"Lataan kuviini ja keramiikkaveistoksiini iloa ja hyviä ajatuksia. Olen siis naivisti."

Kikka Nyrènin lyhyt historia

Synnyin Helsingissä, kasvoin Herttoniemessä. Aloitin kuvittajana 17-vuotiaana. Opiskelin Ateneumin iltakoulussa graafisella linjalla, päivät paiskin töitä mainostoimiston tsupparina ja harjoittelijana. Menin naimisiin, sain potran pojan ja muutimme maalle, Suonenjoen Kärkkäälään mansikoita ja lampaita kasvattamaan. Kuvitustöitä tein Helsinkiin ja Kuopioon. Mikkeliin muutettuamme pääsin opiskelemaan avoimessa yliopistossa Taideteollisen korkeakoulun taiteen peruskursseilla. Ymmärsin, että minun on maalattava.

Heinolassa tutustuin keramiikan mahdollisuuksiin. Nyt asun Lahdessa, kuvitan lehtiä ja kirjoja, teen postikortteja, maalaan tauluja ja muotoilen pieniä keramiikkaveistoksia.
Lataan töihini iloa ja hyviä ajatuksia, elämähän on välillä aika rankkaa. Olen siis naivisti. Tyylini on tunnistettavissa myös abstrakteissa töissäni. Ihmisen ja luonnon suhde on vakio-aiheeni. Eläimet ovat lähellä sydäntäni.