1960-luku    1970-luku    1980-luku   1990-1992   1993-1995   1996-1999   2000-luku   pääsivulle

ANIMEN VUOSIKYMMENET

Muita animen historiaan liittyviä sivuja:
TV-Anime 1960-1980
Animen genret
Asahi TV:n äänestys: 100 parasta animehahmoa kautta aikojen

1960-luku


Japanissa on valmistettu animaatioita jo vuodesta 1917 alkaen, mutta animeteollisuuden lähtölaukauksena pidetään Toein ensimmäistä kokoillan värielokuvaa Hakujaden, joka sai ensi-iltansa 22.10.1958. Kiinalaiseen taruun perustuva 78-minuuttinen teos on ilmeeltään viehättävän itämainen, eikä se välttämättä vastaa sitä, mitä myöhemmin opittiin pitämään animena. Hakujadenin hahmoillahan on selvästi vinot silmät!
1960-luvun aikana kaksi studiota nousee ylitse muiden. Toei sai kunnian tehdä animesta teollisuutta, ja sen tuotanto on jatkunut siitä alkaen tasaisen tappavana. Osamu Tezukan Mushi oli ainoa, joka pystyi kilpailemaan jonkinlaisella laadulla, mutta Tezuka joutui pienyrittäjänä turvautumaan rajoitetun liikkeen animatioon, numeroimaan kalvot, ja käyttämään niitä uudestaan. Ensimmäinen Mushin kokonaan väreissä toteutettu TV-animaatio oli Jungle Taitei 1965. Tezukan pajasta tuli ulos myös kokeellisia elokuvia, musikaaleja, ja 1967 TV-sarja Vampire, jossa elävät näyttelijät yhdistettiin animoituun taustaan. Tezuka kokeili 1960-luvun mittaan itse asiassa kaikkea mitä hänen suuri idolinsa Walt Disney oli aikanaan ehtinyt toteuttaa.
Ironinen tilanne vallitsi kesällä 1964, kun televisiossa pyöri samaan aikaan P.Prod:in yltiöisänmaallinen sodan sankaritekoja kuvittava Hayato - Zero Fighter Pilot, ja Osamu Tezukan vastaisku, korostetun antimilitaristinen Big X, jossa jättiläiseksi kromosomitettu sotilas taistelee natseja vastaan.
1960-luvun anime etsi omaa tietänsä ja yritti tutkia mihin se pystyisi. Suoraan amerikkalaisista esikuvista kopioitu sankarianime löysi heti omaleimaisen piirteen nostamalla sankarihahmoiksi tynnyrimäiset robotit muskelimiesten rinnalle, ja ylikin. Ensimmäinen robottianime Tetsujin 28 Go alkoi jo 10 kuukautta Astro Boyn jälkeen lokakuussa 1963. Judokat, höppänät kylänvanhimmat, ninjapojat, kauhutarinoiden hirviöt, ja muut animen peruspiirteet esiintyvät kaikki jo 1960-luvulla. Kauaa ei myöskään tarvinnut odottaa ensimmäistä taikatyttöshowta. Mahoutsukai Sallya ahmi ruutujen ääressä kokonainen sukupolvi, johon lukeutui myös muuan pikkutyttö nimeltä Megumi Hayashibara. "Meidän tyttö se vain tuijottaa TV-mangaa! Mitähän hänestäkin tulee!"

1958 Hakujaden / White Serpent F Toei. Elokuva jota pidetään animen alkuna. Taiji Yabushita ohjasi kiinalaisen tarun nuoresta neidosta, joka aiemmassa elämässään oli ollut valkea käärme. Tuolloin käärme oli pikkupoika Xu Xianin lemmikki. Vuosien jälkeen molemmista on tullut aikuisia ja käärmejumalatar Bai Niang lähtee ihmisen hahmossa etsimään rakastettuaan. Kylän pappi pitää neitoa vampyyrina ja karkoittaa Xu Xianin kylästä. Musiikin sävelsi Masayoshi Ikeda ja käsikirjoituksen laati Shin Uchara. Avainanimaattoreita oli peräti kaksi kappaletta, Yasuji Mori animoi eläimet ja Akira Daikubara ihmiset. Elokuvan ohjasivat Kazuhiko Okabe ja Taiji Yabushita. "Noloa myöntää, mutta rakastuin naispääosan esittäjään" - Hayao Miyazaki.
