainittakoon roduista dobermann, jonka kehitti Dobermann-niminen ulosottomies, joka tarvitsi avukseen voimakasta, ihmistä pelkäämätöntä koiraa. Koirat toimivat taistelulähetteinä, ampumatarvikkeiden kantajina, valvonta- ja lääkintätehtävissä sekä juoksuhaudoissa rottien hävittäjinä. Neuvostoliittolaiset käyttivät toisen maailmansodan aikana koiria itsemurhatehtävissä panssarivaunuja vastaan. Koulutuksessa nälkäisille koirille oli laitettu ruokaa panssarivaunujen alle. Varsinaisessa sodassa koirat ryntäsivät panssarivaunuja kohti ehdollistuneina räjähdyspanokset kuormanaan. Vietnamin sodassa Yhdysvaltain armeija käytti koiria miinanetsintään ja vihollisten paljastamiseen. Koiran tehtävät ovat monipuolistuneet 1900-luvulla. Pohjoisessa koiraa on käytetty vuosisatojen ajan ja käytetään edelleen rekien vetämiseen. Koiravaljakoihin kuuluu kuudesta viiteentoista yksilöä ja ne jaksavat vetää 30-50 kilon kuormaa eläintä kohden 30-60 kilometrin päivämatkoja. Koiria on lisäksi käytetty kuormien kantamiseen. Berhardinkoiria on käytetty ihmisten pelastamiseen vuoristoista. Rottweilereita käytettiin alun perin karjakoirina, koska ne eivät pelänneet suuriakaan sonneja. Lisäksi ne kantoivat omistajiensa rahapusseja kaulassaan, joita varkaat eivät sieltä uskaltaneet ottaa. Nykyään ne toimivat mm. poliisikoirina, joiden pelkkä ulkonäkö jo riittää rauhoittamaan rikollisia. Etelä-Kiinassa on edelleen tapana syödä chow chow- koiria, joita riisin avulla lihotetaan. Pohjois-Kiinassa nämä samat koirat toimivat veto- ja kantotehtävissä. Koria käytetään edelleen paimentamiseen, metsästämiseen ja vartioimiseen. Lisäksi koirat toimivat jälkikoirina, viestikoirina, malmikoirina, huumekoirina, opaskoirina ruumiskoirina, pelastuskoirina, rauniokoirina jne. Koirasta on tullut myös elokuvatähti, mainittakoon Lassie, jonka vaikutuksesta skotlanninpaimenkoira saavutti suuren suosion. Koirasta on tullut ihmisen tärkeä seuralainen ja ihminen voi koiran kanssa harrastustoimintana viettää aikaa koiranäyttelyissä, tottelevaisuuskokeissa, metsästyskokeissa ja agilityn parissa. Agilityssä koira ihmisen opastuksella pyrkii suorittamaan esteradan mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi. Ihminen ei saa ottaa ruumiillista kontaktia koiraan, vaan ohjaus tapahtuu elein ja ääneen annetuilla komennoilla. Agility on Suomessa koiraharrastajien parissa suuressa suosiossa ja Suomi edustaa maailman huippua agilityn parissa. Koiraa käytetään juoksukilpailuissa, joka on erittäin suosittu uhkapelin kohde Englannin maaperällä. Koiria pidetään paljon pelkästään seurakoirina, jotka toimivat ihmisten uskottuina, psykoanalyytikkoina ja urheiluvalmentajina. Koira voi estää hermoromahduksia, yksinäisyyden tunnetta ja jopa isäntänsä sydänkohtauksen. Maailmassa arvioidaan olevan yli 150 miljoonaa koiraa ja niiden määrä kasvaa koko ajan. Koiran luontaiset ominaisuudet tekevät siitä oivallisen käyttöeläimen. Vaikka koiralla on huono näkö, se on tarkkavainuinen, hyväkuuloinen, nopea, sisukas, voimakas, rohkea ja kuuluu älyltään eläinkunnan fiksuimpiin lajeihin. Ehkä tärkein ja kunniakkain tehtävä koirista on ollut venäläisellä Laikalla, joka valloitti avaruuden ensimmäisenä kosmonauttina 1957. Lähde:
http://edtech.oulu.fi/sampo/98-99/avoin/appro/koiruus/
|
|
|
|
|
[ paasivu ]
[ minä ]
[ koirat ]
[ marsut ]
[ kuvia ]
[ chat ]
[ tatska ]
[ huumori ]
[ muoti ]
[ ufo ]
[ musacorner ]
[ media ]
[ tiina ]
[ kalevala ]