
 |
Graupner
mc-19 |
|
| |
Ensimmäinen radioni oli nelikanavainen Futaba
T4YF, joka tuntui uskomattoman hienolta laitteelta. Ei kuitenkaan mennyt
vuottakaan, kun perusradiosta, jonka ainoa hienous oli reverse-kytkimet,
loppui ominaisuudet kesken. Englannista tilasin Futaba 6EXAn, jossa oli
kuusi mallimuistia ja kaikkea hienoa. Siinäpä radiota loppuelämäksi.
Hienot Graupnerit olivat pro-miesten radioita ja sellaiseksi en itseäni
laskenut enkä laske vieläkään. Eräänä päivänä kuulin myyntiin tulevasta
Graupner MC-19 -radiosta ja kun hintakin oli kohdallaan, ostin radion
saman tien. Graupnerissa tuli mukana niskaremmi raudoilla, latausmoduli
sekä 3800mAh NiMH-akkupakka.
Aluksi päätin opetella todellisten nahkahousumiesten tavan
ohjata lennokkeja - kynäotteen. Futaballa ja peukkuotteella alkoi
kehittyä jonkinlainen luottamus omiin taitoihin. Kynäotteella osaaminen
putosi lähes nollaan ja tuttu Beaver kaputoitui useammin kuin kerran.
Varsinaisen henkisen taistelun jälkeen päätin hylätä kynäotteen ja
jatkoin peukalo-otteella. Isot kädet ja pitkät tikut sopivat varsin
hyvin yhteen.
|
|
| |
 |
Graupnerissa on vakiona keskiosan
kolme kytkintä. Jokainen kytkin on erikseen ohjelmoitavissa haluttuun
tarkoitukseen ja haluttuun toimintasuuntaan. Keskimmäisen kytkimen olen
"lukinnut" vain Dual Rate-käyttöön. Oikeanpuolimmainen on Expoa varten
ja vasen erilaisia Dual Rate-kokeiluja varten. Ensilennolla asetan
puolittajat toimimaan jokaiselle ohjaintoiminnolle omasta kytkimestään.
Yläpaneliin lisäsin vasemmalle kytkimet
kytkinpaikkoihin. Vasemmassa yläkulmassa on kolmiasentoinen
lentotilakytkin. Alarivin kytkimet ovat vapaasti eri tarkoituksiin
paitsi pitkävipuinen kytkin, joka on varattu vain Throttle Cut-käyttöön.
Oikean lohkon kytkimet ovat kanavapaikoissa.
Ylärivissä vapaasti käytettävät kolmiasentoiset kytkimet. Alarivissä
oikealla vihreällä merkkivalolla varustettu kytkin on varattu
laskutelineille/hinauskytkimen avaukselle ja
keltaisella merkkivalolla varustettu on varattu RC-hehkulle. |
|
| |
 |
MC19 sisältä ennen
kanavapaikkakytkimien lisäämistä. Keskellä ylhäällä näkyy lähetinmoduli,
jonka vaihtaminen syntikkaan on varsin yksinkertaista: irrotetaan kortin
oikeassa reunassa oleva liitin, antennijohto ja kortin kulmissa olevat
neljä ruuvia. Syntikkamodulissa on kiteen (kullattu kyltti 68T) tilalla
kaksi kiertokytkintä. |
|
| |
 |
Viereisessä kuvassa
on esimerkkejä Graupneriin käyvistä kytkimistä.
Kytkinpaikkaan tuleva kytkin on yleensä ON-OFF
-tyyppinen ja se kytketään 2-napaisella servoliittimellä kytkinpaikkaan.
Kahteen kytkinpaikkaan tuleva kytkin on
ON-OFF-ON -tyyppinen ja kytketään kahdella 2-napaisella tai yhdellä
4-napaisella servoliittimellä kytkinpaikkaan.
Kanavapaikkaan tuleva kytkin voi olla ON-ON tai
ON-OFF-ON tyyppinen ja se kytketään 5-napaisella liittimellä
kanavapaikkaan. Lisävarusteeksi voi laittaa LEDin, joka osoittaa
toiminnon olevan päällä (esim. hehkulaite). |
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
Muutamia omia miksauksia
muistiinpantuina tulevaa käyttöä varten |
|
|
| |
Throttle Cut |
|
| |
Graupnerissa ei ole
vakiona polttomoottorin sammutuskytkintä (Throttle Cut) ja ohjelmoin
sellaisen miksauksella vapaaseen kytkimeen vetämään kaasun nollille.
Toimintoa ei ole lukittu kaasun minimiasentoon vaan se toimii koko
kaasun toiminta-alueella. mutta tästä ei ole tähän mennessä ollut
haittaa. |
 |
|
| |
Throttle Cutin
ohjelmoin MIX1:een. Valittu kytkin 5 ohjaa kaasukanavaa C1 vetämällä
ala-asennossaan trimmiä 60% alaspäin.
Kokeilin polttomoottorityyppistä Throttle Cutia
myös sähkökoneissa, jolloin moottori alkaa käydä tyhjäkäynnillä
käännettäessä Throttle Cut yläasentoon ja toiminta on vaikuttanut
erittäin hyvältä.
|
 |
|
| |
Hinauskytkimen ohjaus hehkun kanssa |
|
|
| |
Piper Cubissa
loppuivat Futaba R136F -vastarin kanavat kesken hinauskytkintä
lisättäessä. Kompromissina laitoin hinauskytkimen avautumaan RC-hehkun
ollessa päällä. Toiminnon ainoa hankaluus oli itse päättämäni
hehkukytkimen paikka keskellä radiota, jolloin narun irroitus vaati
hieman huomiota oikeaan kytkimeen osumiseksi.
