[LAHTI BOULE RY]

TOIMINTAKERTOMUS Vuodelta 2000


Seuran yhdeksäs toimintavuosi oli lajin edistämisen kannalta erittäin hyvä Lahdessa järjestetyn suuren SM-tapahtuman ansiosta, mutta toisaalta taloudellisessa mielessä ja muun toiminnan kannalta hieman huonohko.

Talviharjoittelu

Talviharjoitteluhallia ei ollut Lahdessa koko vuonna. Vuokrien yleinen korkea hintataso teki mahdottomaksi hallin hankkimisen. Jo pienestä sadan neliön tilasta olisi joutunut maksamaan kuukausivuokraa vapailla markkinoilla noin 3000 markasta ylöspäin. Onneksi muutamassa sadan kilometrin säteellä sijaitsevassa muussa kaupungissa on hallit ja seuramme jäsenet sekä muutkin paikalliset aktiiviharrastajat kävivät usein niissä harjoittelemassa (mm. Järvenpäässä, Kuusankoskella, Hämeenlinnassa ja Helsingissä).

SM-sarja

Seuramme lähti hakemaan SM-sarjapaikkaa Mikkelissä 6.5. pidettyyn valtakunnalliseen karsintaan. Mukana oli 24 joukkuetta, joista 4 nousi sarjaan. Joukkueemme Jukka Holopainen, Ari-Pekka Mäkelä, Jukka Pöyry ja Mikko Soikkeli oli illan suussa kahdeksan parhaan joukossa, mutta hävisi viimeisen erittäin viileissä olosuhteissa myöhään pelatun ottelun niukasti, eikä sarjapaikkaa siis saatu.

Petanque SM Lahdessa

Seuramme aktiivi-ihmisten ansiosta Lahteen saatiin lajin suurin suomalainen vuosittainen tapahtuma, Suomen Petanque-Liiton järjestämä SM-viikko. Se järjestettiin Lahden Matkustaja-satamassa 4.-9. heinäkuuta ja tapahtuma sai paljon kiitosta lajin harrastajilta kautta maan. Suuri kiitos järjestelyjen onnistumisesta ja suuresta talkootyömäärästä kuuluu myös seuramme jäsenistölle. Tapahtuman myötä laji sai paljon myönteistä julkisuutta kaupungissamme.

Seuramme jäsenistä parhaiten kisoissa menestyivät Satu Lahtimo ja Antti Lehtonen, jotka saivat SM-sekaduppelissa pronssia ja Antti lisäksi yleisessä singelissä pronssia. Lisäksi Jukka Holopainen oli yleisessä singelissä kahdeksas sekä samalla sijalla myös yleisessä trippelissä Ari-Pekka Mäkelän kanssa.

Onnistuneesta SM-tapahtumasta kertoo sekin, että Suomen Petanque-Liitto päätti järjestää tapahtuman Lahdessa myös vuonna 2001.

Sinfonia Petanque

Järjestimme toisen Sinfonia Petanque -tapahtuman Pikku-Vesijärven puistossa 13.8., samanaikaisesti viereisessä satamassa olleen Sinfonia Regatan kanssa. Pääkilpailun eli Lahden avoimen mestaruusduppelin virkaa tekevän Lahti Boule Duppelin voitto saatiin viimein kotikaupunkiin, PSC Järvenpään hallittua sitä kaikkina aikaisempina vuosina. Mestareiksi nousivat seuramme jäsenet Jukka Holopainen ja Jukka Pöyry. Kakkoskilpailun eli Toplite Duppelin voittajajoukkueessa oli puheenjohtajamme Mika Ahonen. Lisätietoja ja tuloksia.

Seura-SM

Syksyllä 14.10. osallistuimme taas seurojen väliseen SM-kilpailuun Myllykoskella. Singelipelaajamme ja duppelijoukkueemme sijoittuivat aivan kohtuullisesti, mutta trippelijoukkue hieman epäonnistui. Kokonaiskilpailussa ratkaisee eri pelimuotojen yhteissijoitus ja se oli 10. Mukana oli 32 joukkuetta 31 seurasta.

- Singeli 8. / Ari-Pekka Mäkelä
- Duppeli 7. / Mika Ahonen, Jukka Pöyry
- Trippeli 24. / Jukka Holopainen, Markku Uusi-Piuhari, Mikko Soikkeli

Muita kilpailuja

Lahden Kortteliliigan petankkisarjaan eivät edellisvuonna mestaruuden ottaneet jäsenemme osallistuneet tällä kertaa, mielestämme hieman epäoikeudenmukaisten osanottorajoitusten ja tasoitusmääräysten takia. Tulkitsimme Kortteliliigan sääntöjen tarkoittavan sitä, että taitavia pelaajia ei haluta sinne mukaan muiden peli-iloa häiritsemään.

Jäsenemme Jukka Holopainen ja Mikko Soikkeli voittivat nastolalaisen Nassu ry:n järjestämän Nassu Duppelin Lahden Kisapuistossa 18.6.

Jäsenemme Mikko Soikkeli oli Helsingissä 17.9. pidetyn ammunnan SM-kilpailun kuudes. Mukana oli 28 kilpailijaa.

Talous

Seuran talous oli erittäin tiukalla. Suurimpana syynä tähän oli se, että emme saaneet kaupungin liikunta-avustusta lainkaan. Syyksi tähän kuulimme sen, että anomuksemme myöhästyi. Se piti jättää huhtikuun loppuun mennessä (su 30.4.), mutta veimme sen liikuntatoimistoon vasta aikaisin seuraavan arkipäivän aamuna (ti 2.5.) olettaen sen vielä riittävän. Luultavasti edellisviikon viimeisenä arkipäivänä postin kuljetettavaksi jätetyt anomukset hyväksyttiin, vaikka ne olivat todennäköisesti perillä muutamaa tuntia meidän anomustamme myöhemmin.

Tiukka talous rajoitti jonkin verran toimintaa. Moni paikallinen harrastaja jopa siirtyi muiden kaupunkien seurojen jäseniksi niistä saamiensa parempien etujen takia, jolloin myös jäsenmaksutulot hieman vähenivät.

Muuta

Seuralla on oma nettisivu osoitteessa http://www.sci.fi/~jpoyry/petanque/ ja siellä on ollut tietoja seuran toiminnasta, tapahtumista, kilpailutuloksia ym.

Seuran jäsenmaksu oli naisilta ja junioreilta 50 mk ja muilta 75 mk, ei liittymismaksua.

Jäsenmäärä vuoden lopussa oli 14 (9 miestä, 1 nainen ja 4 junioria), joilla kaikilla oli myös liiton kilpailulisenssi. Toiminnassa on ollut mukana myös huomattava määrä ei-jäseniä.

Seuran kevätkokous pidettiin 24.3. ja syyskokous 28.11.

Seuran luottamushenkilöinä vuoden aikana toimivat:

Hallitus:
  Puheenjohtaja       Mika Ahonen
  Sihteeri            Satu Lahtimo
  Taloudenhoitaja     Antti Lehtonen
  Jäsen               Unto Setälä
  Jäsen               Markku Uusi-Piuhari
  Varajäsenet         Mikko Haljoki ja Jari Korvenaro

Tilintarkastajat:     Jukka Pöyry ja Jukka Holopainen


Lahdessa 11.2.2001





            _____________________
                 Mika Ahonen