Teemailtakokoontumiset pidetään joka kuukauden toinen keskiviikko Lahdessa Kiveriön perusloulun ruokalassa, Oksakatu 17, 15200 Lahti kello 18 - 20.
Liikenneyhteydet kaupunkiliikenteen busseilla: linja-autolla n:o 12 pääsee Hirsimetsäntie ja Purokadun kulmaan, josta n. 300 m kävelymatka. Bussi lähtee torilta 17.50 ja on Kiveriössä kello 18. Kaupunkiin päin viimeinen n:o 12 lähtee Kiveriöstä 20.00. Hieman pidempi kävelymatka (n. 400 m) on Ahtialantien pysäkille, josta liikennöi mm. numerot 2 ja 3. Lähtö torilta 17.30 ja 17.50. Takaisin kaupunkiin n. 15 min välein välillä 19.45 -20.30.
Yleistä illoista:
Ota iltoihin mukaan omat perustyövälineet: kynä, sakset, liimaa, suoja-alusta ja aiheeseen liittyviä muita materiaaleja. Ota mukaan myös omia tai muiden tekemiä malleja. Aiheesta riippuen illoissa on tarjolla yhteistä materiaalia ja yleensä on mahdollisuus ostaa materiaalia myös ohjaajilta.
Kerhoillat keväällä 2010
Ke 10.02. kello 18-20 Nuken vaunut
Helmikuun illassa opettelemme tekemään somat l nuken vaunut. Ota mukaan tukevaa pahvia, kahvitikkuja/jäätelötikkuja, puuvillakangasta, koristenauhoja, grillitikkuja tai paksua alumiinilankaa, nappeja pyöriksi, sakset, liimaa, suoja-alusta.
SWAP-aihe: Hyvää ystävänpäivää.
Ke 10.03. kello 18-20 Verhoiltu kampauspöytä
Maaliskuussa opettelemme valmistamaan näyttävän verhoillun kampauspöydän. Mukaan tukevaa pahvia, wc-paperirullia, ohutta pienikuviollista puuvillakangasta, koristenauhoja, pieni peili, sakset, liimaa, alusta.
SWAP-aihe: Kauneudenhoitoon.
HUOM! Muuttunut päivä!
Ke 14.04. kello 18-20 Tiffanylamppuja ja -koristeita kynsilakalla
Huhtikuussa kokeilemme mielenkiintoista tekniikkaa ja teemme tiffanykukkakoristeita ja -valaisimia kynsilakkaa apuna käyttäen. Ota mukaan ohutta rautalankaa, korukalotteja tms., erivärisiä kynsilakkoja, alusta, sakset/sivuleikkurit, styroxpala kuivatusjalustaksi.
SWAP-aihe: Hauskaa Vappua!
Vuosikokous ke 14.4. kello 19-
Yhdistyksen vuosikokous pidetään ke 14.4. kello 19 alkaen Kiveriön koulun ruokalassa, Oksakatu 17, Lahti. Käsitellään sääntömääräiset asiat.
Ke 12.05. kello 18-20 Picknic-kori
Kevään viimeisessä illassa askartelemme picknic-korin. Ota mukaan kanvas- tms. jäykähköä kangasta, nauhoja tai ohutta pienikuviollista kangasta sisäverhoiluun, liimaa, sakset, suoja-alusta.
SWAP-aihe: Lähdetään retkelle!
SWAPPIA kerhoiltoihin
Mitä se SWAP oikein on?
Swap on englanninkielinen sana ja tarkoittaa vaihtoa/vaihtokauppaa. Se on yleistynyt useimpiin tee-se-itse- ja keräilyharrastuksiin hauskana vaihtotoimintana. Nukkekotipiireissä pyörii koko ajan erilaisia SWAPeja, joissa pienet - tai suuremmatkin - ryhmät sopivat johonkin teemaan liittyvästä vaihdosta.
Vaihtoja voi toteuttaa useammalla tavalla. Suosituin tapa lienee, että jokainen tekee ryhmän osallistujamäärää vastaavan määrän aiheeseen sopivia esineitä ja lähettää ne Swapin ”emäntänä”/kokoajana toimivalle henkilölle. Tämä puolestaan hoitaa vaihdossa kerääntyneen ”lajitelman” lähetyksen ryhmän jäsenille. Näin jokainen mukana ollut saa esim. 10 erilaista kylpyhuoneeseen liittyvää esinettä nukkekotiinsa.
