[LAHTI BOULE RY]

TOIMINTAKERTOMUS Vuodelta 1997


Talvi-kevät

Vuosi alkoi siinä mielessä ikävästi, että talviharjoitteluhallia ei ollut. Edellinen hallimme Upolla oli luovutettu pois keväällä -96, koska uuden Jules Lenoir -hallin piti aloittaa toimintansa seuraavana syksynä. Kyseinen halli kuitenkin kaatui talousvaikeuksiin ja riitoihin jo heti alkutalvesta, ja siinä vaiheessa uuden hallin löytäminen lopputalveksi oli jo vaikeaa. Jäsenemme kävivät satunnaisesti muiden paikkakuntien halleissa harjoittelemassa ja kisoissa.

Seuramme järjesti Suomen Petanque-Liitto ry:n kevätkokouksen Lahdessa Hotelli Ascotissa 22.3., jonka yhteydessä pidimme myös oman seuramme kevätkokouksen.

Kesä

Kesä oli kotikaupungissamme lajin kannalta ainutlaatuinen; järjestettiinhän Lahdessa World Games, jossa yhtenä lajina oli petanque. Tämä oli koko valtakunnankin mitassa historiallinen tapaus eli toinen kahdesta Suomessa ikinä järjestetyistä lajin kansainvälisistä suurtapahtumista, edellinen oli vuonna -96 Porissa järjestetyt naisten MM-kisat. Pelimuotona World Games / petanquen yleisessä/miesten sarjassa on trippeli ja naisten sarjassa duppeli. Suomen edustusjoukkueet valittiin neljän karsintakilpailun sarjassa ja saimme liitolta yhden niistä järjestettäväksemme. Kilpailu pidettiin 24.5. Kisapuiston kentällä ja mukana oli yhteensä tasan sata pelaajaa. Tulokset:

Miesten trippeli, 20 joukkuetta
	1. PSC 1, Arttu Poikolainen, Jarmo Heinonen, Samuli Kankkunen (PSC Järvenpää)
	2. HB JJJ/I, Joachim Eriksson, Jorma Lahtinen, Ilkka Railio (Helsinki Boule)
	3. Hennessy-Team, Marko Aalto, Iivo Paaso, Hamid Mokhtar (Helsinki Boule)

Naisten duppeli, 11 joukkuetta
	1. SLP Dubonnet, Päivi Lehtonen, Mirva Näsilä (SLP Helsinki)
	2. OKA, Outi Raitasuo, Kati Nieminen (Tavastia/Peesi Helsinki/Espoo)
	3. Arja & Stiina, Arja Kotilainen, Stiina Kamppuri (KK Vantaa)

Oheiskisa, PR-singeli, 18 pelaaja
	1. Rauno Kallio (Lahti Boule)
	2. Jorma Hupli (Lahti Boule)
	3. Tommi Walther (Lahti Boule)

Baltic Cup pelattiin Porvoossa 28.-29.6. ja mukana oli joukkueita Suomen lisäksi Virosta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Saksasta sekä vahva osanotto myös Lahdesta. Ehkä hieman yllättäenkin Suomi otti turnauksessa kaksoisvoiton ja peräti mestareiksi nousivat oma lisenssipelaajamme Jari Korvenaro sekä myöskin lahtelaiset Ari-Pekka Mäkelä ja Jukka Holopainen.

SM-kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa yhtenä viikon mittaisena suurtapahtumana Helsingin Rautatientorilla 1.-6.7. ja sielläkin seuramme oli vahvasti edustettuna. Mitalit jäivät kylläkin tänä vuonna saamatta, varmaankin vähiin jäänyt harjoittelu edellistalvena hallin puutteessa oli osasyyllinen.

Kortteliliigan petankkiturnauksessa oli jäseniämme paljon mukana ja torstaisin pelailimme Kivimaan kentällä.

World Games / petanque 9-10.8. Kisapuisto

Elokuussa sitten pääsimme kansainväliseen tunnelmaan World Games -kisojen alkaessa. Seuraltamme oli pyydetty apua petankin järjestelyihin ja seitsemän jäsentämme osallistui toimitsijoina tapahtumaan. Petankin lisäksi siinä sivussa hoidimme suurimman osan myös Boule Lyonnaisen järjestelyistä. Hoidimme hommat kunnialla ja saimmekin paljon kiitosta järjestävältä taholta ja Suomen Petanque-Liitolta sekä myös kansainvälisiltä lajiliitoilta.

