Lahti Boule ry


ALOITE

Suomen Petanque-Liitto ry:n syyskokoukselle 2002


Esipuhe

Arvopistejärjestelmämme on nykyisin melkoisen turha ainakin näistä syistä:

- Seurojen ei kannata järjestää lisenssikilpailuja, koska PR-kilpailuihin saa keskimäärin enemmän osallistujia ja järjestelykulut ovat pienemmät (ei tuomarikuluja).
- Arvopisteet määräytyvät melko epäoikeudenmukaisesti ja epäloogisesti joukkuemäärän eikä pelaajamäärän mukaan, jonka seurauksena kuninkuuslaji trippeli on vähempiarvoisessa asemassa duppeliin ja varsinkin singeliin verrattuna. Myös pistearvojen suhde pienten ja isojen kilpailujen välillä on liian suuri. Esimerkiksi SM-singelin voitosta saa enemmän pisteitä kuin usean pienen trippelin voitosta yhteensä.
- Arvopisteillä ei ole sinänsä yhtään mitään merkitystä missään ja palkinnotkin ovat melko mitättömät.

Tilanne olisi syytä korjata, virallisten lisenssikilpailujen määrän lisääntyminen nostaisi lajin imagoa ja saisi ehkä useamman pelaajan hankkimaan lisenssin. Alla on kokonaan uusiksi kirjoitettu kilpailusääntöjen arvopistejärjestelmän määrittelevä kohta ja muutamia asiaan liittyviä muutoksia myös muihin sääntökohtiin. Lisäksi lopussa on aloitteen mukainen kilpailukalenterin runko.


Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä

Arvopisteet ovat henkilökohtaisia ja liitto ylläpitää arvopistetaulukkoa. Arvopisteitä saa kaikista avoimista kotimaisista lisenssikilpailuista seuraavissa sarjoissa:

- Yleinen: SM-singeli, SM-duppeli, SM-trippeli, SM-ammunta, SM-sekaduppeli ja muut avoimet yleisen sarjan lisenssikilpailut
- Naiset: SM-singeli, SM-duppeli, SM-trippeli, SM-sekaduppeli, SM-sarja ja muut avoimet naisten lisenssikilpailut
- Juniorit: SM-singeli, SM-duppeli, SM-trippeli ja muut avoimet juniorien lisenssikilpailut

Arvopisteitä ei saa kilpailuista, joihin osallistumista on jollain tavoin rajoitettu, esim. yleinen SM-sarja ja divisioonat, seura-SM ja yli 50-v. kilpailut.

Naisjuniorit voivat osallistua naisten kilpailuihin, mutta saavat pisteitä silloin vain naisten sarjassa. Juniorit ja naiset voivat osallistua yleisen sarjan kilpailuihin, mutta saavat pisteitä silloin vain yleisessä sarjassa. Sekasarjojen kilpailuista saa myös pisteitä, mutta vain vastaavissa sarjoissa. Esim. juniori voi osallistua sekaduppeliin (joukkueessa mies+nainen), mutta saa silloin pisteitä vain yleisessä tai naisten sarjassa sukupuolensa mukaan.

Pistekertoimet kunkin kilpailun kahdeksalle parhaalle ovat: 10 - 8 - 6 - 5 - 4 - 3 - 2 - 1.

Painotus osallistujamäärän mukaan: Pistemäärä kerrotaan luvulla, joka on osallistuneiden pelaajien määrä + 50. Osallistuneiden pelaajien määräksi lasketaan singelissä osallistuneiden pelaajien määrä, duppelissa 2 x joukkueiden määrä ja trippelissä 3 x joukkueiden määrä. Poikkeuksena sekalajit, joissa kunkin sarjan pelaajamääräksi lasketaan kyseisen sarjan pelaajien nimellismäärä. Jos joukkueen pelaaja vaihtuu kesken kilpailun, saavat molemmat osan kilpailusta pelanneet puolet pistemäärästä jne. Jos esim. sijoja 3.-4. tai 5.-8. ei pelata, saa niistä vastaavan keskiarvomäärän pisteitä. Mahdolliset pisteiden osat pyöristetään alaspäin kokonaisluvuksi.

Esimerkkejä:
- 32 pelaajan singeli, voittajalle 10 x (32 + 50) = 820 pistettä
- 20 joukkueen trippeli, voittajille 10 x (60 + 50) = 1100 pistettä

Arvopistekausi on kalenterivuosi. Pelaajien päätyessä kauden lopussa tasapisteisiin, ratkaisee ensin suurin yksittäinen pistemäärä, sitten toiseksi suurin jne. Jos eroa ei näin synny, järjestetään mahdollisuuksien mukaan asetus-/ammuntakilpailu tai arvonta.

Yleisessä sarjassa palkitaan kolme parasta pokaalein ja stipendein tai vastaavin, naisissa ja junioreissa voittajat. Yleisen sarjan voittaja saa lisäksi lajin parhaan tittelin ja kiertopalkinnon. Liittohallitus päättää ja tiedottaa stipendien määrät ja vastaavat ennen kauden ensimmäistä arvopistekilpailua.

Minkä tahansa kilpailun järjestäjä voi käyttää edellisvuoden arvopistetuloksia ja/tai kuluvan vuoden tilannetta joukkueiden sijoittamisessa kilpailun alkulohkoihin ja/tai cup-kaavioon, tarkoituksena arpaonnen vaikutuksen vähentäminen.


