- Kirjoitus on julkaistu Satakunnan Kansassa 1.3.2004.

Vouhotus sarjakuvia ja animaatioita vastaan ei ole Suomessa mikään uusi ilmiö. 1970-luvun lapset muistavat hyvin, kuinka TV:stä savustettiin ulos Tom ja Jerry, hieman myöhemmin He-Man, ja kuinka Aku Ankan tilaaminen Helsingin nuorisotiloihin lopetettiin vitsikkäällä verukkeella, kuinka ankalla ei ollut housuja. 1970-luvulla ei saanut edes televisioida Grimmin satuja ilman sievistelyä, jossa Tittelintuuresta tehtiin Pimpeli Peikkonen. Ruotsissa jopa Astrid Lindgrenkin sai kuulla kunniansa lastenpsykologien toimesta. Vuosikymmenien ajan on voinut kerätä helppoja pisteitä moittimalla kaikkea sitä taidetta, jolle lapset ovat vastaanottavaisia, eikä siinä ole kysytty ollenkaan asiantuntemuksen todellista tasoa.

Millaista ymmärrystä sarjakuvia tai animaatioita kohtaan tällainen touhoilu osoittaa, se on kysymys johon kukaan ei ole vaivautunut vastaamaan. Yksi asia on varma. Aina kun julistetaan asiantuntijan arvovallalla, että lasten- ja nuortenkulttuurissa esiintyy epäilyttäviä ilmiöitä, on mediahuomio taattu. Ei ehkä pitäisi moittia iltapäivälehtiä siitä, että he tuovat nämä asiat näkyville suurella metelillä. Sillä niitä lehtiä myydään.

Hälyttävintä ei niinkään ole lastensuojelualan asiantuntijoiden kyvyttömyys ymmärtää sarjakuvan alkeita. Sen me 1970-luvun lapset olemme jo tienneet kauan. Hälyttävää on heidän ehdoton ja saneleva esiintymisensä. 23.5.2003 julkistetussa Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Väestöliiton, ym. järjestöjen vetoomuksessa Dragon Ballia vastaan ei ole sanan sijaa pienimmällekään varaumalle eikä keskustelulle. Dragon Ball antaa pedofiilisiä yllykkeitä. Mitään muuta ei ole ajateltavissa. Kaiken huipuksi koko väite pohjautuu käsitykseen, että sarjan naispäähekilö, jolla on naisen muodot, olisi "pikkutyttö".

Tämä suuri keksintö tehdään siis Suomessa, suurinpiirtein viimeisessä sarjakuvamaassa, jonne Dragon Ball rantautuu. Tämä mahtava kotimainen oivallus tehdään sen jälkeen kun kirjoja on painettu 300 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa. Valveutuneessa hyvinvointivaltio Ruotsissa Dragon Ball on maan ostetuin nuortenkirja, jota voi ostaa mistä hyvänsä lehtikioskista. Suomessa sitä vaadittiin pois myynnistä ja mahdollisesti kriminalisoitavaksi. Jos näin olisi käynyt, voi kuvitella millaisia surkuhupaisia seuraamuksia olisi nähty Turun tullissa.

Tarmokkaat julkisuudessa esiintyvät lapsiasiantuntijat eivät halua käydä dialogia. Kirjeisiin ja sähköposteihin ei vastata. Myöskään mitään oikaisua tai täsmennystä näiltä tahoilta ei ole kuulunut. On huvittavaa huomata, että anime- ja mangapiirien vieroksumat poliitikot ovat paljon valmiimpia keskusteluun.

Terveellä järjellä ajateltuna on selvää, että 42-osaisen sarjakuvan ensimmäisen osan muutamalla sivulla ei ole minkään valtakunnan merkitystä suomalaisten lastenhyvinvoinnille, mutta lasten hyvinvoinnistahan ei koko aikana edes ollut kysymys. Sarjakuva on perinteisesti ollut kiitollinen, puolustuskyvytön kohde pisteiden kerääjille. Dragon Ball osoittaa että maan tapa, järjetön vihankylvö, jatkuu yhä. Panokset vain kovenevat vuosikymmen vuosikymmeneltä. Väkivallasta ei ole aikoihin kukaan lotkauttanut korvaansakaan, joten nykyään täytyy ottaa käyttöön kovat otteet ja hakata maailman suosituinta ja luetuinta sarjakuvaa päähän pedofilian nyrkkiraudalla. Kun sekään ei onnistunut, voi vain ihmetellä, mitähän keksitään seuraavaksi. Langetetaanko seuraavaksi sarjakuvapiirtäjille tai kirjailijoille fatwa?

Sarjakuvan ja animaation harrastajat voivat toisaalta syyttää itseään, että he ovat menneinä vuosikymmeninä antaneet periksi ja sopeutuneet liian kiltisti siihen, että tästä kulttuurin osa-alueesta saa rankaisematta puhua mitä sylki suuhun tuo. Näyttää siltä, että se aika on ohi. Tästedes tullaan vaatimaan, että sarjakuvaa ja animaatiota on kritisoitava yhtä asiallisin ja perustelluin argumentein kuin varsinaista aikuiskulttuuria. Luulisi myös, että aikuiskulttuurista toden totta löytyisi yllin kyllin paljon pahempaa kritisoitavaa.

Mitä itse lastensuojeluun tulee, kukaan ei ole kirjoittanut siitä, kuinka tällainen aikuismainen julkilausumilla elämöiminen toi näkyviin lastensuojelijoiden nurjimman puolen: lapsien mielipidettä ei kysytä. Ei ole kysytty ennenkään. Miksi kysyttäisiin tulevaisuudessakaan. Se on asia, josta kannattaisi puhua paljon enemmän kuin Dragon Ballista.