Tämä reissu tuo jotenkin mieleen sen vanhan sadun jossa hiiri hääräsi räätälinä ja kissan pölhö meni siltä takkia tilaamaan. Ei tullut takkia mutta tuli sentään liivit…
Edelliskeväänä pieleen mennyt BB2500K reissu (tarina Näinkin voi käydä) jäi vähän kaivelemaan mieleen. Tuo reissu pitäisi saada ajettua. IBAF porukkaa ajeli muutamaan otteeseen pienillä porukoilla BB2500K Gold ajoa välillä Tukholma Hannover. Mietiskelin että josko tolla reitillä ajais vaan 36 tuntiin ihan tavallisen BB 2500K ajon.
Kaverini Laksu ajoi ekan SS1000 ajonsa kesällä 2007 ja innostui näistä hommista vallan mahdottomasti. Laksu innostui, kun kerroin suunnitelmistani. No kesä 2008 kului sateisena ja kuten edellisen tarinani lopussa uhosin, näille reissuille en lähde jos sateenuhka on olemassa. Viikonloput väheni kesästä ja mieli teki kuitenkin reissuun. Yhtä pitkään on päässäni itänyt ajatus SS2000 Finlandin ajamisesta. Laksun kanssa asiaa pohdittiin ja vaihdettiin Hannover Nuorgamiin. Suunnitelma valmistui pari viikkoa ennen reissun alkua. Ajetaan lomani alkajaisviikonloppuna SS2000 F säävarauksella toki.
Pyöräni säätöjen ja polttoaineen kulutuksen kanssa on ollut jo toista kesää murheita. Nyt kaikki nikaleet oli paikalla ja vein mopon penkitettäväksi. Säädöt löytyi ja seokset oli kohdallaan. Kaveri sai mukavan näköisen teho ja vääntökäyrän penkistä ulos mopolleni. Kommentti oli, että pikkuisen rikkaalla se käy mutta ainahan Intruderit on bensasta tykännyt. OK mopo kotiin ja öljyt vaihtoon. Työt loppu ja loma alkoi, säätiedotus näytti hyvältä, eli heti lauantaina baanalle. Enpähän muista milloin olisi loman alkajaisperjantai näin kuivin suin mennyt. Pari pulloa saunakaljaa ja kämpille. Tulostelin reitin valmiiksi huoltoaseman tarkkuudella ja ohjelmoin navigaattorin samoin. Etsin vielä Inarista, joka olisi puolivälin krouvimme hotellin ja varmistin että siellä on tilaa. Ja sitten nukkumaan.
Kello soitti kolmelta ja herätti valmistautumaan. Lomakkeet laukkuun ja samalla mukaan puhtaat kalsarit ja sukat, sekä maltodekstriini juomaa seuraavalle aamulle. Samoin kuin kestävyysurheilijoiden käyttämää energiageeliä ja jotain kivennäismössöä. Auton perästä vielä tyhjä kahden litran lasolipullo varatankiksi. Keula kohti Heinolan ABC asemaa. Laksu siellä jo olikin paikalla. Juotiin siinä rauhassa kahvit ja pyydeltiin todistajien nimet papereihin ja sitten tankkaamaan. Lähtöajaksi tuli 4:15 ja keula kohti Varkautta. Edellispäivänä vaihdetut öljyt ja kytkinkopan öljyvuodontilkitsemisyritykset olivat saaneet aikaiseksi sen, että mittarini ei peuhannut. No navigaattorista sain nopeuden kuitenkin… Muutaman kymmenen kilometrin ajon jälkeen alkoi mittarikin taas pelittämään. Aurinko paistoi pirun alhaalta ja suoraan silmiin ja paikkapaikoin sakea sumu tämän lisäksi vei näkyvyyden välillä olemattomiin. Mikkelin ja Juvan välillä edellämme ajanut Fiiatti koki kerran tämän tilanteen ilmeisesti liian ahdistavaksi ja jarrutti yllättäen. Ei se läheltä käyttänyt mutta inhottava tilanne kuitenkin. Vähän Mikkelin jälkeen alkoi tankin kerjuuvalo vilkkumaan. Olin sangen hämmästynyt, legi