Swapin voi toteuttaa myös yksinkertaisena vaihtona, jolloin jokainen osallistuja postittaa etukäteen arvotulle ryhmän jäsenelle oman juttunsa. Näin jokainen saa siis vain yhden uuden jutun. Tässä SWAPin periaatteita lyhykäisesti kerrottuna, variaatioita löytyy varmasti useita.
Miten kerhoilta-SWAP toimii meillä
Päätimme hallituksessa toteuttaa meidänkin kerhoiltoihimme oman SWAPin. Jokainen halukas tekee annettuun aiheeseen liittyvän esineen/setin tms. ja paketoi sen ja merkitsee nimilapulla. Perillä illassa vaihtoon osallistuvat kirjoittavat nimensä arvontalipukkeeseen ja illan päätteeksi ne arvotaan. Nimen nostanut saa sitten kyseisellä nimellä merkityn paketin.
Kevään SWAP-aiheet ovat: tammikuu/kassit ja väskyt, helmikuu/ystävänpäiväyllätys, maaliskuu/keittiö, huhtikuu/puutarha ja toukokuu/lomalla.
Toivomme mahdollisimman monen osallistuvan vaihtoon, näin jokainen saa uusia toisten tekemiä pikku juttuja taloonsa.
Kursseja ja talkoita keväällä 2010
La 6.2. klo 9-16 Erilaisia pintakäsittelyjä
Tutustumme ja kokeilemme päivän aikana erilaisia tapoja käsitellä nukketalon pintoja lattiasta kattoon. Koemateriaaleina puuviilu, kangas, tapetti, kontaktimuovit, listat, maalit, ryynit yms.
Kurssin hinta on 10 euroa. Ilmoittautumiset mahd. pian nukkekotiharrastajat@phnet.fi tai Leea Lehelmä puh. 0400 716 276.
La 27.3. klo 9-16 Pääsiäispuuhia
Maaliskuun lopussa kokoonnumme valmistelemaan nukketaloa pääsiäiseen: teemme rairuoholautasia, virpomavitsoja, mämmiropeita, ja tietysti maalattuja pääsiäismunia ja muita koristeita.
Kurssin hinta on 10 euroa. Ilmoittautumiset ma 22.3. mennessä nukkekotiharrastajat@phnet.fi tai Leea Lehelmä puh. 0400 716 276.
La 22.5. klo 9-16 Pikkutavaran talkoopäivä
Teemme talkoilla lahjoitusmateriaaleista erilaisia pikkutavaroita myytäväksi yhdistyksen pöydässä messuilla ja markkinoilla. Periaatteella yksi myös itselle! Voitte otta omia materiaaleja mukaan. Tervetuloa runsaslukuisesti mukaan!
Alustavat ilmoittautumiset ma 17.5. mennessä nukkekotiharrastajat(at)phnet.fi tai Leea Lehelmä puh. 0400 716 276.
Kurssit ja talkoot pidetään Renkomäen peruskoulun ruokalassa, Orimattilankatu 93, 15680 Lahti. Koulu sijaitsee eteläisessä Lahdessa lähellä Helsinki-Lahti moottoritien eteläistä liittymää. Tarkemmat materiaali- yms. tiedot kuhunkin tapahtumaan ja ajo-ohjeet saa ilmoittautuessa.
Retkiä keväällä 2010
Nukkekotimessut Tampereella 27.-28.2.2010.
Järjestyksessään kolmannet Nukke- ja Nukkekotimessut järjestetään Tampere-talossa Tampereella Taikasormet-kädentaitomessujen yhteydessä 27.-28. helmikuuta.
Teemme lauantaina 27.2. yhteisen retken tutustumaan Tampereen minitarjontaan. Messujen lisäksi vierailemme myös Tampereen taidemuseossa katsomassa Muumilaaksoa.
Matka tehdään tilausbussilla ja retken hinta on 15 euroa/hlö, lapset alle 17 v. 10 euroa (ko. hinnat edellyttävät vähintään 30 lähtijää). Ryhmälippu messuille 8 e, taidemuseon ryhmälippu 4 e (lapset ja opiskelijat 2 e).
Lähtö kello 8.30 Lahden linja-autoaseman turistipysäkiltä. Paluu Lahteen n. kello 17. Tarkempia tietoja ja sitovat ilmoittautumiset ma 15.2. mennessä nukkekotiharrastajat(at)phnet.fi tai Leea Lehelmä, puh. 0400 716 276.
