MAKIBA NO SHOUJO KATORI/
PAIMEN, PIIKA JA EMÄNTÄ/
KATRI, GIRL OF THE MEADOWS

tarina lyhyesti Vuonna 1936 Auni Nuolivaara onnistui voittamaan Otavan romaanikilpailun teoksella Paimen, piika ja emäntä. Tämän päivän näkökulmasta paimentyttö Katrin elämänvaiheet paimenesta piiaksi ja lopulta emännäksi ovat toivottoman vanhentuneesti kerrottu. Suomessa tämä teos on armeliaasti unohdettu. Jos lähtee kysymään yliopistojen kirjallisuuden laitoksilta, mitä heillä on sanottavaa Auni Nuolivaarasta, saa kuulla että häntä käytetään malliesimerkkinä huonoudesta. Nuolivaara on pateettinen ja kömpelö. Hänen teoksensa ovat pekoraaleja. (lat. "karjalle sopivia")
1970-luvulta alkaen Nippon Animation valmisti joka vuosi uuden noin 50-osaisen klassikkoanimoinnin. "World Masterpiece Theatre" esitteli ansiokkaasti länsimaisia tyttökirjoja aina Vihervaaran Annesta alkaen. Vuonna 1984 oli vuorossa Auni Nuolivaaran Paimen, piika ja emäntä, alias Makiba no shoujo Katori. Kirjailija Veijo Meri kävi Japanissa, ja kertoi ällistyneenä Suomen Kuvalehdessä: "Minä avasin Tokiossa television, ja siellä meni piirretty, jossa oli pellavapäisiä tyttöjä ja poikia koivujen keskellä, heinäsuovat ja lypsylehmät, kaikki 1920-luvun elinkeinot!" Minkä jälkeen ryhdyttiin vuodattamaan 1980-lukulaista valitusta Suomi-kuvasta.
Saattaa pysyä ikuisena arvoituksena, miksi kaikista mahdollisista suomalaisista lasten- ja nuortenkirjoista animoitiin juuri Auni Nuolivaaran romaani, josta kehkeytyi lopulta romaanitrilogia. Mutta jos tarinaa ajattelee saippuaoopperana, kaikki nämä määritelmät kääntyvät äkkiä ansioksi. Ennen kaikkea Nuolivaaraa oli käännetty japaniksi jo 1930-1940-luvuilla, joten sitä oli saatavilla, ja sovitettavissa animeksi.
Erityisen suurta draamaa Paimentyttö Katrin elämä ei ole, lukuunottamatta aivan ensimmäistä jaksoa jossa Katrin äiti lähtee Saksaan töihin vuonna 1916 ja jättää Katrin isovanhempien hoiviin seuranaan koiranpentu. Draamaa enemmän Makiba no shoujo Katori on viehättävästi animoitu kuvaus vanhasta suomalaisesta elämänmuodosta. Kirkkoveneellä käydään kirkossa, pellavaa loukutetaan, villaa kehrätään, ruisleivät ripustetaan orrelle, karhu hyökkää metsässä ukin kimppuun.
Makiba no shoujo Katori tarjoaa näkymän siihen vanhaan agraari-Suomeen, jonka olemassaolosta muistuttaminen oli 1980-luvulla lainsuojatonta, ja jota tänä päivänä katselee hellin tuntein. Suuren animesäveltäjän Jean Sibeliuksen laatiman taustamusiikin säestämät korpijärvet ja heinäsuovat edustivat japanilaisille katsojille lumoavaa eurooppalaista eksotiikkaa. Tapahtuipa sellaistakin, että muuan Katria katsonut koulutyttö päätti että hänpä aikanaan lähtee Suomeen jos vain tilaisuus tarjoutuu. Tänään hän on töissä Japanin suurlähetystössä Helsingissä.
Sarja on julkaistu Japanissa kymmenenä DVD-levynä. Paimentyttö Katria ei ole koskaan esitetty Suomessa.

Katri-linkkejä
Katri-sarjan jaksoluettelo ja Suomi-tietoutta
Paimen, piika ja emäntä -teoksen japaninkieliset painokset
Nippon Animationin lyhykäinen Katri-sarjan esittely
Nippon Animation myy Katri-taulua
Paimen, piika ja emäntä ja tarkat jaksokuvaukset
Anime.tv tarjoaa Katri-jaksoja bittivirtana
NHK lähettää Katri-sarjan paraikaa uusintana
Katri-fanisivu
Katri-sarjan DVD-arviointi
tuotanto Nippon Animation
kanava Fuji TV
esitetty 8.1.-23.12.1984 (49 osaa)
OP: Chie Kobayashi: Love With You - ai no present
ED: Chie Kobayashi: Kaze no komori-uta
seiyuu
Katori Hitomi Oikawa
Leo Kazue Ikura
"Akki" (Ukki) Kazuhiko Inoue
Uris Kohei Miyauchi
"Marti" (Martti) Toru Furuya
äiti Toshiko Fujita
Pekka Yoku Shioya