Sijainti ja tontti
Mäntyvuorentalli sijaitsee suurella tontilla, keskellä maaseutua. Kaikkiin kaupunkeihin on pitkä matka, joten hevoset elävät hyvässä ympäristössä. Talvella tallin pihassa ja sen ympäristössä voi nähdä puhdasta lunta. Tallin piha aurataan päivittäin ettei kovin suurta lumikerrosta pääse tulemaan pihaan. Kesällä tallin pihassa voi kuulla lintujen laulua ja tikan koputusta. Maastossa virtaa pieni joki, joka laskee tallin omistuksessa olevaan pieneen järveen, jonka vesi on kirkasta ja puhdasta. Kesällä voi hoitsun kanssa mennä järvelle uimaan. Järven rannalla on pieni puulämmitteinen rantasauna, jossa leirien aikana peseytyminen tapahtuu niin kesällä, kuin talvellakin. Nimensä talli saa sijainnistaan. Talli nimittäin sijaitsee alueella, jossa on paljon mäntyjä ja kukkuloita. Varsinaista vuorta ei tallin lähellä ole.
Tallin alueeseen kuuluu Paljon metsää, jossa on hyviä maastopolkuja. Tallipihassa on viisi tarhaa, joista kolme on kooltaan 22x14m ja kaksi on kokoa 20x14m. Kenttä on hiekkapohjainen kooltaan 20x32m. Tallirakennuksia on kaksi, joista toiseen majoitamme vain tallin shetlanninponit. Lisäksi on kerhotalo, josta löytyy mm. toimisto. Lantala ei ole kummankaan tallirakennuksen yhteydessä vaan se on erillinen rakennus tontin "perällä". Hieman kauempana tallipihasta on yksi suurehko laidun, jossa hevosia pidetään kesällä korkeintaan kaksi viikkoa kerrallaan. Oreja ja tammoja ei laitumelle viedä samaan aikaan, joten ilmoitustaululta löytyy kesäisin aikataulut, milloin mikäkin hevonen on laitumella.
>>
tontin kartta (Sisältää myös tarhausjärjestyksen ja tarha-ajat)
© Primula
Sisätilat ja eläinten asuminen
Päätalli
Tallirakennuksista suurempi on vuosina 2003-2005 rakennettu kymmenen karsinainen tummanpunainen tallirakennus. Tallista löytyy myös Kuivike- ja rehuvarastot, satulahuone sekä varusteiden kuivaushune. Pesukarsinoita päätallista löytyy yksi. Päätallissa asustaa tallin shetlanninponit, jotka ovat tallilla lähinnä kasvatus ja harrastekäytössä. Joillakin kisataan jonkin verran. Ruunia ei tietenkään kasvatukseen käytetä. Karsinat ovat kokoa 4x4m, ja niistä löytyy vesiautomaatit, rokakupposet sekä heinäverkot. Karsinoissa on liukuovet, joiden yläosassa on kalterit. Karsinoiden käytävänpuoleinen seinä on kokonaan yläosasta kaltereita. Kaltereiden väli on n. 8cm.
>>
pohjapiiros (Sisältää myös karsinajärjestyksen)
Pikkutalli
Tallirakennuksista pienempi on 1950-luvulla rakennettu nelikarsinainen tummanpunainen tallirakennus. Pikkutalli remontoitiin täysin vuosina 2003-2005, jolloin sinne asennettiin karsinoihin juoma-automaatit sekä uudet liukuovet. Osaa seinistä uudistettiin, mutta tallirakenuksessa pyrittiin säilyttämään alkuperäinen tuntu. Tällä hetkelllä tallissa asustelee omat hevoseni ja ponini, jotka eivät ole shetlanninponeja. Näitäkin hevosia tilanteen mukaan käytetään siitoksessa. Myös pikkutallin karsinat ovat kooltaan 4x4m ja näistä löytyy samat varusteet, kuin päätallin karsinoista. Pikkutallin asukkailla on oma satulahuone, johon on käynti ulkokautta. Varusteiden kuivaus tapahtuu päätallissa. Myös rehut ja kuivikkeet haetaan päätallin varastosta.
>>
pohjapiiros (Sisältää myös karsinajärjestyksen)
Kerhotalo
Kerhotalo on 1950-luvulla rakennettu asuinrakennukseksi. Kerhotalo remontoitiin täysin vuosina 2003-2005. Silloin rakennuksesta tehtiin kerhotaloksi sopiva. Kerhtalon alakerrasta löytyy kerhohuone eli niinsanottu hoitajienhuone, kaksi WC:tä sekä toimisto. Hoitajienhuoneesta löytyy Jääkaappi sekä mikroaaltouuni. Tallin tallikoira asustelee kerhotalon alakerrassa. Kerhotalon yläkerrassa on tallin omistajan asuintilat. Yläkerrasta löytyy myös vintti, jossa säilytetään tallin vanhoja tavaroita, tai pienemmässä käytössä olevia tavaroita. Kerhotalon ilmoitustaululta löytyy kaikki tärkeät tiedottett, sekä tarhaus järjestys ja ajat, ruokinta-aikataulut, laidunaikataulut ja kaikkea muuta pientä nippelitietoa. Tallin omistajan tavoittaa joskus toimistosta, mutta usein hän viettää aikaa myös kerhohuoneessa tai sitten tallilla hevosten parissa. Tallin omistajaa saa aina tulla nykäisemään hihasta ongelman tullessa vastaan. Kerhotalon nitisevä lattialankkuja ja portaita ei tarvitse pelätä, sillä niiden kunto tarkistettiin remontoinnin yhteydessä.
>>
pohjapiiros
Siisteys
-Kirjoitan kunhan kerkeän-