| |
|
Perheemme (minä Nora, mieheni Henrik, sekä pieni tyttäremme Jane) asuu Kukkilassa, Lahden kupeessa, neljän russelimme kanssa. Lisäksi omistan ja osaomistan muita koiria, jotka asuvat muualla rakastettuina perheenjäseninä. Kasvatustoimintani on pienimuotoista. Olen kasvattanut jackrussellinterrierejä vuodesta 2004. Tavoitteenani on kasvattaa iloisia, hyväluonteisia, reippaita sekä rotumääritelmän mukaisia jackrussellinterrierejä. Lisäksi käyttöominaisuuksia pyrin vaalimaan mahdollisuuksien mukaan. Tärkeää minulle on pyrkiä pitämään sukusiitos mahdollisimman alhaisena, jotta geenit pysyvät mahdollisimman monimuotoisina. Harrastan aktiivisesti agilityä koirieni kanssa. Tällä hetkellä kilpailemme mini2 luokassa Fiinin (Kisentel's Lovely Lassie) ja Fanin (WW Yangoviper's Midnight Man) kanssa. Olen suorittanut agilityn koulutusohjaajan peruskurssin kesällä 2007. Olen myös käynyt kehätoimitsijan peruskurssin syksyllä 2007, sekä kouluttautunut useilla koira-aiheisilla kursseilla. Toimin myös mm. Pelto-Ollilan koiraleireillä kouluttajana. Olen Suomen Kennelliiton, Suomen Jackrussellinterrierit Ry:n, Suomen Koirankasvattajat ry:n, sekä Salpausselän Koirankasvattajat ry:n jäsen. Kuulun jackrussellinterriereiden monimuotoisuusprojektiin. ~**~ Our family (me, my spouse Henrik, and our little daughter Jane) lives at Kukkila, near Lahti, in our little house with my two Jack Russell terriers. I also co-own other dogs who live with other families, as I prefer the dogs to be beloved family members instead of kennel dogs. -Nora Ervasti-
|