Perustimme Killisivut kertoaksemme Killiharrastukseen  liittyvistä asioista. 

Me toivomme myös suomalaisten akvaarioharrastajien löytävän tämän upean akvaarioharrastuksen osa-alueen joka on saanut laajan harrastaja joukon ympäri maailmaa  ihastumaan näiden viehättävien kalojen kasvattamiseen.  

Olemme halunneet oppia Killiharrastuksen kansainvälisen käytännön mukaisesti ja löytää tavan Killiharrastuksen soveltaamiseksiksi Suomalaisen akvaarioharrastajan akvaarioharrastus tapoihin ja mahdollisuuksiin. Kerromme yleisistä ohjeista sekä 8 vuoden Killiharrastus kokemuksiimme perustuvista käytännössä oppimistamme huomioista. Olemme toimineet "Killituomarina" kahtena vuonna Kööpenhaminan Kansainvälisessä Killishowssa joten kokemusta ja näkemystä on kertynyt myös kansainvälisestä Killiharrastuksen huipusta.

 

Ismo Korjula SKS-108                                 Kari Dahlblom SKS-178