ei ollut kuin vajaa 180 km ja bensan ei pitäisi olla läheskään lopussa vielä. Varkaudessa tankkasin ja kirosin, nopea laskutoimitus osoitti, että seos oli todellakin rikkaalla 8,3 l/100 km. Laksun poltellessa tupakkia kiroilin ja pähkäilin. Muutama legi oli suunniteltu reippaan 200 km mittaisiksi mikä olisi pitänyt taittua normaalimmalla kulutuksella tosta vaan, nyt ei bensa riittäisi noin pitkille legeille. Onneksi huumorin tajuni on kiero mutta hyvä. Totesin Laksulle että tästä tulee korkeatasoinen reissu, sillä näillä kulungeilla tämä tulee hyvin hintoihinsa…
Matka jatkui suunnitellusti Joensuun ohi Koveron TB:lle tankkiin bensaa ja sitten kahville. Kahvilta kohti Möhköä lähtiessämme ei pyöräni suostunut starttaamaan. Perkele oli vallitseva ajatukseni tila. No huoltsikan rouva lainasi käynnistyskaapeleita ja yksi asiakas antoi autosta sähköä. Päästiin matkaan, mutta aikaa oli kulutettu taas ihan turhan paljon. Möhkössä oli kauppa lopettanut, no se tiedettiin, Manta lötyi helposti, mutta eihän siellä siihen aikaan ketään ollut, ei muuta kun Rajakartanoa etsimään. No se lötyi melko helposti. Sieltä löytyi avuliasta porukkaa ja kohdekäyntilomakkeisiimme saatiin nimet. Jätin moponi käyntiin edellisen starttiepisodin johdosta. Kesken paperien täyttämisen alkoi moponi äänitorvi huutamaan ihan omineen. Mitä helvettiä oli tällä kertaa ajatuskuplani sisältö… Pienen rassaamisen jälkeen torvi hiljeni ja mopo starttasi, kun sen olin sammuttanut samassa hötäkässä. Nyt oli sitten taas koko mittari taulu pimeenä ja vilkutkaan ei toimineet, siis jossain oli palanut sulake. Reissuplaanini mukaan seuraava stoppi olisi Nurmeksessa ja nykyisellä polttoainekulungilla sinne ei päästä. Ilomantsin keskustaan eräälle huoltsikalle seis ja sähkövikaa setvimään. Intruderin työkalut on sangen inhassa paikassa ja niitä on muutenkin vähän ja nekin huonoja, koska pyörä toimii normaalisti kuin sveitsiläinen kello, eli työkaluja ei tarvita. Kävelin huoltamolle sisään ja pyysin lainaksi viisimillistä kuusiokoloavainta. ”Meillä ei ole täällä mitään lainahommia” totesi Metusalemin ikäinen kaveri tiskin takaa. No myi se mulle sellaisen avainsarjan, että sain sulakerasian näkyviin. Samalla katselin sen torven johtoa. Kas se oli sulanut kiinni etummaisen sylinterin pakarin lämpösuojaan. Diagnoosi oli nopea mutta helppo, viallisen sulakkeen löytymisen jälkeen tuon palvelualttiin ja lupsakan pohjoiskarjalaisen jäärän jutuille takaisin. Ostin rullan erkkaria ja yhden 15 A sulakkeen. Erkkarikorjaus johdolle ja sulake paikalleen ja kamat kasaan. Tankki täyteen ja baanalle…
Oltiin jo hyvin jäljessä aikataulusta, mutta ei vielä toivottomasti. Vähän ennen Sotkamoa ripeä etenemisemme sai taas vaihteeksi takapakkia. Törmättiin tietyöhön jota riitti seitsemän kilsaa. Ei olut ihan hienoa sepeliä löytynyt sille työmaalle. Nyrkin kokoisten murikoitten päällä ajellessa yli kolmesataa kiloinen Intruderi ei ole ihan omimmillaan. Matkavauhti oli 30…50 km/h. No siitä selvittiin ja ilman isompia kommelluksia tultiin Nurmekseen, jossa tankattiin ja vedettiin pikaiset sumpit.
