Kirjoittamisen ohjaamista kuvaava, lokakuussa ilmestyvä kirjani "Sanat elämän puuhun" sisältää mm. seuraavanlaisen luvun:

Oivaltamaan ja kehittymään

Uusimman kirjan etukansi

Ryhmäni kirjoittajilla tekstin teko oli perustoiltaan hallinnassa. Vaikka arvostin kirjoittajien voimien ja ajankäytön rajaamista, huomasin vielä silloin tällöin ihmetteleväni, miksi lähes kaikille näytti riittävän itselleen ja toinen toisilleen kirjoittaminen. Toisaalta olin hyvilläni, ettei kukaan heistä kuulunut siihen onnettomien joukkoon, jotka laskevat elämänlankansa kustantajan kynnykselle vaikeroiden: Jos ovi ei avaudu, lanka katkeaa!

Tuntuu käsittämättömältä, että näitä onnettomia on vielä nykyään, vaikka tekstikanavia pitäisi riittää jokaiselle. Onko julkisuuteen kirjoittavan osa niin tavoittelemisen arvoista, että sen saadakseen on pantava päänsä pölkylle? Onko kustantaja näille poloisille isähahmo, jonka arvostuksen saamisesta elämä on kiinni? Jossain tulisi heille ajoissa kertoa, millainen kohtalo kirjan julki päkertänyttä odottaa. Otavan kustannuspäällikkö Jaana Koistinen kuvaa sitä Kirjan matka tekijöiltä lukijoille kirjassa näin: "Käsi sydämellä, kuinka valmiita olisitte alistamaan oman työpanoksenne julkiseen reposteluun ja arvosteluun, suoranaiseen pilkkaan ja vähättelyyn."

Jollei ole valmis tuohon kaikkeen, on lohdullista saada kirjoitella vain itselleen ja ystävilleen. Kirjoittajan ei pidä lähteä työhönsä ajatuksella saada kiitoksia, palkintoja tai julkkispiireihin pääsyä. Palkinnot ovat kirjoittajan sisäisiä. Kirjoittaminen on osa sisäistä kehittymisen työtä. Sen mukana tuleva tietoisuuden avautuminen tuo rohkeutta läpäistä pelkoa, torjuntaa ja mitätöintiä. Arvokkain kirjoittamisen tuomista saavutuksista on kaltaiselleni impulsiiviselle ihmiselle ajattelun hallintaan saaminen, pitkäjänteisyys ja yksinäisyyden kestäminen.

Jos joku haluaisi minulta neuvoja kirjoittajalle, ne olisivat jotakuinkin tällaisia: Lue kaikenlaista kirjallisuutta. Vähitellen löydät tekstien joukosta oman lajisi. Ehkä löydät omaksesi ilmaisun, jota kukaan ei ole koskaan käyttänyt.

Lukukykyä voi pitää vireillä paitsi lukemalla myös tekemällä kritiikkejä. Kirjojen lukuakin tärkeämpää on kuitenkin opetella lukemaan ihmisiä ja tarkkailemaan tilanteita. Aloita rekisteröimällä rohkeasti omia ja muiden reaktioita. Jokainen meistä joutuu elämässä taistelemaan oman tilansa. Jossain kilpailussa jokainen on mukana. Miten sen näemme ja miten siihen suhtaudumme?

Hanki itsetuntemusta antautumalla voimiesi mukaan tilanteisiin, joissa saat ajatuksillesi palautetta. Opi ottamaan palautetta vastaan muistaen, että olemme erilaisia ja että meillä on jokaisella omat omituiset ikkunamme, joista maailmaa katselemme. Muista, että palaute kertoo ensisijaisesti palautteen antajasta, kuten väitöstilaisuuksissa paljaimpina ovat vastaväittäjät. Lue ennen kaikkea elämän kirjaa. Pysähdy, kuule, näe ja kokeile.

Kirjaa saa tilata suoraan tekijältä (katso kotisivun yhteystiedot)
tai Ekiteki p. 0400-490 808, www.ekiteki.com
Hinta 18 e + postimaksu.


Alli Kantola
23.9.2008