
| LUPIN III | ![]() |
| tarina lyhyesti |
1966 nimimerkki Monkey Punch aloitti sarjan, jolla on europpalainen kirjallinen ja amerikkalainen sarjakuvallinen esikuva,
Lupin III (Lupin Sansei). Jälki häkellytti japanilaista lukijakuntaa. Monkey Punchin mielestä manga oli jäykistynyt liiaksi.
Vuonna 1966 hän halusi tavoittaa amerikkalaisen MAD-lehden Sergio Aragonesin piirrosten mutkattomuutta. Piirroksista
tuli näin mangan kannalta epätavallisia, luonnoksenomaisia, mutta samalla parhaimmillaan tavallista elävämpiä.
Pahimmillaan kerronta ja kuvitus sotkeentuivat, ainakin alussa. Sarjan päähenkilö Lupin III on ranskalaisen mestarietsivä Arsene Lupinin pojanpoika. Syistä, jotka on parempi jättääkin selittämättä, Lupin Kolmas on kulkeutunut kaukaiseen Japaniin, jossa hän jatkaa isoisänsä viitoittamaa tietä mestarivarkaana ja herrasmieshuijarina. Monkey Punchin luonnostelemat Lupin 3:n kasvonpiirteet kuvastavat apinamaista oveluutta ja veijarimaisuutta. Lupinille ei kelpaa rahvaanomainen saalis, hänhän on alan paras. Hän metsästää eksoottisia aarteita, joiden varastaminen on haasteellista. Jo hyvin pian sarjan alussa Lupin saa rinnalleen henkilögallerian pakolliset jäsenet, muodokkaan huijarityttöystävänsä Fujiko Minen, revolveria käyttelevän huopahattuisen Jigen Daisuken jolla on lännenmiehen elkeitä, nykyajan samurain Gohein, ja ennen kaikkea tarinoiden koomisen pakollisen numeron nimeltä Zenigata. Zenigata, mies vaaleassa trenssitakissa, on Kansainvälisen Poliisin erikoisjoukkojen asiamies. Poliisi, jota Lupin on useasti vetänyt nenästä. Hänen vihansa Lupinia kohtaan on aluksi leppymätön. Hän on ottanut elämäntehtäväkseen saattaa Lupin käpälälautaan hinnalla millä hyvänsä, ja vaikka hän näyttääkin joskus onnistuvan, voi olla varma, että Lupin viimeksi nauraa. Zenigata on niin asialleen uskollinen ja sisyfosmainen kivenpyörittäjä, että sarjan kuluessa häntä kohtaan alkaa tuntea myötätuntoa. Tietyssä vaiheessa Lupin-tuotannoissa Zenigata muuttuukin kuin huomaamatta Lupinin apulaiseksi, jonka liikkeet voi aina laskea ennalta, ja jonka toimiin voi luottaa kuin kelloon. Pääpalkinto, eli Lupin, jää häneltä iäksi nappaamatta, mutta Lupin järjestää Zenigatalle sen verran toisia palkintoja, että kelpo poliisimme voi tuntea tiettyä tyydytystä työstään kaikesta huolimatta. Muut roistot ovat sen verran Lupinia vaarallisempia, brutaalimpia ja tyylittömämpiä, että heidät onkin syytä korjata telkien taakse ennen muuta. Hayao Miyazakin panos Lupin III -animeen on mielenkiintoinen. Hän ohjasi Lupin III:een vuonna 1979 TV-jaksot 145 ja 155. Niissä esiintyy - neljä vuotta ennen Nausikaata - tutunomainen nuoren tytön hahmo, pitkulaiset robotit, ja mielikuvitukselliset lentoalukset. Nämä TV-jaksot syntyivät sen ohessa kun Miyazaki ohjasi Tokyo Movie Shinshalle parhaan Lupin-elokuvan kaikista, Cagliostron Linnan, joka tuli ensi-iltaansa samana vuonna. Monkey Punchin manga-Lupin on korostetusti aikuisten sarjakuva, jossa joka jaksossa Lupin tekee ruumiita ja rakkautta. Animena Lupin on