1960 Saiyuki / Alakazam The Great F Toei. Tezukan ensimmäinen elokuva. Apinoiden kuningas joutuu nöyrtymään ja kokemaan seikkailuja, joiden jälkeen hän palaa takaisin valaistuneena pitkältä matkalta prinssin palvelijana. Ihmisnäköisiä ihmishahmoja ja vekkuleita eläimiä. Tekijäkaarti on animen alkutaipaleen All Stars, mukana animaattoreina Gisaburo Sugii ja Rintaro. Musiikki Ryoichi Hattori. Käsikirjoitus Osamu Tezuka, ohjaus Tezuka, Taji Yabushita ja Daisaku Shirakawa. Nähty Suomen TV:ssä 2.10.1995 amerikkalaisena dubattuna versiona, jossa on muutettu alku- ja lopputekstit ja kaikki laulut luikutettu uusiksi, laulajana Las Vegasin B-luokan lämmittelijä Frankie Avalon. Tätä en tue.
1962 Aru machikado no monogatari /Story of a Street Corner F Mushi. Tezukan filmiyhtiön ensimmäinen tuotanto oli kokeellinen 38-minuuttinen animaatio, jonka tyyli on uskollinen 1950-1960-lukujen juliste- ja kirjankansitaiteelle. Tuon ajan dekkarikirjojen kansia, tulitikkuetikettejä ja mainoksia tutkimalla saa hyvän käsityksen äärimmilleen pelkistetystä graafisesta ilmaisusta, jota Tezuka ensimmäisessä elokuvassaan viljelee.
Street Corner tapahtuu kaupungin yhdessä kadunkulmassa. Pikkutyttö pudottaa ikkunastaan nallen räystään päälle. Hiirilauma tutustuu leluun ja alkaa pitää sitä ystävänään. Mainosjulisteet kommunikoivat keskenään. Kehrääjä yrittää käydä taloksi rikkinäiseen katulyhtyyn. Kadunkulmassa kasvava puu yrittää urheasti lennättää siemeniä asvaltin aukkoon. Elämä on arkipäiväistä ja huolet vähäisiä, mutta sitten ajat muuttuvat. Seinälle liimataan viiksekkään kenraalin kuva. Muut julisteet kavahtavat. Ennen pitkää seinät peittyvät kenraalin muotokuviin, joiden alta viulistijuliste ja pianistijuliste yrittävät virittää kuuluviin vanhojen hyvien aikojen laulua. Kenraali saa haluamansa. Sota syttyy, ja pommit tuhoavat koko kadunkulman. Raunioista tyttö kaivaa esiin mustuneen nallensa, ja asvaltin aukossa puun siemenet alkavat vähitellen itää.
1963 Tetsuwan Atom / Astro Boy TV 193 jaksoa 1.1.1963-31.12.1966.
Mushi. Maailman toinen TV-anime, joka vaikutti siinä määrin että ensimmäinen unohdettiin tyystin. Professori Tenman poika kuolee liikenneonnettomuudessa. Hän rakentaa poikansa näköisen robotin, Tetsuwan Atomin, josta tulee maapallon puolustaja. Viholliset ovat lukuisat ja mitä mielikuvituksellisimmat. Kaksi ensimmäistä jaksoa tehtiin väreissä, loput mustavalkoisina. Hahmosuunnittelu: Osamu Tezuka. Käsikirjoitus: Yoshiyuki Tomino. Jaksojen ohjaajat: Gisaburo Sugii ja Yoshiyuki Tomino. Musiikki Tatsuo Takai. Astro Boyn ääninäyttelijä (1963) oli Mari Shimizu. Uusi TV-versio tehty 1980 ja 2003.
