Tämä tarina kertoo siitä, miten käy, kun hommat ei etene suunnitellulla tavalla. Olin koko talven hautonut ajatusta BB1500 ajosta heti kevään koittaessa. Tarkemmin asiaa suunnitellessani päädyin lopulta hivenen pitempään metrijärjestelmä versioon BB 2500K ajoon. Reitin suunnittelin huolella kahta tarkoitusperää palvelemaan. Ensinnäkin halusin ajaa perus 1000 mailisen lenkin ja sitten huilata vähän ja sitten jatkaa tuo puuttuva noin 900 km lenkki. Karttaohjelmaa naputtelin muutamana iltana ja sain aikaiseksi reitin joka lähtisi kotoa Heinolasta ja päätyisi ekan lenkin päätteeksi takaisin kotikulmille. Toiseksi haluan nukkua muutaman tunnin omassa sängyssä ja sitten käydä seuraavana päivänä kääntymässä Oulussa ja takaisin Heinolaan.
Ekan lenkin suunnittelin ajavani reittiä Heinola – Kotka – Lappeenranta – Joensuu – Kajaani – Kokkola – Turku – Vantaa – Heinola.
Olin säästänyt talvilomani toukokuulle, että saisin viettää tuon viikon mopoillen. Sunnuntaina katselin säätietoja ja luvassa oli muuten kirkasta, mutta Turun kulmilla olisi mahdollisuus sateelle, ajattelin siitä selviäväni. Siis maanantai-aamuna ajoissa matkaan, koskapa loppuviikosta oli muuta ohjelmaa.
klo 4:30 Starttasin Teboil Tähtihovista Heinolasta. Ensimmäinen murhe oli, että pohjoisen suuntaan kulkevien puoleinen huoltoasemanpuolikas oli kiinni niin ajoissa aamulla. Siis kierros Heinola P liittymästä ja takaisin, että pääsin auki olevalle huoltsikalle. Todistajaksi sain kassaneidin huoltsikalta ja sopivasti ohi kävelleen herrasmiehen jonka pysäytin pieneksi hetkeksi kassan viereen. Sen jälkeen kävin kääntymässä Heinola E liittymässä, että sain keulan osoittamaan haluamaani suuntaan. Tämä koukkiminen nielaisi kuusi kilometriä ja muutama minuutin ylimääräistä.
Kotkaa kohti ajellessa aurinko paistoi mukavasti, mutta se ei paljoa lämmittänyt. Rantahaan Essolla pikainen tankkaus, ja matka jatkui kohti Lappeenrantaa. Tällä välillä jumituin mutkaisella tiellä ja heräävän aamun ”ruuhkassa” yhden bussin perään, mutta toisaalta Kotka Taavetti väli onkin lähes koko matka 80 rajoitusta. Taavetin jälkeen sain koukattua ohi tuosta bussista ja kyyti jatkui kohtalaisen viileänä. Lappeenrannassa ei ihan vielä olisi tarvinnut tankata, mutta vilu vei sen verran voittoa, että päätin tankata sekä mopoa, että miestä hiukan. Koko tauko kesti noin 20 minuuttia tankkauksineen kahvi ja pitsaslaisseineen, sekä pikaisine vessakäynteineen. Veri kiersi taas mukavan lämpöisenä ropassa ja matka jatkui. Aurinkokin oli jo saanut sen verran puhtia, että vilu ei enää sen jälkeen vaivannutkaan.
Lappeenrannan ja Imatran ohitettuani tiet olivat mukavan tyhjiä ja sain pidettyä mukavaa matkavauhtia päällä ja silloin tällöin ohitin jonkun autonkin. Kiteellä alkoi tankki olemaan sen verran tyhjä, että tankkasin pikaisesti pyörän. Koko operaatio kesti vain viitisen minuuttia. Intruderia ei kauaa tankkaa, koskapa kyytiin mahtuu vain ronski 14 litraa pensaa kerrallaan. Ja satasella sitä kuluu pikkasen vajaa seitsemän ja moottoritiellä hivenen reilu seiska.
