Lahti Boule ry ja Suomen Petanque-Liitto ry
Lahden Suurmessuilla 1.-5.8.2001


Lahden Messut tarjosi paikallisille urheiluseuroille messuosastoja ilmaiseksi ja SP-L lupasi rahoittaa muut kulut (hyvin vaatimaton summa), joten ei muuta kuin mukaan vaan...

Osastomme oli ulkoalueella ihan hyvällä paikalla ja se muodostui pääasiassa täysikokoisesta pelikentästä. Pelailimme 8 tuntia päivässä ja ihmettelijöitä riitti ihan kivasti. Lisäksi jaoimme esitteitä ja annoimme kiinnostuneiden kokeilla kuulia itsekin. Neljä ensimmäistä päivää olivat melko rauhallisia, mutta viimeisenä päivänä eli sunnuntaina oli jo ihan tungostakin.

Mika pohtimassa petanquen syvintä olemusta paikalle sattuneen viehättävän ranskalaisneitosen kanssa.

Arja Koriseva esiintyi ohjelmateltassa aivan kenttämme vieressä ja veti hyvin yleisöä.

Naapuriosastolla sai pudottaa tämän tyttösen kylmään veteen, kunhan vaan oli tarkkakätinen. Ja Puksuhan oli.

Eräs tyttönen kierteli messualueella tämän näköisissä vetimissä koko messujen ajan. Onneksi sää oli enimmäkseen ihan hyvä kaikkina viitenä päivänä.


Messuilla kävi kaikkiaan noin 40,000 vierasta ja heistä iso osa näki lajiamme ainakin vilaukselta ohi mennessään. Lisäksi monta sataa messuvierasta kokeili kuulia itsekin. Eli ihan kohtuullisen onnistunut PR-keikka.

Kiitokset liitolle, Mikalle ja Mikan isälle, Puksulle, Jaksulle, Lökelle, Teemulle, Jakelle, Ranelle ja muillekin talkoissa mukana olleille!


Lahti Boule ry / Suomen Petanque-Liitto ry