James Bond-tyylistä viihdettä, jossa hersytellään mojovaa huumoria, ja kahdesta pahasta pahempi saa aina palkkansa. Lupinin hahmo on animen merkittävimpiä ilmiöitä. Muuta ei voi sanoa loppumattomasta elokuvien, TV-sarjojen ja TV-spesiaalien sarjasta, joka on alkanut jo vuonna 1971 ja jatkuu yhä. Lupin-animet ovat luvattoman epätasaisia. Joukossa on maailman kaikkien aikojen parhaita anime-elokuvia, ja sitten sellaisia tekeleitä joista puuttuu niin jännitys kuin huumori, ja jotka mielellään kippaisi unohduksen suohon. Tähtikaartia tässä ryhmässä ovat ainakin Secret Of Mamo, Castle Of Cagliostro, Gold Of Babylon, Fuma Conspiracy, ja To Hell With Nostradamus, joiden yhteinen nimittäjä on, että ne ovat teatterilevitykseen tehtyjä elokuvia. Kesäisten TV-spesiaalien joukossa on myös hienoja seikkailuja, kuten Twilight Gemini. Juuri TV-spesiaalien joukosta löytää myös valitettavasti yhdentekevyyksiä. |
| manga | |
| tekijä | Monkey Punch |
| ilmestymisvuodet | 1966- |
| julkaisija (Japani) | |
| julkaisija (USA) | Tokyopop |
| anime | |
| tuotanto | A Production / Tokyo Movie Shinsha |
| kanava | Yomiuri TV |
| tuotantovuodet | 1971- |
| musiikki | |
| LUPIN TV 1971 23 osaa ![]() |
OP Charley Kohsei: Lupin The Third sävel, sanat Charley Kohsei |
![]() |
ED Charley Kohsei: Walther P38 In My Hand sävel, sanat Charley Kohsei |
| LUPIN TV 1977-1980 155 osaa ![]() |
OP Beat Mark Junior: Lupin III Theme |
![]() |
ED |
| LUPIN TV 1984-1985
50 osaa |
|
| elokuvat ja TV-spesiaalit | Monet käännösnimet ovat vakiintumattomia. Varsinaiseksi nimeksi on valittu yleisimmin tunnettu versio. [Vaihtoehtoinen nimi on hakasuluissa elokuvan tunnistamiseksi.] |
| 1978 | Mystery Of Mamo [Secret Of Mamo] (elokuva) 103 min. |
| 1979 | Castle Of Cagliostro (elokuva) 100 min. Ohjaaja: Hayao Miyazaki. |
| 1985 | Gold Of Babylon (elokuva) 100 min. |
| 1987 | Fuma Conspiracy (OVA) 74 min. |
| 1989 | Bye Bye Liberty (TV) 97 min. |
| 1990 | The Hemingway Papers (TV) 92 min. |
| 1991 | The Chase of Napoleon's Dictionary (TV) 90 min. |
| 1992 | From Russia With Love [Bank Of Liberty] (TV) 90 min. |
| 1993 | Dark Order Of Assassination (TV) 91 min. |
| 1994 | Zansetsu Sword Is On Fire [Dragon Of Doom] (TV) 91 min. |
| 1995 | Pursuit Of Harimao's Treasure (TV) 91 min. |
| 1995 | To Hell With Nostradamus [Die! Nostradamus!][Farewell To Nostradamus] (elokuva) 100 min. |
| 1996 | The Secret Of Twilight Gemini (TV) 90 min. |
| 1996 | Dead Or Alive (elokuva) 96 min. |
| 1997 | Walther P-38 [Island Of Assassins] (TV) 93 min. |
| 1998 | Tokyo Crisis (TV) 92 min. |
| 1999 | Da Capo Of Love - Fujiko's Unlucky Days [Columbus Files] (TV) 90 min. |
| 2000 | 1 $ Money Wars [Missed By A Dollar] (TV) 90 min. |
| 2001 | Alcatraz Connection (TV) 92 min. |
| 2002 | Episode 0: First Contact (TV) 90 min. |
| 2003 | Operation: Return The Treasure (TV) 90 min. |
| seiyuu | |
| Lupin III (1971) | Yasuo Yamada |
| Jigen Daisuke (1971) | Kiyoshi Kobayashi |
| Fujiko Mine (1971) | Yukiko Nikaido |
| Zenigata (1971) | Gorou Karatani |