Tetsujin 28 go / Gigantor TV 96 jaksoa 20.10.1963-27.5.1965.
TCJ. Ensimmäinen mecha-show. Fiksu poika kauko-ohjaa lentävää terästynnyriä joka murjoo gangstereita ja pahantekijöitä. Ajan patina ja yksinkertainen kömpelöhkö toteutus rasittavat tätä TV-aikakauden alun muinaismuistoa, mutta nämä heikkoudet eivät pysty täysin peittämään vilpitöntä yritystä tehdä TV-mangaa. Perustuu Mitsuteru Yokoyaman mangaan. Perinteisen reippaan lapsikuoron laulama tunnusmarssi on käsittämätöntä erikoisefektien sarjatulta.
1964 Shounen ninja kaze no Fujimaru / Fujimaru, Ninja Boy Of The Wind TV 65 jaksoa 7.6.1964-31.8.1965.
Toei. Fujimaru taistelee samuraita ja kelvottomia linnanherroja vastaan sisällissodan aikana. Kalvoja piirtämässä muuan Hayao-setä nuorena miehenä. Tuotannon kestäessä hänet ylennettiin ensimmäistä kertaa avainanimaattoriksi. Perustuu Sanpei Shiraton mangaan. Käsikirjoituksen laativat Satoshi Iijima ja Hiromi Uchida. Ohjaajina Daisaku Shirakawa ja Kimino Yabuki.
1965 Shin Takarajima / New Treasure Island F Mushi. Tezukan Aarresaari-sovitus eläinhahmoilla. Nähty Suomessa kauan sitten elokuvateattereissa elokuvakerhojen matineaesityksissä, joihin kopio saatiin Ruotsista, jossa elokuva oli kaupallisessa levityksessä teattereissa.
Jungle Taitei / Kimba The White Lion TV 78 jaksoa 6.10.1965-29.3.1967.
Mushi. Disneyn Leijonakuninkaan esikuva, johon Tezuka vuorostaan lainasi aineksia Bambista. Jungle Taitein kertomus pienestä leijonanpennusta nimeltä Leo on monessa suhteessa puhdasta Disneyä. Koomiset ja dramaattiset kohtaukset vuorottelevat. Leo jää orvoksi. Viidakon herraksi nousee roistomainen leijona, jolla on arpi vasemman silmän päällä. Eläinystäviensä avulla Leo nousee viidakon kuninkaaksi. Eläinten ja ihmisten väliset suhteet ja ongelmat ovat olennainen osa Tezukan tarinaa. Esitettiin vuodesta 1966 eteenpäin amerikkalaisilla televisioasemilla nimellä Kimba, The White Lion. Käsikirjoituksen teki Shunichi Yukimuro, ja taiteellinen johto oli Tsuyoshi Matsumoton vastuulla. Musiikin sävelsi Isao Tomita. Sarjan ohjasivat Eiichi Yamamoto ja Hayashi Shigeyuki.
Obake no Qtaro / Ghost Qtaro TV 89 jaksoa 29.8.1965-26.3.1967 ja 70 jaksoa 1.9.1971-27.12.1972.
Tokyo Movie. Ystävällinen kummitus Qtaro päättää, että Tadashi-poika saa opettaa hänelle nykymaailman ihmeitä. Yksinkertaista animaatiota. Perustuu Fujiko Fujion mangaan.
W3 / Wonder Three TV 52 jaksoa 6.6.1965-27.6.1966.
Mushi. Japanilaisten mielestä Tezukan todellinen mestariteos. Kolme avaruusolentoa naamioituu hevoseksi, sorsaksi ja jänikseksi, ja tutustuvat ihmisten maailmaan, jossa ei ole järkeä. Musiikin sävelsi Seichiro Uno ja hahmosuunnittelun laati Minoru Ishida.