Joensuussa oli sitten taas vuoro junnailla pieni matka hiekkarekan perässä, kun vastaan tulijoitten kaistalla ei sopivaa rakoa näyttänyt kohdalle osuvan. Kun pienen hakemisen jälkeen löysin Kajaanin tielle, niin kauaa ei tarvinnut ajella kun ensimmäisen kerran reissullani kirosin ääneen. Kypärä pursuili perkeleistä. Edessäni oli armeijan marssiosasto ja vauhti nippanappa 60. Toisen auton ohitettuani katsoin edessäni ajavan kuormurin perässä olevaa kylttiä. ”Marssiosasto 19 ajoneuvoa”. Sadatteluni jatkui…
Yhden Nurmeslaisen taksikuskin kanssa alettiin sitten pikkuhiljaa puikkelehtimaan tuosta jonosta ohi. Solttupojat piti kiitettävän kokoisia rakoja jonossaan, niinpä ohittelu oli loppupelissä aika helppoa. Toisaalta myös tuo kuolettavan tylsä pitkien suorien muodostama tiekin helpotti hommaa. Joka tapauksessa tuhraantui tuossa jonossa kuitenkin aikaa.
Polttoaineen riittävyyttä joutuu customilla ajellessa tarkkailemaan jatkuvasti. Nunnalahden vuolukivivuorien kohdalla katsoin, että on sitä vielä, kyllä sieltä kohta huoltis tulee vastaan, ja muutaman kilometrin jälkeen aloin jo katumaan suuripiirteisyyttäni. Mitään kyliä ei ennen Nurmesta vastaan tullut. Nurmeksessa oli pakko kääntyä pois Kajaaniin vievältä tieltä ja ajaa neljän kilometrin päässä sijaitsevalle Aakkosasemalle, koskapa sen opasteviitan näin ja polttoaineen vähyydestä kertova keltainen valo oli palanut jo riittävän kauan. Taas nopea tankkaus vessassa käynti ja maksaessa samalla join lasillisen vettä. Tyytyväisenä jatkoin matkaani kohti Kajaania, jossa päätin pitää pikaisen ruokatauon.
Kajaaniin tullessa löysin helposti Kokkolaan opastavat viitat, mutta sitten ne tekivät katoamistempun. Pyörähdin muutaman lenkin keskustassa, kunnes tajusin palata riittävästi takaisin tulosuuntaani. Tästä suunnasta tullessani huomasin taas Kokkolan viitan erään tietyön kohdalla, josta se olisi pitänyt bongata jo ekalla yrittämällä. Tietyö vei sen verran huomiota, että tuo vasemmalle kääntymään kehottanut Kokkolan viitta jäi huomaamatta. No ei siitä pitkää lenkkiä tullut, mutta jokunen minuutti aikaa taas tuhriintu. Aakkosasemalla tankkasin taas mopon. Samalla söin yhden hampurilaisen ja satsi tuoremehua turpaan, nopeasti vessaan ja takaisin satulaan. Kun olin takaisin tienpäällä, niin saatoin hetken olla taas tyytyväinen itseeni, tauko ei ollut kestänyt kuin 17 minuuttia.
Lueskelin etäisyyksiä Kokkolaan tienviitoista ja totesin, että ihan sinne asti ei bensa riitä. Nivalassa tein pikaisen tankkauksen ja noin viidessä minuutissa matka jatkui.
Tähän asti reissuani sää oli ollut mitä mahtavin. Olin seurannut, kuinka lehdet puissa pienenivät ja lähes kokonaan hävisivät, kunnes taas alkoivat pikkuhiljaa kasvaa. Aurinko oli paistanut lähes pilvettömältä taivaalta ja pelloilta levisi se niin tuttu paskan haju… Nivalan jälkeen alkoi taivaalle kertyä pilviä, mutta mieleni pysyi yhä optimistisena ja tyynenä, luotin että ei se vielä ala satamaan.
