Lähdin matkaan Kokemäeltä sunnuntai-aamuna 12.12.2004 ennen klo 6. Helsingissä tapasin matkakumppanit, sanomalehti Keskisuomalaisen toimittajat Janne Yläjoen sekä Kari Rouhiaisen. Matkustimme iltaseitsemään varsin pie-nillä tauoilla, jolloin pysähdyimme yöksi Riikaan. Seuraavana aamuna ennen kahdeksaa jatkoimme matkaa kohti Valko-Venäjää. Rajan ylitimme klo 14 jälkeen ja perillä Minskissä olimme klo 18 aikoihin. Toimittajat aloittivat työnsä, ja iltamyöhällä menimme yhdessä syömään.
Minskissä lähinnä nukuin. Yhden pitkän kävelyn teimme keskustaan ja palelimme kaikki. Kaikki sujui hyvin; tosin miehet jäivät hissiin kerrosten väliin, eikä hälytyspuhelin toiminut. Hotellihuone ei ollut häävi, kostea ja tunkkainen, mutta eipä sitä pidä liikoja vaatia.
Vihdoin keskiviikkona suuntasimme noin 300 km matkalle Gomeliin. Starttasimme aamuvarhaisella ja pienen etsimisen jälkeen löysimme oikean tien ulos kaupungista. Tienviittoja tai kadunnimiä ei ole juuri lainkaan. Maaseutukyliä ohitimme yksi toisensa jälkeen, kaikki yhtä rähjäisiä ja monissa taloissa on ikkunoiden paikalla muovia. Tiet ovat huonokuntoisia ja aloin voida huonosti. Olo oli kuin vuoristoradan jäljiltä. Vihdoin päivällä klo 13 aikoihin olimme Gomelissa. Hotellin löysimme melko nopeasti, mutta emme tietä, mistä sinne kuljetaan. Se löytyi kuitenkin lopulta ja pääsimme hotelliin.
Soitimme sovitulle yhteyshenkilöllemme, Toivon Tähti ry:n Nadjalle. Nadja oli kuitenkin sairastunut ja hänen tilalleen tuli Larissa, joka puhui kohtuullisen hyvää englantia. Hänen perässään ajoimme Toivon Tähden ja organization Children`s Haematologia -yhdistyksen yhteiselle varastolle ja toimitiloille. Sieltä löysimme Toivon Tähden rekkakuskin Ove Jakobssonin kumppaninsa Marta Viklundin kanssa. Työn alla oli juuri joulupakettirekan purku, ja aikaa hukkaamatta menimme mukaan työhön. Tämä oli yksi matkan iloisista yllätyksistä. Pian meidät kuitenkin vietiin pieneen toimistoon, jossa oli todella lämmin vas-taanotto. Eteemme laitettiin suomentuliaisia: kahvia ja suklaata.
Aikataulumme oli tiukka, ja jatkoimme pian Gomelin sairaalaan, jossa pääsimme tapaamaan Nadjaa. Meille myös esiteltiin kirurgista osastoa, jonka Toivon Tähti on varustanut leikkaussalikalusteita myöten. Myös kaksi toimintavalmista ambulanssia on tullut Suomesta. Meitä vahdittiin tarkasti ja oppaamme oli halukas saattamaan meidät takaisin hotelliin saakka! Pääsymme Gomelin lastensairaalaan estettiin sillä syyllä, ettei sinne ilman Nadjaa ole asiaa. Tämä kiukutti, muttei kukaan voinut tehdä asialle mitään.
Menimme takaisin yhdistyksen tiloihin ja vihdoin pääsimme näkemään vauvakassit, jotka oli siis purettu jo tulessamme. Yksi varastohuoneista oli tosi täynnä, lähes kaikki 10000 kassia oli vielä paikalla, koska lupa kuorman jakamiseen oli saatu vasta samalla viikolla. Kahden työntekijän kanssa lähdimme tapaamaan Nadjan ja sosiaalikeskuksen yhteistyönä tekemän listan perusteella perheitä, joissa oli vastikään syntynyt vauva. Saimme etsiä melko pitkään, sillä tienviittoja ei ole. Larissa joutui kysymään tietä moneen kertaan. Valitsin itse vauvakassivarastolta mukaan kasseja ja pääsin antamaan niitä suoraan äitien käsiin. Äidit tutkivat kasseja liikuttuneina. Kestovaipat ja hygieniatuotteet näyttivät olevan suuressa arvossa. Myös vaatteita ja hupullista kylpypyyhettä ihasteltiin. Kuulimme moneen kertaan ”tervetuloa milloin tahansa”, ettemme vain unohtaisi näitä perheitä.
Perheet ovat köyhiä ja lapsia on useita. Meille näytettiin laajoja alueita, joista puuttuu viemäri, juokseva vesi ja sähköt. Monet syövät syksyisin pelkästään sieniä ja talvella perunoita, jotka osa hankkii kerjäämällä. Köyhyyttä näkee niin paljon, että olo käy ihan voimattomaksi; millaisessa maailmassa sitä oikein eletään!!
Torstaina kiertämistä jatkettiin. Sosiaalikeskus sekä vapaasti suomentaen Äiti Teresan Sisaret -järjestö auttavat osaltaan kiertämään maaseutua sekä sairaaloita. Kaikesta näki, että kasseja jaetaan todella huolella. Itse jouduin torstaina hypäämään rekan kyytiin ja suuntaamaan Oven ja Martan kanssa kaksi päivää kestävälle kotimatkalle. Mieli askaroi Gomelissa koko ajan ja meni monta päivää ennen kuin sain taas arjesta otteen.
Mistään ei voi olla varmempi kuin että vauvakassit ovat juuri siellä missä pitää. Oli upeaa päästä itse jakamaan vauvakasseja ja omin silmin näkemään, miten suureen tarpeeseen kassit tulivat. Ennen muuta siis kiitos Vauvakassitiimille, että pääsin mukaan Gomeliin. Erittäin lämpimät kiitokset myös Toivon Tähti ry:lle, Janne Yläjoelle ja Kari Rouhiaiselle.
Anna Nikkari, Kokemäki