Seuraava legi vei Puolangalle, matkaa olisi 190 km. Mietin tankin riittävyyttä. Matka eteni joutuin ja tällä välillä nähtiin ekat porot. Loppumatka ajettiin matkailuauton imussa polttoainetta säästellen. Puolangalla tankkasin 15 litran tankkiin 15,2 litraa. Kovin paljoa pitemmälle ei ilmeisestikkään fueli olisi riittänyt. Kahvien jälkeen keula kohti Ranuaa. Tällä välillä ei ollut mitään ihmeitä, paitsi just ennen huoltamon löytymistä navigaattori pimeni. Tom Tom Rider 1 navigaattorini on ollut ostamiseta lähtien enemmän huollossa kuin pyörässä kiinni. Latausteline on susi samoin kuin navigaattorin sähköliittimet, ne kuluu paskaksi ja näin kävi nytkin. Masiina on ollut edellisen huollon jälkeen pyörässä kiinni noin 2500 km. Jos pyöräänne navigaattoria haluatte niin ostakaa Garmin.
Huolsikka löytyi ja suunnistusta pohtiessamme totesimme, että enää ei navigaattoria tarvita. Rovaniemelle löydetään viittojen perusteella ja sen jälkeen ei tarvii muuta kun seurata 4-tien viittoja.
Rovaniemellä napapiirin Shellillä oli pakko tehdä ylimääräinen pysähdys kun ei olisi bensa riittänyt Sodankylään. Pikainen tankkaus ja vielä pikaisempi sumppi ja matkaan. Sodankylässä meitä odotti pari Intruder Club Finlandin kaveria. Tankattiin pyörät ja juotiin kahvit heidän kanssa. Nuorgamin mies Pasi oli ostanut seurueelleen matkaevääksi kuivattua poroa josta meillekkin siivuja veisteli. Jatkettiin letkassa matkaa Pasi, Jaska ja Emmu jäivät seurastamme Saariselällä. Ivalossa tein yhden ylimääräisen tankkauksen ja sitten Inarissa taas sen suunnitelman mukaisen tankkausken. Inarissa vedin toisen satsin energia geeliä lärviini, Puolangalla otin sitä ekan kerran. Kama on ihmeellistä, olo oli pirteä kaiken aikaa.
Utsjoella oli tankattava mennen tullen kohonneen kulutuksen takia. Utsjoelle saavuttaessamme oli sielä juuri satanut. Tiet oli märkiä ja pyörämme nosti veden ilmaan ja päällemme. Utsjoella tankattiin ja taas kun sieltä lähdettiin, niin pyörä ei suostunutkaan starttaamaan. Pysäytettiin paikallinen taksikuski ja utelin starttikaapeleita, no eihän niitä mukana ollut. Tuo ystävällinen nainen soitteli läpi koko sukunsa miehet ja yritti niitä löytää. Paikallisen nakkikiskan porukalta kaapeleita kyselin ja eihän niitä löytynyt. Kokeiltiin epätoivoista yritystä. Työnnettiin pyörää alamäkeen ja yritin startata mäkilähdöllä, ei lähtenyt mutta välittömästi sen jälkeen oma startti jaksoi pyöräyttää koneen käyntiin. Ja kohti Nuorgamia sankassa sumussa ajeltiin. Staalonpesä pubissa oli porukkaa ja meille morjesteltiin iloisesti kun ajettiin ohi. Käytiin virallisella todistuspaikalla Nuorgamin Lomakeskuksen edessä. No ei ollut enää auki se paikka, otin pihasta kuitenkin kuvan, tarkastajaa varten. Ajeltiin Staalonpesään ja kun kypäriä riisuttiin, niin portsari totesi, jaahas taas on rautaperseitä liikkeellä… Saman tien viereeni hiippaili umpijurrinen Norjalaiskaveri. ”Welcome to Njuorggam, come inside I buy you a beer”. Kiitin kohteliaasti ja selitin, että vielä on matkaa jatkettava. Portsari haki sisältä omien sanojensa mukaan ”kaikista täyspäisimmän” asiakkaan, jonka komensi kirjailemaan kohdelomakkeeseemme nimet omansa lisäksi. Kaveri kirjoitti ja me jatkettiin matkaa.