Kokkola tuli vastaan suht nopeasti, mutta siellä päätin juoda kupin kahvia ja tankata mopon taas, koskapa tämä olisi taas kulmapisteen paikka. Paikallinen ABC osui taas kohdalle. Muutama litra bensaa tankkiin, kuittiin tarpeelliset merkinnät, mopo parkkiin ja kuppi kuumaa nopeasti. Kymmenisen minuuttia taukoa ja matka jatkui pilvisessä mutta kuivassa kelissä.
Laskeskelin kuljettujen kilometrien perusteella, että aikatauluni piti. Olisin viimeistään yhdeltä kotona ja tonnin lenkki tulisi tehtyä noin 20 tunnissa. Aikaa olisi nukkua kolmisen tuntia ja sitten taas uhmaamaan kylmää aamua.
Vaasaa lähestyessäni kiroilin taas edessäni ajavaa rekkaa ja vastaan tulevia autoja. Ja sitten elämä synkistyi vielä lisää. Alkoi sataa tihuttaa vettä. No ei pieni tihku vielä haittaa. Visiiriä hieman auki, koskapa se huurtui välittömästi. No Vaasasta pääsin nopeasti ohi ja moottoritiellä piti olla tarkkana, että en missaa Poriin lähtevää tietä. Kyllä tää sadekkin tästä kohta loppuu. No ei loppunut. MPT-pukuni on mitälie-texiä ja sen veden pitävyys nakulla customilla ajellessa ei sitten noin satasen vauhtia ajellessa ole montaakaan kymmentä kilometriä. Ajatus siitä, että tästä ei sitten ajoa tulekkaan alkoi kasvamaan mielessäni. Kohta vaasan jälkeen alkoi taas tuo keltainen valo vilkuttelemaan, että olisi aika tankatakkin. Perkele kaikilla Pohjanmaalaisilla on jumalattoman isot tankit, ei huoltoasemia missään… Vettä on jo kohtalaisesti ajopuvun sisäpuolella. Ei kovin hilpeitä ralleja tullut enää hyräiltyä kypärän sisällä. Keltainen valo alkoi jo ärsyttämään huolella. No tuli vastaa Neste paikkakunta oli sitten kun myöhemmin kuitista katsoin Pörtöm, mitä lie suomeksi. Kyselin, että onko tässä missä hotellia lähellä. Närpiössä kuulemma olisi joku. Kiitos tiedosta jatkan matkaa. Perkele minä minnekkään Närpiöön mene, Poriin on matkaa reilu sata kilsaa no melkein 150. Pensa riittää nyt sinne.
Vesi alkoi valumaan pitkin ihoa. Ja se Närpiön risteyskin meni jo. Kyllä nyt on taas jästipää liikkeellä. Tuuli on ollut koko päivän melkoinen ja heiluttelee pyörää kohtalaisen reilusti. Samoin tiessä olevat piellä paikatut urat, ne kyllä kuivalla tiellä näkee hyvin ja saa kierrettyä helposti. Olkapäät alkaa turtua siihen malliin, että aika ajoin tuntuu, kuin mopossa olisi surrealistisen korkea apinakiikku tankona. Tämän ajon jatkamisessa ei ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. No mutta tuossahan on Kristiinan kaupungin viitta. Kai siellä joku hotelli on. Pienen kiertelyn jälkeen sellainen löytyykin. En viitsi ottaa edes hanskoja pois kädestä kun menen respaan, koskapa jos tilaa ei ole niin matka jatkuu ja läpimärkiä hanskoja on tosi hankala saada takaisin käteen.