Tutustu messujen sivuihin ja myyjäluetteloon tästä.
Nukkekotimatka 1:12 messuille Soestiin Saksaan 27.-30.5.
Nukkekotiharrastajat suunnittelee matkaa 1:12 Messuille Soestiin Saksaan 27.-30.5.2010.
Idyllisessä vanhassa Hansa-kaupungissa, joka sijaitsee n. 30 km Dortmundista itään, järjestettävät 1:12 Messut ovat yhdet Keski-Euroopan suurimmat ja suosituimmat miniatyyrimessut. Messuille saapuu noin 180 näytteilleasettajaa ja tuotteiden laatu on erittäin korkeatasoista.
Tämänhetkinen matkasuunnitelma: Matka tehdään Ryanairin koneella Lappeenrannasta Düsseldorfiin, josta bussikuljetus (n. 120 km) Soestiin. Vietämme Soestissa kaksi yötä ja la-su yön olemme Düsseldorfissa lentokenttähotellissa, sillä paluulento lähtee sunnuntaiaamulla aikaisin.
Lentoaikataulu to Lappeenranta 12.55 - Düsseldorf 14.45., su Düsseldorf 9.30 - Lappeenranta 13.20.
Matkan alustavat kustannukset:
Lentoliput alk. n. 100 euroa riippuen mm. varausajankohdasta (testausarvioni sisälsi m/p lennot 54,50 e, 1 kpl max. 15 kg matkalaukku 30 e, matkatavara-, sairaus- ja lennonperuutusvakuutus 15,50 + luottokortista mahdollisesti perittävä maksu). Majoitukset ja lentokenttäkuljetukset n. 180-200 euroa. Majoitus 2 hengen huoneissa aamiaisella. Messulipun hinta 7,50 e.
Alustava ohjelma perillä:
Torstaina Soestiin, perillä n. kello 18
Perjantaina halukkailla on mahdollisuus osallistua työpajoihin, joita on tarjolla useita, hinnat alkaen n. 35 aina 160 euroon riippuen aiheesta ja kestosta. Muuten vapaata tai esim. museoita mahd. mukaan.
Messut ovat avoinna la-su 29.-30.5. Me vietämme messuilla koko lauantaipäivän (11-18). Messujen jälkeen ajamme Düsseldorfiin lentokenttähotellin yöksi.
Matkalle mahtuu mukaan n. 30-40 henkilöä (yksi bussillinen). Tiedustelut ja alustavat ilmoittautumiset Leea Lehelmälle meilillä leea.lehelma(at)phnet.fi tai puhelimitse 0400 716 276 mahdollisimman pian. Lisätietoja matkasta löytyy myös: koti.phnet.fi/nukkekotiharrastajat. Matkalle voivat osallistua kaikki nukkekotiharrastuksesta kiinnostuneet, ei edellytä Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajien jäsenyyttä.
Tutustu messujen sivuihin ja vuoden 2009 työpajaohjelmaan http://www.1zu12.com/.
Muita tapahtumia keväällä 2010
Roomboxkilpailu keväällä
Syksyllä julkistamaamme Roombox-kilpailuun saapui määräaikaan mennessä parisen kymmentä ilmoittautumista. Tässä vielä muistutukseksi kilpailun säännöt ja tarkemmat tiedot näyttelyiden ajankohdista.
Kilpailun säännöt
Osallistuminen: Päijät-Hämeen Nukkekotiharrastajat Ry:n jäsenille. Vain yksi työ/osallistuja.
Aihe: Vapaavalintainen, mittakaava vapaa.
Maksimi koko: Töiden maksimi koko saa olla 40x40x30 cm (lev. x kork. x syv.) Ei tarvitse olla ”laatikko”.
Kilpailuaika: 11.09.2009-10.03.2010.
Esteellisyys: Töiden tulee olla tähän kilpailuun tehtyjä tai ne eivät saa olla osallistuneet muihin vastaaviin kilpailuihin eivätkä olleet aiemmin esillä näyttelyissä.
Osallistumismaksu: Näyttelystä aiheutuvien kulujen kattamiseksi peritään osallistujilta 10 euron osallistumismaksu. Maksun tulee suorittaa yhdistyksen tilille SAMPO 800027-17929938 tammikuun loppuun mennessä. Maksun viestiosuuteen merkintä Roomboxkilpailu.
Arviointi perusteet: Kilpailussa arvioidaan 1. työn luovuutta ja ideaa 2. teknisen toteutuksen laatua ja materiaalien käyttöä. Yhteispisteet ratkaisevat sijan.