Kello oli puoli kaksi kun tultiin takaisin Utsjoelle. Tankattiin pyörät ja päätettiin, että lopetetaan reissu Inariin. Nukkumisaika tuli syötyä teknisten murheitten ja ylimääräisten pysähdyksien myötä, joten jatkaminen ei olisi järkevää eikä etenkään turvallista. Kostea ilma (Nuorgam – Utsjoki välillä oli järjetön sumu) oli saanut vilun painumaan puseroihimme ja liian pitkä aika oli myös saanut väsymyksen nousemaan pintaan. Laksu antoi orderin, että yhtään yli yheksääkymppiä et aja tai hän paleletuu hengiltä. Aikaa oli jäljellä ekaa vuorokautta reilu pari tuntia ja matkaa 124 km. Se riittäisi kyllä.
Ajeltiin hissukseen kohti Inaria ja mieli oli rauhallinen ja tyyni. Tieto siitä, että kohta pääsee nukkumaan rauhoitti. Nyt oli aikaa ihailla maisemia. Puolivälissä matkaa ajettiin vielä tien sivuun jaloittelemaan. Laksu poltteli tupakin ja vaihtoi kuivat sukat jalkaan. Jatkettiin kohti Inaria. Tankattiin samalla asemalla missä menomatkallakin Neste keskellä Inaria. Lopetusajaksi tuli melko tarkkaan neljä, eli varttia vaille täysi vuorokausi meni tähän reissuun.
Tankkausken jälkeen soitin hotellille mistä olin huoneen varannut. Eihän sieltä kukaan vastannut, ei ollut etelän miehelle tullut mieleenkään, että ei siellä ole yörespaa… No vieressä oli hotelli Kultahovi, eikun sinne katsomaan josko sieltä kortteeria saisi. Eipä ollut respa auki sielläkään. No mitäs sitten, lähetään ettimään se toinen hotelli, josko sieltä jotain apua löytyisi. Vaan nytpä ei mopo käynnistynyt ei edes työntämällä mitä kyllä useampaan kertaan yritettiin… Oli aika synkät viilikset siinä vaiheessa.
No aina on jotain yritettävä, ”Enironollasatasata mitenvoinauttaa” puhelin käteen ja valkkasin kuitenkin vaan 118. Ensin tiedustelin, että onko Inarissa jotain muutakin hotellia/majoitusnarikkaa kuin nämä kaksi jota olimme jo kyselleet. Ei ollut, no vanhan taksikuskin päässä välähti, pirssarit osaa auttaa aina. Ulataksia ei ollut mutta Taksikopin numero löytyi. Neito yhdisti minut sinne. Puhelu kääntyi jonnekkin… Aa pävystäjä hoksasin minä. ”Uulan” taksi vastasi ja kun kerroin tilanteemme ja kyselin apua, mietti tuo uninen mutta avulias kansankuljettaja hetken. Sitten välähti hänellä. Paljos kello on, puoli viisi. Viideksi tulee Kultahoviin aamiaisen tekijä, se on nopein apu teille… Kiittelin vuolaasti tuota vossikkamiestä ja kateselin kelloa… Sanoin Laksulle, että käyn katselemassa tuota koskea, kohta sieltä joku tulee aamiaisen tekoon. Siinä vaiheessa niitä hyttysiäkin oli ihan vitutukseen asti.
Eikä meidän tarttenu odottaa kun vartin verran, niin pihaan kaarsi auto. Ystävällinen nainen katseli meitä kummissaan. Selvitimme tilanteemme ja esitimme anelevan pyyntömme saada yhden huoneen tai vaikka paikan respan sohvalta. Nainen oli pahoillaan kun ei respan hommista mitään tienyt. No yksi vapaa huone löytyi, mutta tuo nainen vieläkin pahoitteli, kun ei osaa enempää auttaa. Lupasi huoneen jos meille käy, että hoidetaan maksu vasta kun respan porukka on töissä ja he tietävät myös sen hinnan. Kassit kantoon ja nukkumaan. Huone oli mukava ja ennen puoli kuutta Laksu nukkui täyttä höyryä ja minäkin suihkun jälkeen vilkaisin kelloa, sitä hetkeä kun korva otti tyynyyn kiinni en muista… Neljä tuntia myöhemmin heräilin, kun Laksu toivotteli huomenia.