World Games / petanque tulokset:

Miesten trippeli
	1. Espanja (Pomares Solsona, Catalan Almino, Hoyo Quilez)
	2. Italia (Stefano Bruno, Gianni Laigueglia, Tiboni)
	3. Ranska (Michel Loy, Michel Briand, Zvonko Radnic)
	4. Tunisia (Tarek Lakili, Khaled Lakhal, Lassaad May)
	5. Marokko (Hafid Alaoui, Said Adnane, Amal Moufid)
	6. Suomi (Miska Nieminen, Juha-Pekka Siro, Arto Stenberg / PSC Järvenpää)

Naisten duppeli
	1. Belgia (Fabienne Berdoyes, Linda Gobelet)
	2. Ranska (Angelique Colombet, Christine Saunier)
	3. Espanja (Rosario Ines Lizon, Catalina Mayol Gomez)
	4. Madagaskar (Rajana Volana, Randrianasola)
	5. Suomi (Päivi Lehtonen, Mirva Näsilä / SLP Helsinki)
	6. Norja (Johansen, Fossen)

Syksy-talvi

Syksyllä järjestimme PR-duppelikisan 21.9. Kisapuistossa ja siihen osallistui 21 joukkuetta kautta maan:

	1. Vellu & Jaksu, Veli-Matti Myllymäki ja Marko Jakonen, Järvenpää
	2. EK-Team, Erkki ja Kimmo Rantanen, Salo
	3. The Rock, Jake ja Rane Kallio, Lahti

Alkutalvesta otimme osaa toisen kerran järjestettyyn Seura-SM -hallikilpailuun Anjalankoskella. Mukana oli 13 joukkuetta 12 seurasta ja sijoituksemme oli seitsemäs.

Syksyllä alkoi taas kuumeinen talvihallin etsiminen. Sellainen löytyikin VR-Yhtymän veturitalleilta Sopenkorvesta. Vuokrasopimus alkoi lokakuun alussa kuukausivuokran ollessa 1500 mk. Hallin käyttömaksuiksi sovittiin 120 mk/kk tai 30 mk/kerta. Perustajaporukan eli kimppalaisten kuukausimaksuksi sovittiin 100 mk/kk ympäri vuoden, joista osa perittiin etukäteen alkukulujen kattamiseksi. Toisaalta kimppalaiset voisivat sitten saada palautuksia maksuista, jos tuloja saataisiin muualta ja ylijäämää kertyisi. Hallilla kilpailtiin loppuvuonna seuraavasti:

Hallin avajaiskisat 15.11., 17 joukkuetta:
	1. Arttu & Samuli / Arttu Poikolainen, Samuli Kankkunen (Helsinki/Järvenpää)
	2. EK-Team / Erkki Rantanen, Kimmo Rantanen (Salo)
	3. Iivo & Iivo / Iivo Paaso (Helsinki)

Seuran oma singelimestaruuskilpailu 12.12., 15 pelaajaa:
	1. Jari Hakuli
	2. Jukka Pöyry
	3. Hannu Niemeläinen

Lisäksi tiistai-iltaisin pelattiin sarjaa, joka päätty vasta seuraavana keväänä.

Seuran syyskokous/pikkujoulut pidettiin 7.11. Ravintola Vanhassa Herrassa.

Muuta:

Seuralla on oma nettisivu osoitteessa http://www.sci.fi/~jpoyry/petanque/ ja siellä on ollut tietoja seuran toiminnasta, tapahtumista, kilpailutuloksia ym.

Seuran jäsenmaksu oli naisilta ja junioreilta 50 mk ja muilta 75 mk, ei liittymismaksua.

Jäsenmäärä vuoden lopussa oli 31 (22 miestä, 2 naista, 7 junioria), joista 29:llä oli liiton kilpailulisenssi.


	Puheenjohtaja	Jukka Pöyry	Työpuh:  050-5963855
			Lettokatu 4	Kotipuh: 03-7563323
			15340 Lahti	E-mail:  jpoyry@sci.fi