Täsmennyksiä ja muutoksia muihin sääntökohtiin:

- Lisenssikilpailuja voi järjestää vain liitto ja sen jäsenseurat.
- Seurojen pitää anoa kunkin kauden lisenssikilpailujen järjestämislupa liitolta tammikuun loppuun mennessä.
- Liiton viralliseen kilpailukalenteriin merkitään vain lisenssikilpailut.
- Saman sarjan lisenssikilpailuja ei voi järjestää useampia samanaikaisesti eikä päällekkäin vastaavien kansainvälisten arvokilpailujen kanssa. Poikkeuksena yleinen SM-sarja ja yleinen I-divisioona, jotka voidaan järjestää samanaikaisesti.
- Lisenssikilpailuissa on oltava virallinen tuomari, josta aiheutuvat kulut maksaa liitto omien taksojensa mukaan.
- Lisenssikilpailujen järjestäjät saavat kohtuullisen määrän ilmaista mainostilaa liiton lehdessä ja Internet-sivuilla.
- Liitto hankkii kunnolliset ja huomattavat palkinnot arvopisteitä eniten keränneille.
- Liitto ylläpitää erillistä vapaamuotoisempaa listaa jäsenseurojensa järjestämistä epävirallisista PR-kilpailuista.
- Virallisessa kilpailukalenterissa määritellään loppukesälle myös kaksi kansallisista kilpailuista vapaata viikonloppua eri paikkakuntien omia mestaruuskilpailuja ja vastaavia varten.


Huomioitavaa ja perusteluja:

Nykyisissä säännöissä on määritelty melko epätarkasti, mistä kilpailuista saa pisteitä ja mihin sarjaan. Siksi määrittely on pyritty tekemään tässä mahdollisimman tarkasti.

Arvopisteet määräytyvät pelaajamäärän mukaan. Pohjakerroin 50 tasoittaa pienten ja isojen kilpailujen eroa, mutta ei poista eroa kuitenkaan kokonaan. Laskukaava antaa pisteitä lineaarisesti suhteessa osallistujamäärään. Pistemääristä tulee isoja, mutta niiden laskemiseen on helposti tehtävissä esim. nettisivuilla toimiva laskentaohjelma. Vähimmäisosallistujamäärä on poistettu, mutta laskentakaava mahdollistaa senkin. Jos jossain lisenssikilpailussa on alle 8 joukkuetta, ei se ole ainakaan pistesysteemin vika. Vähimmäisosallistujamäärän poistaminen on hyvä asia varsinkin juniorisarjassa, jossa nykyisillä säännöillä ja vähäisillä osallistujamäärillä on saanut pisteitä vain SM-singelistä.

Jos esim. SM-sekaduppelissa on 80 joukkuetta, ei yleiseen ja naisten sarjaan ole tarkoituksenmukaista antaa pisteitä 160 pelaajan mukaan, vaan 80 pelaajan mukaan.

Poistettu sääntö: "Yleisessä sarjassa lopputuloksiin lasketaan viiden (5) kilpailun parhaat tulokset." Tämä siksi, että loppukauden osallistujamäärien kannalta on hyvä antaa "ahkeruuspisteitäkin", muuten joku voi olla sijoittunut hyvin viidessä isommassa alkukauden kilpailussa eikä häntä hyödytä enää lähteä viimeisiin pienempiin kilpailuihin.

Liiton määrittelemät kaksi paikallisviikonloppua helpottavat esim. firmaliigojen finaalien ja vastaavien sekä muiden paikallisten mestaruuskilpailujen järjestämistä ilman päällekkäisyyksiä.


Kilpailukalenterin runko / kotimaa (R=arvopistekilpailu)

Kk    Kilpailu

6     Yleisen SM-sarjan ylimääräinen karsinta

6     Yleisen SM-sarjan osakilpailu 1
7     Yleisen SM-sarjan osakilpailu 2
7     Yleisen SM-sarjan osakilpailu 3

6     Yleisen I-divisioonan osakilpailu 1
7     Yleisen I-divisioonan osakilpailu 2
7     Yleisen I-divisioonan osakilpailu 3

8     Yleisen SM-sarjan finaalit ja nousukarsinta

6     Naisten SM-sarjan osakilpailu 1 (R)
7     Naisten SM-sarjan osakilpailu 2 (R)
7     Naisten SM-sarjan osakilpailu 3 (R)

7-8   Naisten SM-sarjan finaalit (R)

7     Yleinen SM-singeli (R)
7     Yleinen SM-duppeli (R)
7     Yleinen SM-trippeli (R)
7     Yleinen SM-ammunta (R)

7     Naisten SM-singeli (R)
7     Naisten SM-duppeli (R)
7     Naisten SM-trippeli (R)

7     Juniorien SM-singeli (R)
7     Juniorien SM-duppeli (R)
7     Juniorien SM-trippeli (R)

8     SM-sekaduppeli (R)

8     Yli 50-v. SM-duppeli

9-10  Seura-SM

5-10  Muut lisenssikilpailut Y/N/J (R)

8     Paikallisviikonloppu
9     Paikallisviikonloppu


Kilpailukalenterin runko / kansainväliset

Kk    Kilpailu

?     Maaottelu Suomi-Viro Y/N/J
?     (Maaottelu Suomi-Ruotsi Y/N/J)
8     PM-kilpailut Y/N/J
9-10  Yleinen MM
?     Naisten EM/MM
9-10  Juniorien EM/MM


30.9.2002 Lahti Boule ry

Mika Ahonen, puheenjohtaja

Jukka Pöyry, taloudenhoitaja