Respan kaverin ilme oli melko paljon puhuva kun kävelin kypärä päässä ja vettä valuen tiskille. Onks sulla yhtään hyttiä mulle. Ei en oo varannut etukäteen. No onneksi yksi löytyi ja otin nuo läpimärät hanskat pois kädestä. Kaveri neuvoi tien läheiseen rakennukseen ja kertoi saunan olevan käytössä ”jos kiinnostaa”. No kiinnostihan se. Pääsin huoneeseeni ja riisuin märät tamineet pois päältäni. Boksereistakin sai kääntää vettä. Pullo kaljaa minibaarista ja saunaan. Sauna tuntui kerta kaikkiaan taivaalta siinä vaiheessa. Takaisin huoneeseen palattuani join toisen kaljan makasin hetken selälläni ja mietin, että tarviis lähteä syömään jotain.
Mitähän sitä laittais päälle, kun tarkoitus oli mennä yöksi kotiin, niin mitään muita vaatteita ei ollut tietenkään mukana. No sporttikerrastot kuivuu nopeesti, ja vaikka vähän märkänäkin se tuntuu kuivalta päällä ja lämpenee nopeesti. Fleesepaidan kanssa sama juttu. Ajotakista vuori irti siinähän se vesi seisoi, tuulipuvuntakki oli märkä mutta ei valunut enää vettä. Ajohousut jalkaan, ei niistäkään enää vesi valunut. Villasukat ja ajokengät olivat pysyneet suht kuivina sisältä.
Respana toimivasta kuppilasta tiedustelin, että josko ruokaa sais. Ei enää tähän aikaan, tossa kylällä on pitserioita, mutta niiden aukiolokin tuntui olevan vähän niin ja näin maanantai-iltana. Kävelin katsomaan paria ja molemmat kiinni. Takaisin respakuppilaan ja vitriinistä pari sämpylää ja iso kalja. Kohta toinen iso kalja ja sitten takaisin huoneeseen. Vaatteet kuivumaan ja en muista kun korva otti tyynyyn kiinni. Aamulla heräsin kauniiseen auringon paisteeseen. Aamiaisen jälkeen ajelin Tampereelle missä vietin oikein mukavan päivän.
Niin minä tiedän. Nyt sinä ihmettelet, että perkeleenkö takia et pukenut sadepukua päälle. Minä en edes omista semmoista, olen kyllä harkinnut sellaisen ostamista, mutta sitten on realismi ottanut ostohuumasta voiton. Minä olen niin jumalattoman lihava äijä, että jo tavallisessa ajopuvussa liikehtiessäni ei katsoja voi saada mielleyhtymää nuoreen puumaan. Jos vielä pukisin sen päälle jonkun kumipuvun (josko niin isoa edes löytyisi) niin minua ei saisi pyörän päälle kuin trukilla nostamalla…
Opinko minä sitten jotain tästä reissusta? Kyllä vain. Ensinnäkin sen, että tällä kokemuksella osaan suunnitella ajon riittävän hyvin. Tällä kalustolla ja näillä ajohaluilla tuon tonnin lenkin pystyn ajamaan noin 20…21 tuntiin olosuhteiden salliessa. Se on arvokas tieto, sillä tämän kesän päätavoite on ajaa SS 2000 Finland ja sitä ei jaksa ajaa jos ei välillä kerkee ees vähän nukkua. 2 * 21 tuntia mahdollistaa muutaman tunnin unet. Tästä eteenkin päin pidän talvilomani toukokuussa aikaisintaan ja jos meinaan silloin ajaa IBA-ajoja on ensin tehtävä siirtymä matka vaikkapa Saksaan, tai Suomessa oltava poikkeuksellisen lämmin toukokuinen sää. Tästä eteenpäin lähden ajoon vain jos Pekka Pouta kolleegoineen lupaa poutasäätä koko reitin varrelle. Jos voitan lotosta rahnaa niin paljon, että sen riittämisestä ei tarttee välittää, niin ostan rautaperseilyä varten siihen tarkoituskeen paremmin sopivan mopon. Muuten ajelen tuolla krominkiiltoa uhkuvalla 1500 kuutioisella V2:sen vauhtiin siivittämällä rautajärkäleellä, johon en tuulilasia laita. Ja kumipukua en päälleni laita, kuin kalastaessa.
Kesäkuisena hellepäivän iltana kotona Heinolassa
Sami Kalmi