ESITTELY
Nimeni on Leila Mytty ja kasvatan koiria kennelnimellä Xeriex's
Koiraharratukseni alkoi jo 70-luvun alussa, kun perheeseemme hankittiin cockerspanielin pentu.
Siitä lähtien on kuulunut tassujen töminä mökkini nurkissa taukoamatta.
Vuosien varrella on useampi koirarotu tullut harrastukseni myötä minulle tutuksi.
Kiinnostukseni mopseihin alkoi 2000-luvun alussa ja ensimmäisen sydämenvaltaajammopsin hankin -03.
Jalostuksessa pyrin käyttämään terverakenteisia ja reipasluonteisia yksilöitä,
jotta nämä touhukkaat koirat jaksaisivat kauan ilahduttaa omistajiaan puuhillaan ja touhuillaan.
Ylhäällä passikuvissa olevat koirai asuvat kanssani ja "auttavat" minua kodin askareissa ja pihapuuhissa.
Tervetuloa tutustumaan mopseihini
Mutta ole ystävällinen, soita ensin ja sovi tapaaminen.
Kennel Xeriex's sijaitsee tunnin ajomatkan päässä
Helsingistä pohjoiseen, pienessä Orimattilan
kaupungissa.
Suomen Kennelliiton kasvattajan sitoumuksen olen allekirjoittanut vuonna 1982
ja FCI:n myöntämän kennelnimen Xeriex's sain helmikuussa 1985
Olen Suomen Kennelliiton ja Suomen Mopsikerho ry:n jäsen
sekä myös SuKoKa:n jäsen
Olen myös Suomen Kennelliiton valtuuttama tunnistusmerkitsijä :
tatuointi sekä mikrosiru menetelmät.