Normaalisti toiminta oli hyvä, mutta koetussa
paniikki-irrotuksessa hinattavan koneen juuttuessa maahan ei käsi
ehtinyt kytkimelle. Tein sen vuoksi laskutelinekytkimestä radion
reunassa miksauksen RC-hehkulle. Molemmissa kytkimissä on merkkivalo,
joten hehku ei jää vahingossa päälle. Ohjelmoin MIX2:een kanavan 7
(Gear) ohjaamaan kanavaa 6 (RC-Glow). Suurin vaikeus oli saada
sovitettua miksauksen suuruus oikeaksi, koska hehkun liikealue on
säädetty toimimaan hinauskytkimen mukaan. Offs-säädöllä sain siirrettyä
kanavan 7 toiminta-alueen oikeaan kohtaan kanavaan 6 nähden. Nyt
molemmista kytkimistä menee hehku päälle ja samalla avautuu
hinauskytkin. Uusi kytkin on etusormen työnnön takana.
|
 |
|
| |
Tässä vielä kuva
kanavien 6 ja 7 asetuksista. |
 |
|
| |
R/C
GlowPron ohjaus kaasukanavalla |
|
|
| |
R/C GlowPro-etähehkun
halusin miksata toimimaan kaasun kanssa siten, että hehku on päällä
tyhjäkäynnillä, mutta putoaa pois kaasua avattaessa ja toisaalta
sammutettaessa moottori ThrottleCutilla. Helpointa olisi ollut laittaa
hehku Y-kaapelilla kaasun rinnalle, mutta halusin pitää sen omassa
kanavassaan.
Hehkulaite on kytketty
kanavalle 6, jonka asetin perustilaan (kuvassa Servo 6 asetukset).
Hehkun ohjelmointiominaisuuksiin kuuluu, että sille voi määritellä
toiminta-alueen, jonka sisällä se on päällä. Alueen ylä- ja alapuolella
hehku on pois päältä. Omaan hehkuuni olen määritellyt alueen kaasun
nolla-asennosta noin 1/7 kaasuun saakka (ThrottleCutin ollessa
asennossa, jossa moottori käy).
|
 |
|
| |
Kanavan 6 ohjauksen
vapautin, ettei mikään säädin tai kytkin sotke sen toimintaa. Aiemmin
kanavaa 6 ohjattiin hehkun kytkimellä. |
 |
|
| |
Vapaamikserillä tein kaksi
uutta miksausta (MIX 1 on aiemmin tehty ThrottleCut) hehkua varten.
Näistä MIX2 kytkee kaasun ohjaamaan hehkulaitteen kanavaa 6 ja MIX3 taas
kytkee ThrottleCut-kytkimen ohjaamaan samaa kanavaa. Tarkoituksena on
tehdä sellainen miksaus, jossa kanava 6 (hehkulaite) seuraa kaasua ja
toisaalta ThrottleCut sammuttaa hehkun. |
 |
|
| |
MIX2:lla säädin kaasun
vaikuttamaan hehkun kanavaan 6 siten, että molemmat muuttuvat samaa
tahtia. Lukemat 82% ja 114% ovat suoraan kaasun ääriasennoista
ThrottleCutin ollessa asennossa, jossa moottori käy. |
 |
|
| |
MIX3:lla asetin
ThrottleCut-kytkimen ohjaamaan hehkukanavan minimiin sammutettaessa
moottoria. Kytkimen toisessa asennossa (moottorin sammutus) on vaikutus
100%, kun taas toisessa asennossa (moottori käy) vaikutus on 0%.
Kokeilin miksausten toimintaa
Piper Cubin Saito FA-80-nelitahtimoottorilla ja hyvin tuntui toimivan.
Avattaessa kaasu ryypytystä varten täysille hehku putoaa pois päältä.
Kun kaasun vetää melkein tyhjäkäynnille, hehku menee päälle ja pysyy
päällä kunnes kaasua lisätään asetetun rajan ylitse. Moottoria
sammutettaessa hehku menee pois päältä ja moottori sammuu normaalisti.
Tarkoituksena on varmistaa
tyhjäkäynti kylmässä ja nitrottomalla polttoaineella. |
 |
|
| |
|
|
|
| |
Lähetinhuppu |
|
|
| |
Talvella MC-19 toimii
mainiosti pakkasessakin vaikka näytön toiminnot hidastuvatkin
tuntuvasti. Hyvillä hanskoilla tarkenee lennätellä, muta aina ei aurinko
paista ja joskus lennätyskeikoilla on hiljalleen sadellut luntakin.
Tilasin Englannista Raydiowarmin valmistaman lähetinhupun suojaamaan
radiota lumeentumiselta ja kylmältä.
Kuva on napattu Raydiowarmin sivuilta ja
sisällä on aivan muu radio kuin Graupner, mutta samalla tavalla MC-19
mahtuu tuonne pussukkaan. Peukalo-otteella tulee hieman ahdasta, mutta
ei häiritsevän paljon. Pussin mukana tulee kaksi läpivientiä antennia
varten. Käsien aukoissa on mukavan tuntuiset resorit ja sisäpuoli on
fleeceä. Joku kanadalainen on kehunut lennätelleensä tunnin ilman
käsineitä -10C pakkasessa tätä pussia käyttäen.
Samalla vaihdoin lähettimen akuksi GP 4800mAh
Nimh-kennoista kootun pakan. |
 |
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|
| |
|
|
|