Pikainen pukeutuminen ja aamiaiselle. Sen jälkeen Laksu lähti hakemaan naapurihuoltsikalta käynnistyskaapeleita ja minä huolehdin paperityöt loppuun ja sain eräältä pariskunnalta nimet todistajalomakkeisiimme ja samalla pummattua sähköä pyörääni. Käytiin palauttamassa kaapelit ja juotiin vielä kahvit huoltsikalla. Kaapeleita oli taas pyydettävä lainaan ja isäntä lainasi myös myyntihyllyssä ollutta akkua.
Laskeskelin nopeasti, että sodankylään on liian pitkä matka minun polttoainevarainnoilla. Ivalossa tankille, pysähdyttäessä meidät bongasi Intruder Clubin pohjoisin jäsen ja tuli juttusille. Hetken tarinoituamme jatkoimme pitkähköä kotimatkaamme. Sodankylässä ostin käynnistyskaapelit kun Inarissa niitä ei myynnissä ollut. Kahviteltiin ja turistiin yhden motoristipariskunnan kanssa jotka olivat olleet lomamatkalla Norjassa ja nyt matkalla kohti kotia Porvooseen. Apuvirtaa lötyi ja vielä autossa ollut rouva olisi kernaasti vaihtanut perheensä auton mun mopoon. En vaihtokauppaan suostunut, mutta herrasmiehenä tarjosin rouvalle kyytipaikkaa takapenkiltä, isäntä ei taas suostunut siihen.
Rovaniemelle saavuttaessa alkoi mielessäni kytemään ajatus, että en kyllä tänään aja Heinolaan, ei huvita ja en jaksa. Laksulle varovasti ehdottelin välistoppia Ouluun, ei kaveri innostunut ajatuksesta. Kemissä ehdotin, että jatkaa omineen Heinolaan, niin hän on sielä nopeammin kuin minun kanssa ajaessa, minä jäisin Ouluun. Laksu oli pohdiskellut matkalla samoja ajatuksia… Soittelin Oulun Edeniin ja tiedustelin huonetta. Sellainen lötyi ja päätös oli valmis. Jatkettiin porukassa matkaa Ouluun asti ja minun kääntyessä motarilta pois morjesteltiin Laksun kanssa.
Vietin mukavan illan kylpylässä rentoutuen. Söin illalla hyvin ja sitten vielä aulabaarissa törmäsin vallan miellyttävään tarjoilijattareen… Aamulla Oulusta lähti ajelemaan tyytyväinen mies kohti Heinolaa. No se tyytyväisyys karisi jossain vaiheessa, 350 km tuosta kotimatkasta satoi vettä. Aamulla Laksun kanssa soitellessa selvisi, että ei hänkään pitkään ollut ajellut kun sade iski vastaan. Nuttulinnaan oli jäänyt matkamies maate ja meinasi, että jos sateessa pitää ajaa, niin ei ainakaan yöllä…
Aikanaan selvisin kotia ja suihkun jälkeen suuntasin Laksulle tekemään paperityöt loppuun…
Vaikka alkuperäinen suunnitelma ei toteutunutkaan niin matka oli silti mukava. Itse meinaan vastaisuudessakin käyttää noita urheilujuomia ja geelejä, ne tuntuivat toimivan ainakin minulle. Kun ropassa on noi kivennäiset yms. ravinne hommelit kondiksessa niin sitä jaksaa hyvin. Kotimatkan ekana päivänä tapahtunut väsyminen on selkeä osoitus siitä, että yksi voima joka saa ihmisen jaksamaan nämä reissut on motivaatio. Kun on selvät sävelet, selkeä päämäärä niin motivoitunut mieli pitää ropan mukana reissussa… Sitten kun ei oo mitään tarvetta puristaa niin sitten sitä ei purista…
BB2500K ja SS2000 Finland on vielä hoitamatta, mutta joskus se niittenkin vuoro vielä tulee…
Talvipäivänseisausyönä ginitonikkia maistellessa
Sami Kalmi
ps. Seuraavana aamuna irrotin kaasarit koneesta laskin neuloja pykälän alas ja kulutus pieneni litralla, talvella vaihdan vielä pykälää pienemmät suuttimet ja sitten se on siinä…