| |
|
|

 |
ERTL/AMT Chevrolet
El Camino SS 1986
(1:25) |
|
| |
Chevy El Camino kuului ennen lennokkiharrastuksen
elpymistä tehtyihin Ebay-hankintoihin. Auto jäi keskentekoiseksi lennokkien
viedessä kiinnostuksen, mutta talven pakkasilla alkoi poltella projektin
valmiiksi saattaminen. Niin sitten otettiin työkalut esiin ja muutaman
viikon satunnaisena puuhasteluna auto valmistui.
Alkuperäinen tavoite oli paljon kunnianhimoisempi
ja lopputulos ei vastaa ihan suunnitelmia. Tarkoitus oli tehdä pienoismalli
kotikylällä liikkuvasta Caminosta mutta into jotenkin lopahti... nätti
sitruunankeltainen kulkupeli siitä kuitenkin syntyi. Kromaukset on tehty
pääosin Bare Metal Foil Chromella ja pienimmät yksityiskohdat Alclad
Chrome-maalilla.
Kuvat eivät ole parasta A-luokkaa. Ehkäpä jonain
päivänä hovikuvaaja ottaa parempia. Näissä ei näy kaikki yksityiskohdat,
mutta eipä näy kaikki virheetkään.
|
|
| |
El Camino SS - ei aivan skaala mutta
kelpaa...keltainen väri on Big-J:n keltaisella spraymaalilla maalattu.
Decalit ovat sarjan mukana tulleita.
|
|
| |
Salamavalo heijastuu valojen kromifoilista
tehdyistä heijastimista linssien takaa. Etupuskurin vilkkujen pohjan
maalasin oranssilla - vilkun lasi on kirkas.
|
|
| |
Sisusta näkyy hieman heikosti. Valkopohjaisissa
mittareissa on punaiset neulat ja peili heijastaa oikeasti. Muuten sisustus
on Chevyn tapaan mustaa ja tummanharmaata.
|
|
| |
Pakoputkiston rakensin styreeniputkista. Kromaukset
on tehty kromifoililla. Bowtie on päällystetty Bare Metakin kultafoililla.
Rekisterikilveksi kelpasi vaihteeksi sarjan mukana tullut Iowan kilpi. |
|
| |
Moottoritilaan oli tarkoitus asentaa letkut ja
johdot, mutta toistaiseksi ne saa jäädä laittamatta. Säleikön heikosti
kuvassa näkyvä Chevrolet-teksti on maalattu Alcladilla.
|
|
| |
Chevrolet El Camino SS 1986
|
|
| |
|
|
| |
|
|