1966 Terankai no he / Exposition Pictures F Tezuka. Musorgskin Näyttelykuviin sovitettu 34-minuuttinen laajakangasvisualisointi. Elokuva alkaa elävällä kamera-ajolla museoon, jonka sisälle päästyämme alkaa animaatio. Alkutekstit lupaavat että näemme muotokuvia aikamme merkittävimmistä henkilöistä. Gallerian seinällä roikkuvat tunnistettavat karikatyyrit aikamme suurmiehistä, joukossa Hitler, Gandhi, Beethoven, Lincoln, Einstein, ja Beatles, mutta heistä ei kerrota. Sen sijaan aikamme vaikuttavimpia henkilöitä ovat sellaiset hahmot kuin journalisti, keinotekoisen puutarhan puutarhuri, kauneuskirurgi, suurtehtaan johtaja, kananpoikina esitettävät beatnikit, nyrkkeilijä, tv-kasvo, zen-pappi ja sotilaat. Päätteeksi esitetään allegorinen yhteenveto, jossa antiikin kuvapatsaiden sankarit joutuvat tyytymään osaansa ihmiskunnan riemukaaren tukipilareina, koska ilman heitä koko mainio rakennelma romahtaisi. Näyttelykuvat on Tezukan versio Disneyn Fantasiasta, sapekkaan satiirinen elokuva jonka Disneyn olisi pitänyt tehdä, jos hän olisi tehnyt elokuvia katsojille joilla on aivot. Isao Tomitan elektroninen sovitus Musorgskin Näyttelykuvista on kuuluisa jo pelkästään omilla ansioillaan. Se on maailman kuuluisimpia versioita tästä tunnetusta orkesterikappaleesta.
Mahoutsukai Sally TV 109 jaksoa 5.12.1966-30.12.1968.
Toei. Ensimmäinen shoujoanime. Sally, ensimmäinen taikatyttö, saapuu maapallolle tähdistä tutustuakseen ihmisten maailmaan. Perustuu Mitsuteru Yokoyaman mangaan. Käsikirjoituksen laati Shunichi Yukimuro. Hahmosuunnittelusta vastasi Yoshiyuki Hane. Hayao Miyazakin avainanimaatio on jaksoissa 77 & 80. Tunnussävelmä, Yoko Maekawan laulama foxtrot on armottoman tarttuva renkutus.
1967 Goku no daiboken / Goku's Great Adventure TV 39 jaksoa 7.1.-30.9.1967.
Mushi. Monipuolinen parodia, jossa pistetään japanilaisia legendoja poikki ja pinoon. Osansa saavat niin apinakuningas Saiyuki kuin myös pilven päällä lentelevä Goku. Toimintakomediaa alusta loppuun, kertovat sen nähneet italialaiset. Hahmosuunnittelijana oli Shigeru Yamamoto ja ohjaajana debytoi Gisaburo Sugii.
Mach Go Go Go / Speed Racer TV 52 jaksoa 2.4.1967-31.3.1968.
Tatsunoko. Ensimmäinen sittemmin lukuisista kilpa-autoilu-animeista. Päähenkilö Go (joopa joo) kuljettaa huippuunsa viritettyä Mach V -autoa suorituskyvyn ja uskottavuuden äärirajoilla ja hoitelee siinä sivussa kriminaaleja häkin sisään. Aika kurjaa animaatiota. Masahiko Suda piirsi miten pystyi ja ohjaaja Hiroshi Segawa oli segava. Tunnuskappale on hämmästyttävä, letkeä ja hauska twist, joka saa kuulijansa itsekin hihkumaan "go go go". Pelottavaa.
Ribon no kishi / Princess Knight TV 52 jaksoa 2.4.1967-7.4.1968.
Mushi. Maailman ensimmäinen shoujomanga Tezukan omana TV-sovituksena. Sapphire on androgyyni prinsessa, joka on joutuu esittämään poikaa pysyäkseen kruununperijänä. Ryoko Ikedan Lady Oscarin esikuva. Osamu Tezukan rajoitetun liikkeen animaatio on tässä sarjassa ikävä kyllä rajoitetuimmillaan. Yoko Maekawa laulaa Isao Tomitan säveltämän suurenmoisen avaussävelmän, joka kelpaisi mihin tahansa musikaaliin. Siinä on kaikki: avausfanfaarit, harppujuoksutukset, vihellykset, pehmeä jazztempo, ja laulajan fraseeraus joka osuu niin nappiin, että amerikkalaisillakin olisi oppimista.