Töiden toimitus: Työt toimitetaan arvioitaviksi keskiviikkoon 10.3.2010 mennessä Lahteen. Mahdollisuus toimittaa kilpailutyöt myös Tampereen Nukkekotimessuille yhdistyksen osastolle lauantaina 27.2. Sovi toimittamisesta Leea lehelmän kanssa.
Töiden nimeäminen: Työt nimetään nimimerkillä ja työn mukaan (teipataan esim. pohjaan) liitetään (teipataan esim. pohjaan) samalla nimimerkillä varustettu suljettu kirjekuori, jossa on osallistujan tarkemmat yhteystiedot. Työt tullaan esittelemään tuomariston arvioitavaksi pelkällä numerolla. Työ mukaan liitetään erillisessä kuoressa viisi (5) paperikuvaa tai tulostetta työn tekovaiheista. Nämä annetaan tuomariston tarkasteltaviksi.
Palkinnot: Kilpailun viisi parasta työtä palkitaan kunniakirjoilla sekä lahjakortti- ja/tai tavarapalkinnoilla. Raati voi halutessaan palkita töitä myös kunniamaininnalla.
Töiden palautus: Osallistujat huolehtivat työnsä noutamisesta 12.6.10 Lahden Miniatyyri Markkinoiden näyttelyn jälkeen tai erikseen sovittavalla tavalla.
Kilpailun jury
Arvioitiraati koostuu viidestä (5) kädentaitojen ja alan arvostetusta osaajasta.
Riikamaria Paakkunainen, nukkekotitaitaja
Päivikki Tapiola, apulaisrehtori, Wellamo-opisto
Anne Tommo, markkinointisihteeri, Taito-Häme ry
Brian Stevens, miniatyyrirakentamisen asiantuntija
Marko Suomi, kuvataiteilja, nukkekotiharrastaja
jyryn äänivallaton sihteeri Leea Lehelmä.
Tulosten julkistaminen
Kilpailun tulokset julkistetaan ja voittajat palkitaan sunnuntaina 11.4. kello 14 järjestettävässä näyttelyn avajaisissa Taidekeskus Taarastissa, Nastolassa. Osoite Taarastintie 6, 15560 Nastola. Kahvitarjoilu, tervetuloa runsaslukuisesti paikalle.
Osallistuneiden töiden näyttelyt
Työt ovat esillä Taidekeskus Taarastissa 6.-30.4. Taidekeskus on avoinna ti-ke, pe ja su 12-17, to 14-17, ma ja la suljettu. 6.-29.5. työt ovat näytillä Taitokeskus Velmassa Lahdessa, osoite Vesijärvenkatu 25b. Avoinna ma-pe klo 10 - 17 sekä Lahden Miniatyyri Markkinoilla lauantaina 12.6.2010. Kaikkien osallistuneiden töiden kuvat laitetaan nähtäväksi yhdistyksen nettisivuille huhti-toukokuussa 2010.
Yleisöäänestys
Yleisöllä on mahdollisuus äänestää parasta työtä Taarastissa, Taitokeskus Velmassa ja netissä 30.5. asti yhdistyksen sivuilla.
Yleisöäänestyksen voittaja julkistetaan ja palkitaan 12.6.2010 Miniatyyri Markkinoilla Lahdessa. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan 10 kpl 2-hengen vapaalippua Lahden Miniatyyri Markkinoille.
Tiedustelut: Kilpailuun liittyviä kysymyksiä voi esittää meilillä nukkekotiharrastajat(at)phnet.fi tai puh. 0400 716 276/Leea Lehelmä. Lisäinfoa saa nettisivuilta.
Tapahtumia alkukesällä 2010
Lahden Miniatyyrimarkkinat 12.6.2010
Neljännet Lahden Miniatyyri Markkinat järjestetään lauantaina kesäkuun 12. päivä kello 10-16 Lahdessa Länsiharjun koululla. Koulut loppuvat tänä vuonna vasta la 5.6., siitä tämä viikkoa aiempaa myöhäisempi ajankohta.
Kutsumme taas kaikkia nukkekoti-, nukke- ja nalletuotteiden, tarvikkeiden ja materiaalien myyjiä mukaan tähän suosittuun tapahtumaan. Lisätietoja löytyy täältä.
Tervetuloa tekemään hyviä kauppoja Lahteen!
|
|