|
Seniorien SM-kilpailut. Kilpailut pidettiin samaan aikaan kuin varsinaisen SM-kilpailu. Kilpailukutsussa kierrosten määrä oli ilmoitettu riippuvaksi osallistujien lukumäärästä. Kilpailutoimikunta päätti osallistujia kuultuaan järjesestää ensin kuuden pelaanjan täyskierroksen ja sen jälkeen neljän parhaan kesken kolmen lisäpelit vaihtovärein. Senioreille pelipäiviä kertyi siten kahdeksan ja kierrosten välipäivä sunnuntai oli pelaajille vapaapäivä. Varsin ylivoimainen voittaja oli Derik Lardot (OSS). Seniorien pelit pelattiin samoissa tiloissa samanaikaisesti 16 osallistujan SM-turnaukseen osallistuneiden kanssa. Vaikka pelitila ensi alkuun näytti hieman ahtaalta, kilpailijat ilmeisesti saivat riittävästi tilaa ja rauhaa keskittymiselleen (järjestäjien tietoon ei pelien aikana ongelmia pelitilan suhteen esitetty). Kilpailujen päätöstilaisuudessa järjestäjät kiinnittivät huomiota siihen, että seniorien turnauskulttuuri oli esimerkillinen. Derik, joka on 72-vuotias, pelaa noin 150 peliä vuosittain ja käyttää shakin tutkimiseen pari tuntia päivittäin. Hän kuuluu myös siihen tänä päivänä harvinaiseen shakinpelaajajoukkoon, joka ei käytä tietokoneita millään tavalla apuna. Tärkeimmät tietolähteet ovat Suomen Shakki ja ulkomaiset shakkilehdet. Derik kertoi, että hän tutkii aktiivisesti uusia avauksia ja on kehittänyt niihin omia variaatioita. Niitä hän ei kuitenkaan halua paljastaa julkisesti. Pitkähkö turnausaika on mennyt hyvin. Sunnuntain lepopäivän aikana oli hyvä tilaisuus käydä pienellä järviristeilyllä Vesijärvellä. Derik oli myös tyytyväinen pelipaikkaan ja turnausjärjestelyihin yleensä. Seniorien voittoa hän arvostaa erityisesti siksi, että se avaa mahdollisuuden osallistua Seniorien PM-kilpailuihin syksyllä. Allekirjoittanut toivottaa onnea ja menestystä aktiiville seniorille. Parhaana pelinä hän piti turnauksen kolmatta peliä, jossa hän kohtasi Jorma Haanpään. Jorma Haanpää - Derik Lardot Seniorien SM 2005 1. e4 e5 2. Rf3 Rc6 3. d4 exd4 4. Lc4 Rf6 5. e5 d5 6. Lb5 Re4 7. Rxd4 Lc5 8. Le3 Ld7 9. Lxc6 bxc6 10. 0-0 0-0 11. f3 Rg5 12. Dd2 f6 13. c3 h6 14. exf6 Dxf6 15. Rb3 Ld6 16. Rc5 Lc8 17. Ra3 Dg6 18. Kh1 Dh5 19. f4 Lf5 20. Rb7 Re4 21. De1 Le7 22. Ra5 Lh4 23. Lf2 Rxf2 24. Txf2 Tae8 25. Dg1 Lxf2 26. Df2 Te2 27. Dg3 Le4 28. Tg1 Txg2 29. Dxg2 Lxg2 30. Txg2 Dd1 31. Tg1 Df3 32. Tg2 Te8 0-1. SM-turnaus järjestäjän näkökulmasta Vaikka Lahden Shakki on jäsenmäärältään varsin suuri kerho (aktiivipelaajia vuosittain noin 30 - 50) tuntui SM-kilpailujen järjestäminen useimpien kerhon vastuuhenkilöiden mielestä liian suurelta haasteelta. Ennen kaikkea arvelutti miten selvitä turnauksen aiheuttamista taloudellisista vastuista. Puheenjohtajamme Kalevi Rajanen oli kuitenkin rohkea ja lupasi kisat Lahden kaupungin juhlavuoden aikana järjestää. Lahden kaupunki täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Saimme Mikko Markkulan järjestämään toimitsijakoulutusta lahtelaisille. Lisäksi kerho sai merkittäviä vahvistuksia toimitsijoiksi kerhon ulkopuolista henkilöistä. Ilman kilpailujen tuomarin Kalevi Sirenin, sekä toimitsijatehtävissä toimineiden Timo Tikanderin ja Marko Tauriaisen työpanosta runsaan viikon aikana olisi Lahden Shakki ollut pulassa. Kerhon hallitus ja turnaustoimikuntaan nimetyt muut aktiivit ovat kokoontuneet kevään 2005 aikana useita kertoja. Sopivan pelipaikan, turnauksen talouden, oheisohjelmien, tulospalvelun, majoituksen ja muun ennakkosuunnittelun parissa on kulunut aikaa. Kun tehtävään kerran ryhdyttiin, haluttiin turnausjärjestelyt valmistella niin hyvin kuin mahdollista. Pieni yllätys oli se, että kisaohjelman mainostulojen hankkimisessa ei päästy parhaaseen mahdolliseen tulokseen. Avustuksia kerho ei myöskään ole saanut lukuun ottamatta Shakkiliiton palkintotakuuseen liittyvää tuhatta euroa, sekä puheenjohtajan tukea mm pelivälineiden hankinnassa. Puheenjohtajan lisäksi turnauksen hyväksi talkootyötä tehneitä ovat Jouko Äijälä (vastuu kilpailujen yleisjärjestelyistä), Jarkko Kankainen (tulospalvelu), Jukka Tolkki (talousasiat), Veli Vehkalahti mainosten hankinta ja kisaohjelman suunnittelu) sekä Hannu Pärnänen ja Olavi Lilja toimitsijoina. Edellä mainittujen kerhon ulkopuolisten lisäksi Jukka oli kutsunut mukaan myös vaimonsa Tuula Tolkin kisabuffetin hoitajaksi. Järjestäjien tietoon ei kilpailujen kuluessa tullut kuuloon suurempia ongelmia tai kiistoja. Majoitus pystyttiin järjestämään kaikille sitä tarvitseville. Kerhon edustajat menestyivät kilpailussa erinomaisesti. Jorma Pitkänen sai hopeaa seniorien SM-kilpailussa ja Hannu Joentausta oli kahdeksas 50 % tuloksella varsinaisessa SM-kilpailussa. Vaikka kilpailun järjestämien oheistapahtumineen (viikonlopputurnaus, jossa 50 osallistujaa) olikin työläs varsinkin järjestelyissä jatkuvasti kiinni oleville, jäi siitä kuitenkin mukava muisto. Onnistumisen kokemuksia saatiin ainakin nopeasta tulospalvelusta. Lahden Shakki, Onni Ylitapio sihteeri |