
Mikä Lauri on?
Kokoillan jännityselokuva "Lauri ja Lauennut ase" on animehistorian suurimpia kysymysmerkkejä.
Gainaxin tiettävästi 1987 tuottama elokuva on lähestulkoon hävinnyt jäljettömiin. Tähän
legendaariseen, jo myyttisiin mittasuhteisiin kasvaneeseen tuotantoon löytää edelleen
tänäkin päivänä sieltä täältä pieniä vihjeitä ja viittauksia. Silti elokuva on
yhä virallisesti julkaisematta.
Lauri ja Lauennut ase, alkuperäiseltä nimeltään Sobo wa Nyuu Orureansu ni sunde imasu kertoo yksityisetsivästä nimeltään Lauri (Larry) Levingstone. Alku on räväkkä. Neworleansilainen yksityisetsivä kaapataan suoraan kadulta muitta mutkitta vaaleanpunaiseen panssarivaunuun, jota kuljettaa neljä etupainoista taistelusisäkköä (Battle Maid). Heillä on Laurille tehtävä: Sisäköiden sisäoppilaitoksessa riehuu henkimaailman hirviö, joka ahdistelee neitokaisia.

Miksi Lauri? Ja korostettakoon, että hahmon alkuperäinen nimi on todellakin Lauri, puhtaalla suomen kielellä. Wings Of Honneamisessa päähenkilön paras ystävä oli nimeltään Matti, yhtä selvällä suomen kielellä. Käsikirjoitusta työstäneeltä Yoshiyuki Sadamotolta on lipsahtanut kommentti asiasta: "Originally the plan was that Honneamise's Matti had a brother Lauri, but as the space movie (Honneamise) went along, we had to drop him and build a brand new side story". Wings Of Honneamisen astronautin ja Lauri Levingstonen välillä onkin suurta yhdennäköisyyttä.


Laurin päästyä sisäoppilaitokseen olemme jo ehtineet tutustua neljään naispääosan esittäjään panssarivaunun ahtaudessa. Vaalea lolita Mimimimi, punapäinen raivotar Sheigra, vihreätukkainen älykkö Laureline, ja aatelissukua oleva Daikon Daimune V ovat kouluttautumassa balettitanssijoiksi ja henkivartijoiksi/taistelijoiksi. Mimimimi imeskelee jatkuvasti tikkaria, Sheigra liikuttelee yläruumistaan terhakkaasti, Laureline sivelee sääriään, ja Daikon V kuljeskelee jostakin epäselväksi jääneestä syystä puputytön asuun sonnustautuneena.

Sisäoppilaitoksessa ei päiväsaikaan tapahdu mitään poikkeuksellista, mutta illalla kummitus sitten lähtee liikkeelle. Kohdatessaan hirviön ensimmäisen kerran Lauri kuulee hirviöltä väitteen, että hirviö onkin Laurin oma tytär, joka ei ole vielä syntynyt! Laurin on pelastettava tilanne hankkimalla haltuunsa suvun pyhä esine, miekka. Miekka on tietenkin ollut vuosisatoja kadoksissa.

Valitettavasti ainoa levityksessä ollut realmedia-versio elokuvasta päättyy tähän. Elokuvaa ei myöskään koskaan virallisesti julkaistu. Sadamoto on kommentoinut asiaa lyhyesti: "We realised it was crap. So we buried it." Teoksen maine ei ole kärsinyt tästä kuitenkaan yhtään. Päinvastoin.
Gainaxin studio joutui marraskuussa 1990 murtovarkauden kohteeksi. Asialla olivat ammattilaiset, jotka kähvelsivät mukaansa nipun animaatiokalvoja sekä myös Lauri-elokuvan työkopion, josta mitä ilmeisimmin on luotu tämä mainittu maailmaa kiertänyt realmedia-versio. Valitettavasti tästä aineistosta ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä työkopio ei ollut lopullinen versio, ja lisäksi siitä puuttui kokonaan ääniraita.
Paljon kiintoisampia ovatkin oheiset kuvat koefilmistä, jossa Daikon V ratsastaa Laurin miekalla! Tätä juonen käännettä ei ole pystytty vielä täysin selvittämään. On kiintoisaa todeta, että vuonna 1998 kun Gainax tuotti 6-osaisen sarjan FLCL, sen viimeisessä osassa on kohtaus, jossa puputyttö hyökkää mechan kimppuun hihkaisten "Daikon V!" Kyseessä on Gainaxin sisäinen vitsi. Lisäksi FLCL:ssä viitataan nimeltä muihin maineikkaisiin animehahmoihin kuten Robotto Keiji K ja Lupin III. Daikon V:n mainitseminen tässä yhteydessä todistaa, että Lauri-elokuva on ollut olemassa.


