Tervetuloa Orimattilan urheiluautoilijoiden kotisivulle!
OriUA
on Autourheilun Kansallisen Keskusliiton eli AKK:n jäsen ja toimii
alueella 6, eli Kaakkois-Suomen alueella. Seurasta on kehittynyt
kolmenkymmenen vuoden aikana yli sadan jäsenen suuruinen vireä kerho,
jonka jäsenistö on monessa mukana.
OriUA on tullut parhaiten tunnetuksi rallikuskeistaan. Seurasta löytyykin
niin maailmanmestari kuin myös suomen-mestareita. Maailmanmestaruuteen tai
itse asiassa FIA Cupin voittoon ajoi vuonna 1992 Eija Jurvanen parinaan
Marjo Berglund (RDT,Kerava) ja seuraavana vuonna rallijunioreiden
suomenmestaruuteen ajoi Tapio Laukkanen parinaan Hannu Mäkelä.
Vaikka ralli onkin ollut OriUA:n vahvin laji, harrastetaan seurassa muitakin
lajeja, mutta vähemmässä määrin.
Tämän päivän OriUA tarjoaa jäsenistölleen monipuolista tekemistä
autourheilun eri toimitsijatehtävissä. Esiinkin rallein EK-hoitajana seura
on saavuttanut menestystä vuodesta toiseen. Paras EK palkintoja on kertynyt
pitkä rivi seuran palkintohyllylle.
Oma ralli järjestetään säännöllisesti joka toinen vuosi.
Hyvin suosittuja ovat myöskin ralliharjoitukset, joita järjestetään n. 2
kertaa joka vuosi.
Lisäksi seura osallistuu kotipaikkakunnallaan monissa tapahtumissa mm.
järjestysmiestehtäviin.
Seura on vuokrannut Orimattilan keskustasta (Artjärventie 201) käyttöönsä
omat tilat, jossa jäsenistö kokoontuu maanantai-iltaisin viettämään aikaa
keskenään ja samalla hoitamaan kilpailupapereita ym. asioitaan kuntoon.
Tervetuloa tutustumaan, kilpailemaan, katsomaan kisoja ja viihtymään
kanssamme!
Uutiset
EnsiapukurssiSeura järjestää yhdessä Artjärven VPK:n kanssa hätä-ensiapukurssin. Kurssin ajankohta on ensivuoden puolella oman kisan jälkeen. Nyt halutaan tietää, kuinka montaa kurssi kiinnostaa, joten puolisitovat ilmoittautumiset Tarjalle sähköpostiin tarja.savilaakso (at) phnet.fi
Ilmoittaudu rohkeasti mukaan!!
_________________________________________
ToimitsialisenssitHUOM! Kaikki joiden toimitsialisenssi on menossa vanhaksi tai olette hakemassa perus toimitsialisenssiä, huomiokaa, että ensivuoden alusta perus toimitsialisenssin edellytyksena on koulutus. Joten linsessihakemukset liikkeele!!
____________

Orimattilan Urheiluautoilijat Facebookissa
- liity yhteisöömme!
TULOKSIA
Länsirannikon Ralli:
Trophy/v1600
6. Marko Anttonen - Veli-Matti Soinoja, Skoda Favorit
Päivystys toimistolla
Orimattila ralli 2012
Järjestämme 4.2.2012 NJSM-osakilpailun. Kilpailu on samalla seuran 30 v.-juhlakilpailu
Toimitsijakisa 2011