1968 Taiyou no oji Hols no daiboken / The Little Norse Prince / Horus F 21.7.1968.
Toei. Skandaalimaisen surkeilla käännösnimillä tuhottu 1960-luvun upein anime-elokuva. Englanninkielinen nimi antaisi ymmärtää että päähenkilö olisi pojannallikka, ja italiankielisessä nimessä puolestaan viitataan Prinssi Rohkeaan. Käännökset ovat imbesillien markkinoijien kahvitauolla sutaisemia. Horus on alku- ja omaperäinen, uljaasti piirretty taru norjalaisesta kylästä, jota vainoaa Grunwald kätyreineen. Horus ystävineen liittoutuu roistoja vastaan suojellakseen kyläänsä Grunwaldin taikavoimilta. Animaatio-ohjaaja oli Yasuo Ootsuka. Näyttämöt ja avainanimaation laati Hayao Miyazaki. Ohjaajana debytoi Isao Takahata. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Takahata ja Miyazaki työskentelivät yhdessä elokuvan parissa. Suomessa elokuvaa on yksi englanniksi tekstitetty, hajoamistilassa oleva ja esittämiskelvottomaksi kulunut kopio Japanin suurlähetystön filmiarkistossa.
GeGeGe no Kitaro TV 65 jaksoa 3.1.1968-30.3.1969 ja 45 jaksoa 7.10.1971-28.9.1972.
Toei. Shigeru Mizukin luomus Kitaro on poika, jonka isoisän henki elää pojan oikeassa silmässä, ja jonka maailma on täynnä haamuja, noitia ja haudanryöstäjiä, jotka täytyy panna ojennukseen. Hahmosuunnittelu on ajatonta ja onnistunutta, mutta tehty silti uusiksi 1985-1988. Käheä tunnussävelmä on jo sinänsä kuulemisen arvoinen.
Cyborg 009 TV 26 jaksoa 5.4.-27.9.1968.
Toei. Shotaro Ishinomorin oma sovitus omasta mangastaan. Kuoleman Palkkasotureiden johtaja kaappaa yhdeksän lasta ja muuttaa heidät cyborgeiksi sotajoukkoihinsa. Kidnapatut nousevat kapinaan Joe Shimamuran (Cyborg 009) johdolla. Tehty uudestaan lukuisia kertoja. Vuoden 1979 versiosta on julkaistu Suomessa yksi kasetti nimellä Superagentit 009.
Kyojin no hoshi / Star Of Giants TV 182 jaksoa 30.3.1968-18.9.1971.
Tokyo Movie. 182 jaksoa baseball-tähden seikkailuja. Mangan loivat Ikki Kajiwara ja Noboru Kawasaki.
1969 Nagagutsu o haita neko / The Puss In Boots F Toei. Perreault'n Saapasjalkakissan filmatisointi. Hahmo josta tuli Toein symboli. Avainanimaatio Hayao Miyazaki.
Tiger Mask TV 105 jaksoa 2.10.1969-30.9.1971.
Toei. Ikki Kajiwaran ja Naoki Tsukin mystinen tiikerinaamioon sonnustautunut painija painii oikeuden puolesta ja kerää varoja orpokodille, vastustajinaan oppilastoverinsa painikoulusta, jossa kaikki keinot ovat luvallisia..
Muumin TV 65 jaksoa 5.10.1969-27.12.1970 & ? jaksoa 9.1.-31.12.1972.
Mushi /Tokyo Movie. Perustuu tietyn Tove Janssonin alkuperäishahmoon. Jansson oli tuloksesta niin vaikuttunut, että lupaa seuraavan Muumi-sarjan tekemiseen jouduttiin ruinaamaan häneltä seuraavat 20 vuotta.