Sakura Kinomoto on pirteä neljäsluokkalainen, joka menee uteliaisuuttaan avaamaan väärän kirjan kotinsa kellarissa. Suuren taikurin Clown luomat taikakortit lentävät tiehensä, ja Sakura poloinen saa luvan kerätä ne takaisin yksi kerrallaan kaupungin ympäristöstä, missä niiden vaikutus aiheuttaa hämmennystä ja kaaosta.
Apunaan Sakuralla on korttien vartija Kerberos, pienen pehmolelun näköinen keltainen demoni, joka oli onnettomasti nukahtanut 30 vuodeksi, kunnes Sakura tuli ja löysi kortit. Kerberos (Kero-chan) puhuu Osakan murretta, koska hän asui korttien kanssa niin pitkään paikkakunnalla, että puhetapa jäi.
Tomoyo Daidouji on Sakuran serkku, rikkaan tehtailijan tytär, joka jumaloi Sakuraa, ja on ottanut elämäntehtäväkseen tallentaa korttienmetsästäjän vaiheet videonauhalle.
Lee Shaoran ja hänen hieman rasittava serkkutyttönsä Mei Lin saapuvat Hong Kongista Japaniin myös metsästämään kortteja. Lee Shaoran on korttien luojan sukua, mistä seuraa pieniä tekijänoikeuskiistoja ja kilpailua.
Vaikuttaa siltä, että CLAMP halusi luoda teoksen, joka tarjoaisi heille työtä seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Ensimmäiset 50 jaksoa kuluvat siihen kun Sakura ja Lee keräävät kortteja. Sen jälkeen toisella kaudella Sakuran pitää oppia muuttamaan Clow-kortit Sakura-korteiksi, jotta vältyttäisiin siltä katastrofilta, joka ennustetaan jaksossa 25. Älkääkä luulko, että Sakuran äiti Nadeshiko olisi poissa kuvasta vain sen takia, että hän sattui kuolemaan Sakuran ollessa kolmevuotias.
Pintajuonen alla Card Captor Sakura käsittelee perinteistä tyttökirjamateriaalia. CCS on tarina kasvamisesta, elämän ja kuoleman väistämättömyydestä, ja pelosta. Joka kerran kun Sakura saa haltuunsa uuden kortin, hän oppii hallitsemaan elämäänsä paremmin. Vastahakoisena ja hermoheikkona korttien metsästäjänä Sakura Kinomoto olisi kuin ilmetty Usagi Tsukino, jos hänen kampauksensa vain olisi erilainen. Etenkin toisella kaudella Sakuran kehittyminen on kuvattu hienosti.
Japanin yleisradioyhtiö NHK ei ole kovin mainittava anime-tuottaja. NHK:lla on ohjelmassa pari sarjaa kerralla, ja ne on suunnattu selkeästi lapsille. Eritoten NHK tukee ja esittää kokeellista animaatiota. CCS on tässä mielessä yhtä outo lintu kuin Nadia, jonka Gainax teki NHK:lle kymmenen vuotta aiemmin. CCS:n työn jälki ja animaation taso on vakuuttavaa. Budjetissa ei ole pihtailtu. Yksi CCS:n jakso tuntuu pitävän sisällään ainakin kaksi kertaa enemmän kalvoja kuin jokin TV Tokyon perusanimaatio.
Card Captor Sakura, jos mikä, voi vastata polttavaan kysymykseen: Onko olemassa sittenkin shoujo-mangaa vielä Sailor Moonin jälkeen? Anime on ainakin toistaiseksi tauolla, mutta manga jatkuu. Tilannetta täytyy tarkkailla.