Tällä sivulla vilisee sitten ihan melkein mitä tahansa.
Innostun asioista helposti ja kaikkea(ainakin melkein) pitää kokeilla, joten joitakin niistä innostumisen tuloksista jotka jotenkin on saatettu loppuun asti on sitten esillä.
Täällä voi olla myös jotain ihan asiaakin, jos sellaista kohdalle sattuu.
Lähinnä kuitenkin käsitöitä, askarteluja, ideoita jne.

kacara ja puhelinth
cd-korttith

CD:t voi kierrättää korteiksi, (ei voi soittaa)
3D-kortit tulivat mukaan muistaakseni 2005
Näissäkin olen käyttänyt valokuvaa taustana.

Ikioma malli Kacara, josta käsillä tekeminen uudestaan alkoi. Kacara on kännykkäteline ja siinä on puolet kakadua puolet araa ja loppu mielikuvitusta. v 1999

hääpari-06th
3D kortti ruusuth
cd-kortti autoth
CD-kortti linnutth

3D-kortit ovat monien niin kortintekijöiden kuin ostajienkin suosikkeja. Ne ovat näyttäviä, vaikka ei tuo kolmiulotteisuus kuvissa näykkään.
Kortit ovat myös suuritöisiä, pikkutarkan leikkaamisen vuoksi. Jokainen kortti on tekijänsä näköinen vaikka siinä kuinka olisi sama kuva.
Värien soinnuttaminen ja sommittelu on jokaisen tekijän ominta itseä. Se joko onnistuu tai ei.
CD-korteissa käytetään myös 3D kuvia mutta monesti olen tehnyt kiiltokuvista ja niistäkin saa todella kauniita.

DSCN4632th

Kirjekuorikortti. Voit laittaa esim. lahjarahan kuoreen.

ponzo valkth
salomoninsolmuhuivi 1th DSCN2937th
DSCN2935th

Salomoninsolmut löysin eräästä blogista keväällä 2006.
tein oman kuvallisen ohjeen blokiini ja siitä alkoi valtaisa solmuvillitys. Itse olen tehnyt lukemattomia huiveja  ja aina niitä on yhtä kiva tehdä.
Langaksi sopii lähes mikä hyvänsä, tulos on aina erilainen.

DSCN4848th
DSCN3932th
DSCN3194(B)th
DSCN3133th

Salomoninsolmun tekeminen vaihe vaiheelta

6th
5th
4th
1th
2th 3th

Venytä silmukkaa hieman, ota lanka koukulle ja vedä läpi. Pistä nyt koukku venytetyn silmukan ja tuon vasemmalle jääneen langan välistä, ota lanka koukulle ja nyt sinulla on kaksi silmukkaa koukulla. Ota lanka koukulle ja vedä noiden kahden silmukan läpi. Nyt sinulla on yksi salomoninsolmu tehtynä. Jatka tästä taas venyttäen silmukkaa joka on koukulla ja jatka kuten edellä. 

7th
9th
8th

Jotain muuta kuin salomoninsolmuja.

DSCN4221th
kukkapontzoth
DSCN3457th

Askartelut miellettiin aikoinaan vain lasten puuhailuksi. Nykyisin aikuiset harrastavat monenmoista askartelua ja sisustuksessakin käytetään entistä enemmän itse tehtyä.
Luonnosta löytyy paljon mukavaa materiaalia monenmoisiin askarteluihin

DSCN3496th
DSCN0990th
DSCN3013(B)th

Heinistä tuoreena letitetty pikku kranssi ja muutama kuivattu kukka
ja vanamoa koristeena.

Villatopsi enkeli joulukalenterina.

Neulahuovutusharjoitelma.

Tulitikkuaski

Paperinaru on monipuolinen materiaali

amaryllisth
atsaleath
auringonkukkath
DSCN4970th
DSCN4974th

Atsalea                              Amaryllis           Auringonkukka

Oshibana on upea japanilainen kukkatekniikka. Siitä saivat ideansa nämä taulut. Joiden “kukat” ovat olleet jo pitkään kuivattuina tallessa. Tätä kai odottivat.

DSCN4983th

Ruusuja vaahteranlehdistä.

Tämän idean löysin vasta tänä syksynä, kun vaahteroiden lehdet olivat jo pudonneet. Tähän voi käyttää myös muita isoja lehtiä.

Kesän 2008 hurahduksia.

vapaalankahuovutusth
eka mattoth
DSCN3558th

Kakkuvuokaan keitettyä vettä jäähdytettynä ja tulppaanin lehtiä. Sitten vuoka pakkaseen ja “kakku” on valmis.

DSCN3695(B)th
DSCN2969th

Pääsiäiskranssi. Huovutetut munat ripustettu höyhenillä päällystettyyn kranssiin.

DSCN4307(B)th

Sinisestä vesipullosta led-kynttilälle alusta.
EI SIIS ELÄVÄÄ KYNTTILÄÄ

Tässä on kokeiltu servettitekniikkaa

pellava tabletitth
tyynyth

[Koti] [Tekijä itse] [Kuvankäsittely] [Valokuvat] [Rasse] [muutakin elämää] [Vieraskirja] [linkkejä]

BuiltWithNOF