Kun Gainax ryhtyi julkaisemaan vanhoja elokuviaan ja TV-sarjojaan DVD:nä, huhuttiin että jonkin levyn yhteyteen olisi liitetty ekstrana Lauri-elokuvan olemassaoleva materiaali. Virallisesta julkaisulistasta on selvinnyt, että materiaalia olisi ollut peräti 94 minuuttia! Tärkeintä meidän kannaltamme on tieto, että tämä materiaali oli tarkoitettu - pitäkää tuolistanne kiinni - Neon Genesis Evangelionin viimeiselle DVD:lle. Sadamotolta on lipsahtanut tästäkin sananen: "The Gangaizers are the original angels. They were the tools of mystic planetary force that was supposed to wipe out the mankind." Hanke peruttiin. Joka tapauksessa 94 minuuttia on tallella, mutta niitä ei ole julkaistu - vielä...
Tekijät
Ohjaus: Hideaki Anno
Hahmosuunnittelu: Yoshiyuki Sadamoto
Käsikirjoitus: Johji Manabe Masamune Shirow'n idean pohjalta
Ääninäyttelijät:
Lauri Levingstone - Toru Furuya
Mimimimi - Megumi Hayashibara
Sheigra - Noriko Hidaka
Laureline - Sumi Shimamoto
Daikon V - Saeko Shimazu
Terror Gangaizer Alpha - Yuji Ueda
Terror Gangaizer Beta - Shigeru Chiba
Terror Gangaizer Delta-Omega - Kenichi Ogata
Tunnussävelmä: Ichirou Mizuki: "Tatakae! Private Eye no uta!"
Mistä Laurin löytää?
Tämän sivun tiedot on kerätty lukuisista epämääräisistä nettilähteistä, jotka on tuottajan
painostuksen takia jouduttu sulkemaan. Kiinnostunut lukija voi kokeilla mm. seuraavia
linkkejä:
Ainoa varma havainto filmimateriaalista on tehty vuonna 1987 Pittsburghissa. Monongahela-joen
tulviessa japanilainen laiva Raifuku Maru katosi jäljettömiin. Huhujen mukaan paikalla katosi
myös tunnistamaton USA:n laivaston alus, jonka nimeä ei ole suostuttu paljastamaan lukuisista
pyynnöistä huolimatta. Tulvan helpotettua löydettiin mudan seasta pieniä osasia elokuvan
promojulisteista ja valitettavasti tyhjä filmikotelo.
Lähde: USA:n rannikkovartiosto
Geocitiesin sivulla
Greatest mysteries of Anime Universe on tiettävästi ollut elokuva rm-tiedostona
vuosina 1997-1998.
Vuonna 1991 Nutshell Anime BBS Boxissa keskusteltiin elokuvasta. Tapauksesta säilynyt loki on ainoita olemassaolevia
todistuskappaleita, jotka antavat valaistusta siihen miten elokuvasta tehty rm-tiedosto on
syntynyt. Loki on tallennettu Greatest mysteries of Anime Universe -sivustolta.
Mainichi Daily News on uutisoinut 14.11.1995 että
Lauri ja lauennut ase -elokuvan piraattikopion antamat virikkeet ovat johtaneet hyökkäyksiin
koulutyttöjä vastaan. Elokuvan mallin mukaisesti poikajengit ovat heitelleet koulutyttöjä
nattoolla. Elokuvan tuottajat ovat kiistäneet että elokuvassa olisi koskaan ollut
kyseisen kaltaista kohtausta.
Pohjois-Korean Tietotoimisto on kiistänyt
virallisessa tiedonannossaan 18.2.1992 että elokuva olisi tuotettu osittain Pohjois-Koreassa.
Elokuvan tunnusmusiikista on
olemassa heikkotasoinen noin 20 sekuntia kestävä näyte, joka löytyi Napsterista vuonna
2000. Alkuperäinen tiedosto olisi ollut pidempi, mutta tiedoston siirto katkesi kesken,
eikä kyseisen tiedoston jakaja enää milloinkaan palannut nettiin. Ilmeisesti tiedoston
pääsi imuroimaan näinkin pitkälle puhtaasti erehdyksessä.
Kaikki Lauri-elokuvaan liittyvä lisämateriaali on tervetullutta!!
Tämä sivu on tietysti puhdasta puppua joka on laadittu
huumorimielessä. Kuvat ovat peräisin seuraavista animeista: Daicon III, Daicon IV, Golgo 13,
ja Neon Genesis Evangelion. Lauri-mp3 on Gowapper 5 Godamin teema. Uunottajina ovat kunnostautuneet
Lasse Märsy ja Jari Lehtinen. Mutta ei kai tätä kukaan ottanut tosissaan, eihän?